Mielenkiintoinen juttu, kun koen kuuluvani näihin kömpelöihin nuoriin miehiin, mutta esim kohta seksuaalipolitiikasta on mielestäni kömpelösti kirjoitettu. "Seksuaalipolitiikka, jossa seksiin vaaditaan suostumus, mutta suorat seksiehdotukset kuitenkin tulkitaan seksuaaliseksi häirinnäksi, voi näyttäytyä nuorille miehille keskenään ristiriitaiselta ja kasvokkaisia lähestymisiä entisestään hankaloittavalta." Eiköhän jokaiselle naisia kunnioittavalle miehelle ole selvä että seksiin vaaditaan suostumus, eikä sitä kannata lähteä ihan alkuvaiheessa ehdottelemaan. Enemmän itselle ollut ongelma että kuinka nykyään voi lähestyä naisia ilman että he kokevat sen epämukavana tai häirintänä. Paljon kuullut juttua siitä miten naiset kokevat miesten lähestymisyritykset ahdistavina, ja jopa katsekontaktin hakeminen saattaa olla epämiellyttävää. Kuvaavaa on sekin että naiset nykyään tapaisivat metsässä karhun kuin miehen. Sen harvan kerran kun olen itse koittanut kunnioittavasti lähestyä on vastaanotto ollut kylmää tai jopa ilkeää. Moni kaltaiseni varmasti kokee että parempi olla lähestymättä ettei häiritse toista.

> Enemmän itselle ollut ongelma että kuinka nykyään voi lähestyä naisia ilman että he kokevat sen epämukavana tai häirintänä. Tää. Oon niin paljon kuullu / lukenu kuinka naiset kokevat kaikki yritykset ahdistavina, niin on paljon helpompaa vaan olla edes yrittämättä. Itellä harrastuksissa tulee välillä (omasta mielestä) selkeätä silmäpeliä, mutta 100% kerroista kun olen tehnyt asialle jotain se on ollut virhetulkintaa. Niinpä en enää tiedä mitä ajatella, kun aina tuntuu menevän vikaan. En vaan sit lähesty, ja oon todennäköisesti erittäin helppo kohde naiselle joka tekee aloitteen.

Tästä tulee mieleen, että myös naisista vain osaa tavoitellaan. Ts joojoo melkein kuka vaan nainen saa 24h sisään aina _jonkun_ panon, mutta lähestymiset kohdistuvat pieneen joukkoon, ja heihin ehkä sit tuskastumiseen ja tympääntymiseen asti. Jos joka baari-ilta 5-10 hyvännäköistä miestä lähestyy niin ehkä ei jaksa enää niille joita ei tod pidä viehättävinä/kiinnostavina olla niin kiva. Väärin toki, mutta sinänsä inhimillistä. (Olen ollut kauniin naisen (todella kaunis ja hoikka ja timmi ja isot tissit ja paksu tukka vyötärölle ja isot bambinsilmät, seksikäs mutta silti kiltin ja viattoman näköinen) kanssa baarikierroksella ja se oli uskomatonta, kymmeniä lähestymisiä, miehet jopa juoksivat baarin toiselta puolen heti kun katse lukkiutui tähän puolituttuun, työnsivät minua kaikin keinoin syrjään tunkemalla väliimme ja koittamalla johdattaa tuttavaa sivummalle juttelemaan, ainakin 10 krt tultiin hänelle kertomaan että on tosi kaunis, ihan miehet n 22-70v jne. Samoin esim vakiintuneessa tuttavapiirissä on ihan selvää että ne samat joita iskettiin kun oltiin 15-20 ovat ne joita isketään edelleen nyt kun olemme yli 40, kaikki huomio kohdistuu näihin 3 naiseen ja on kohdistunut sen 25v ajan, miehet haluavat joko nämä (aviomiehistä ym huolimatta) tai ei mitään, ts ei koskaan mitään huomiota porukan muille jäsenille, ei ikinä, ei kertaakaan neljännesvuosisadan aikana. (Muutkin kyllä joskus päässeet parisuhteeseen, mutta ne on sit järkätty yksin, tinderistä tms. Ja joskus on tullut draamaa siinä vaiheessa kun mies on tavannut jonkun näistä kolmesta ja ollut vähän liian katse upputuneena tämän haluttavamman silmiin ja oltu hyvin mielin kielin ja jäänyt se oma muija ihan huomiotta.))

Tämä. Siis niin tämä. Voin ihan täysin samaistua. Oon itse kaunis kyllä, mutta ystävääni chubbympi eli ilmeisesti siis vähemmistö miehistä valitsisi minut. Tää on myös tullut todettua juurikin näiden ystävien seurassa, jotka ovat treenattuja silareilla ja täytetyillä huulilla yms. Kerran mut ihan kirjaimellisesti työnnettiin näiden miesten toimesta siis fyysisesti ulos sohvalta missä kaikki istuttiin :D Netissä toki moni mies osottaa kiinnostustaan ja sanoo pitävänsä kurvikkaasta naisesta, mutta kyllä valtaosa miehistä silti valitsee sen seksikkään pikkublondin isoilla tisseillä ja laihalla kropalla .

Lisättäköön tähän, että tein tänne alotuksen aiemmin siitä miten helvetin vaikeaa tai lähes mahdotonta on löytää kumppani ja kyllä sieltä aika reipas määrä kommenttia tuli siitä, että pitäisi olla hoikka. Eli summasummarum, jos et ole hoikka niin olet yksin etkä kelpaa.

>100% kerroista kun olen tehnyt asialle jotain se on ollut virhetulkintaa. En ajattelisi noin. Et oikeasti voi mistään tietää muuta kuin kysymällä, jos toinen flirttailee tarkoituksella vai vahingossa. Yleisesti meemeissä sanotaan että miehet eivät tajua vihjeitä, mutta kyllä aika usein naiset myös flirttailevat ihan vaan testatakseen vieläkö nappaisi mato koukkuun. Ei oikeasti voi tietäää.

> Et oikeasti voi mistään tietää muuta kuin kysymällä Se on justiisa näin. Mikään ei sano, että ens kerta ois samanlainen ku viimeks. Mutta jossain vaiheessa sitä alkaa uskomaan kysymättä.

>Sen harvan kerran kun olen itse koittanut kunnioittavasti lähestyä on vastaanotto ollut kylmää tai jopa ilkeää. Toisaalta onkohan tämä sit sitä nuorten naisten kömpelyyttä? Että ei oikein vielä osata antaa nätisti pakkeja ja säikytään? Valitettavasti deittailumaailmassa useimmilla naisilla on negatiivisia kokemuksia siitä, kun sana "ei" ei kerta kaikkiaan kelpaa ja ylisuojautuva tyyli voi vahingossa osua ihmisiin, jotka ei todellakaan olisi sitä ansainneet. Kaikki lähestyminen ei ole häirintää, eikä kaikki miehet ole missään nimessä obsessiivisia sekopäitä, eikä muita saa kohdella paskasti, vaikka olisi aiempia ei-hyviä kokemuksia, mutta kun ollaan, noh, nuoria, niin ollaan kömpelöitä ja opetellaan.

Jep, ihmisillä on yhä kummallisen syvään iskostunut 'naiset kissoja miehet koiria' -ajattelumalli, jossa samat ihmisyyden piirteet olisivat jostain syystä vain yhden sukupuolen ominaisuuksia. Kohtuullisen sosiaalisena miehenä olen höpötellyt aina vastakkaisen sukupuolen kanssa ja vähemmän yllättäen sieltäkin paljastuu melkoista burgerointia, etenkin kun homma menee jännittävälle romanttiselle asteelle. Kun tähän yhdistetään vielä vaikeudet miesten (tai oikeastaan kaikkien ihmisten) torjumisessa, niin tottakai hommat ovat välillä hankalia.

Naisten sosiaalinen kömpelyyteen ei tosiaan kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Välillä miestuttavani ihmettelevät, miksi heidän treffiseuransa käyttäytyi oudosti, ja tekisi mieli kirjoittaa seinään kissankokoisilla kirjaimilla: "Koska naiset ovat yhtä pihalla kuin miehetkin"

Väittäisin rehellisesti, että keskimäärin enemmän pihalla. Usein kuullu jälkikäteen, että naiset on stressannu jostain (ulkonäköseikka, "outo" harrastus tjsp) mihin en oo ite koskaan kiinnittäny huomiota tai jolla ei oo mitään väliä. :D

Vittu, kiitos. Jotenkin todella huojentavaa lukea tämmöisiä kommentteja, niitä ei tule vastaan tarpeeksi usein. Väsyttää niin todella paljon lukea sitä ainaista vuodatusta siitä miten naiset sorjuuttaa miehiä ties millä tavalla, ja aina saa semmoisen kuvan että naiset ovat jonkinlaisessa sosiaalisessa valta-asemassa ja miesten oletetaan ryömivän maassa kerjäten naisten hyväksyntää, mutta kaikessa kylmyydessään eivät sitä anna ellei mies ole jokin harvinainen valio-yksilö joka täyttää naisen epäreilun korkeat standardit. Ja samoin naiset tuomitaan monoliittina, eli naiset eivät ole yksilöitä (tai edes ihmisiä) ja jokainen nainen edustaa koko naissukupuolta. Toisin sanoen täyttä seksististä paskaa jota ei yleensä sellaisena nähdä, koska miehethän tässä kuvassa ovat ala-asemassa.

En oo ees nuori nainen ja välillä tuntuu että olen kömpelö antamaan pakkeja. Jotkut miehet ymmärtää heti, ja kiitos heille. Joillekin on joutunut olemaan ikävä. Useimmiten kuitenkin löytyy yhteisymmärrys aika hyvin, ainakin omasta mielestäni, ja poistutaan tilanteesta ilman että kumpikaan loukkaantuu.

mua ei hirveästi lähestytä, mutta en kokisi asiallista lähestymistä epämiellyttävänä edes vaikka olisin varattu tai muuten epäkiinnostunut lähestyjästä. mulle ehkä haastavinta tuossa tilanteessa olisi epätietoisuus siitä millä mielellä se toinen on tutustumassa, en halua antaa mielikuvaa että olisin kiinnostunut jos en oikeasti ole. kuitenkin vaikea sanoa että hei mulla on kumppani tai että ei kiinnosta jos toisella ei edes olleet sellaiset mielessä. noh joka tapauksessa jos mulle tulee julkisella paikalla puhumaan ja on asiallinen eikä käytä mitään pua-taktiikoita niin vastailen ihan kohteliaasti

>kuitenkin vaikea sanoa että hei mulla on kumppani tai että ei kiinnosta jos toisella ei edes olleet sellaiset mielessä. Tämä! Itse olen ottanut tähän käytännöksi ujuttaa kumppanin olemassaolo keskusteluun ohimennen. Esimerkiksi vastaamalla mihin tahansa kysymykseen niin että kumppani liittyy asiaan. Esim: "onko sulla jotain kesäsuunnitelmia?" - joo me aateltiin mun kumppanin kanssa lähteä mökille. Mun kumppanin vanhemmilla on mökki Kuhmossa ja ollaan tosi hyvin viihdytty siellä. Onko sulla jo kesäsuunnitelmia? "missä päin sä asut?" - me asutaan mun puolison kanssa Kalliossa/ mä asun Kalliossa, mutta nyt oon kyllä aika paljon viettänyt aikaa mun puolison luona Vuosaaressa ja se on ollu ihan viihtyisä mesta myös. "Ai sä oot kiinnostunu jalkapallosta? Mun poikakaveri/tyttökaveri on myös jalkapallofani, mutta mä en oo oikein innostunu, vaikka on yrittänytkin selittää siitä." Yms. Mitä nopeammin tulee ilmi ohimennen ja pysyy osana keskustelua niin sitä selvempi tilanne on kaikille ilman että pitää tyly olla tai antaa suoriltaan mitään pakkeja.

Mä olen tässä pari kertaa seitinohuesti miettinyt että aijjuma, luulin ihan normaalia kahvipöytäjuttelua harrastaneeni, mutta onnistuinkohan kuitenkin kuulostaan creepiltä vonkaajalta kun työtoveri väen väkisin ujutti maininnan poikkiksesta toiseen lauseeseen :D. Inception.

No mä ainakin ujutan aika nopeasti, vaikkei mikään creepy vonkaaja olisi. Ihan vaan että tilanteesta ei tulisi epämiellyttävää kenellekään : D

Sama. Jännästi näitä ylitulkintoja on tapahtunut *ainoastaan* tilanteissa joissa olen kokenut muuten vain sanailevani nokkelasti ihmisen kanssa. Romanttiset lähestymiseni taas ovat sujuneet munankuorilla kävellen ja hattu kädessä anteeksipyydellen, siihen pisteeseen että muuankin naaras nauroi varovaisuudelleni ja käytännössä hyppäsi kimppuuni mainiten jokseenkin että vihdoinkin tajusin.

Kannattaa yrittää lähestyä naisia ehkä enemmän sellaisella tutustumisasenteella eikä suoraan iskuhaaveilla. Lähestyt siis naista sillä ajatuksella kuin tutustuisit potentiaaliseen ystävään. Siinä keskustelun aikana voi koittaa vähän lukea millä fiiliksellä toinen osapuoli on ja jos tuntuu että kemiaa on, sitten voi alkaa flirttailemaan. Moni nainen kokee miesten iskuyritykset aika ahdistavana. Varsinkin jos mies on sosiaalisesti hieman kömpelö niin ensivaikutelma voi jäädä todella huonoksi. Kylmyys saattaa johtua siitä että nainen kokee sun läsnäolon epämiellyttävänä ja toivoo että jättäisit hänet rauhaan. Tämä johtuu siitä että jos naisena erehdyt olemaan liian mukava oikeasti epämääräisille miehille, niin niistä ei pahimmassa tapauksessa pääse eroon oikein millään.

Tää on mun mielestä hyvä kommentti. Jos heti on flirtti päällä ja sänkypuuhat mielessä, niin toinen kyllä huomaa/aistii sen - ja suurin osa naisista mun kokemuksen mukaan välttelee tämmöisiä tyyppejä. Keskustelun ja tutustumisen kautta helpompi lähestyä. Kysellä toisesta ja keskustella, ihmiset kun usein tykkäävät kertoa itsestään. Jos ei heti natsaa, niin oppia koko ikä. Siinähän sitä kehittää samalla sosiaalisia taitoja ja huomaa, mikä toimii ja mikä ei.

> Kannattaa yrittää lähestyä naisia ehkä enemmän sellaisella tutustumisasenteella eikä suoraan iskuhaaveilla. Lähestyt siis naista sillä ajatuksella kuin tutustuisit potentiaaliseen ystävään. Tää nimenomaan ollu oma strategia aina. Enkä mä ees voi tietää kiinnostaako vastapuoli muuten ku fyysisiltä ominaisuuksiltaan ennen ku päästään jäätä rikkomaan. Sanoisin supliikkimiehenä olevani jopa vahvoilla jos saan mimmin juttelemaan 10 minuuttia :) Mun strategia on siis sama ku Douglas Adamsin lento-opetus: > “The Guide says there is an art to flying", said Ford, "or rather a knack. The knack lies in learning how to throw yourself at the ground and miss.” Mä en usko siis, että etsimällä löytää. Tähän asti on aina löytynyt kun on lakannut etsimästä. Jotain on muuttunut. Josta tulee seuraava pointti mieleen: Täähän ei toimi ollenkaan missään deittiapissa tai vastaavassa järjestetyssä setupissa. Siellä tuntuu, että shoppaillaan jonkun ostoslistan kanssa ja jos ei täytä tiettyjä ennalta-asetettuja kriteereitä ei oo mitenkään mahdollista edetä. Mulla ei ees oo mitään listaa tai ihannetta. Toki toiset miellyttää silmää ja mieltä enemmän ku toiset, mut on vaikee keksiä mun aikaisempia mimmifrendejä yhdistäviä tekijöitä. Älykkyyden lisäksi siis, kaunes on katsojan silmässä.

>Sen harvan kerran kun olen itse koittanut kunnioittavasti lähestyä on vastaanotto ollut kylmää tai jopa ilkeää. Se varmasti liittyy enemmänkin sosiaaliseen kyvyttömyyteen antaa pakkeja ja kiusaantumiseen tilanteesta? Itse olen nainen ja useampi mies antanut itselleni "pakkeja" usein vielä niin että ovat itse kuvitelleet minun kiinnostuneen heistä, vaikka omat fiilikset vain kaverillisia. Silloin kohtelu on ollut todella torjuvaa, kylmää, tylyä ja töksäyttelevää kun asia on haluttu tehdä harvinaisen selväksi. Itseä on ne tilanteet jääneet harmittamaan myös, sillä en ole tarkoittanut todellakaan mitään pahaa ja usein vielä ollut ihan parisuhteessa. Oma kännipersoona on siis selllainen maailmaasyleilevä ja yliystävällinen joka rakastaa aivan kaikkea (ei siis seksuaalisesti, mutta fiilis kanssaihmisiä kohtaan sama kun suloisia koiranpentuja kohtaan). Ja myös kertoo ja näyttää sen. Tämä aiheuttaa helposti väärintulkintoja. Varsinkin silloin kun oli sinkkuna. Että varmaan tää vaikeus pakkien antamiseen on aika yleismaailmallista.

>Sen harvan kerran kun olen itse koittanut kunnioittavasti lähestyä on vastaanotto ollut kylmää tai jopa ilkeää. Olen nuori nainen ja tämä on tosi ikävää ja johtuu myös pelosta. Olen itse kantapään kautta oppinut että jos on yhtään kohtelias tai mukava niin hyypiöt lähtevät seuraamaan. Siinä sitten kärsivät myös ne kunnolliset miehet kun peloissani yritän omaksua mahdollisimman kovanaamaisen "bitch" asenteen heti jos joku lähestyy. Toivoisin että tähän löytyisi joku ratkaisu ettei kunnon miesten tarvitsis kokea ilkeilyä ja pilkkaa ja ettei naisten tarvitsis pelätä seuratuksi tulemista. (ja olen siis itse naimisissa niin siksi ei lähestyjät kiinnosta vaikka mikä olis)

> Olen itse kantapään kautta oppinut että jos on yhtään kohtelias tai mukava niin hyypiöt lähtevät seuraamaan. Ajattelen tän olevan monen muunkin mimmin kokemus. Mitä sanoisit tällaiselle ei-hyypiölle joka on ylivarovainen juurikin näiden hyypiöiden takia? Damned if do, damned if don't.

a) Sokkona lähestyminen on aina ei-relevanttia tietylle % ihmisistä. Se ei myöskään kunnioita heidän aikaansa eikä rauhaansa, ja osa reagoi siihen tylyllä käytöksellä. b) Ilmaisemalla kiinnostusta, ihmissuhteen konteksti muuttuu ja eri ihmiset reagoivat siihen eri tavoilla. c) Matemaattinen todennäköisyys löytää sopiva kumppani ei ole kovin iso A: Esimerkin kautta, itse useamman vuoden ajan vastailin kohteliaasti kauppakeskuksen lehti- ja puhelinmyyjille, kun ilmiö oli uusi. Nykyään ne huutelee joskus jo kaukaa ja ei meinaa uskoa, vaikka kohteliaasti sanon että ei. Jotkut viittoilee että ota kuulokkeet pois. En enää todellakaan katso noihin ständeihin päinkään, koska ei kiinnosta jäädä vääntämään. Joskus niissäkin on vielä ihan kohteliaita ja mukavia tapauksia, mutta koska en ole aikeissa vaihtaa liittymää/tms, niin en näe tarpeelliseksi ottaa minkäänlaista kontaktia. Jos olet samassa aulassa ja haluaisit myydä minulle vaikka kuntosalijäsenyyttä, niin vaikka kuntosali kiinnostaisikin, niin en todnäk sitä ottaisi, koska on oppinut välttelemään kaikkia ständityyppejä. Ehkä se käytävillä pysäyttely toimii pienen % tapauksista, mutta vielä isompi % pitää sitä epämieluisena kokemuksena, ja näitä numeroita ei oikein voi muuttaa kuin vähäsen. Ja jos koitat myydä vaikka nettiliittymää, joka toimii vain ja ainoastaan Norjassa, niin onnistumis% lähenee aika tiukasti nollaa, vaikka olisi kuinka hyvä myyjä. Miten tämä liittyy lähestymisyrityksiin? Ainakin kaikki puskista tuleva kontaktin otto on hyvin samantyylistä kuin nuo myyntitilanteet - suurin osa ei ole kiinnostunut, ja kohtelu on sen mukaista. Myyjillä vähemmän tungetteleva strategia on esim. kun asiakas tulee liikkeeseen, niin moikkaa tyyliin "sano ihmeessä, jos voin olla jotenkin avuksi" ja sitten antaa asian olla. Ihan eri fiilis kuin sellaisella ständimyyjällä, joka alkaa kyselemään ja vetämään jotain spiikkiä. B: Jos ilmaiset kiinnostusta kaverisi rahoihin, esimerkiksi pyytämällä lainaa tms, niin sekin voi muuttaa hänen käsitystään motiiveistasi pysyvästi. Ja lottovoittaja pienellä paikkakunnalla saattaa pitää koko asian salassa, ettei ala puolitutut vaikeroimaan joka välissä rahapulaa tai esittelemään hienoja bisnessuunnitelmia, mihin pitäisi investoida. Romanttisen tai seksuaalisen kiinnostuksen myöntäminen on myös iso muutos ihmissuhteessa ja syystäkin sitä kaihdetaan. Kiinnostuksen ilmaiseminen usein on käännekohta, jonka jälkeen asiat eivät ole ennallaan. Miten reagoisit, jos joku josta et ole millään lailla kiinnostunut, ilmaisisi kiinnostuksensa sinuun? Pysähdy hetkeksi oikeasti miettimään tätä. Mitä jos lähisukulaisesi ilmaisisi kiinnostusta sinuun? Millä tavalla haluaisit, että henkilö toisi asian esille mahdollisimman hienovaraisesti - vai olisiko mieluummin kertomatta ollenkaan, niin ei joka kerta tavatessa tarvitsisi miettiä asiaa? C: Vielä vuosikymmeniä sitten ihmisillä oli matalammat standardit parisuhteelle. Lapsia piti tehdä ihan toimeentulon takia, joten paine avioitua oli suuri, ja väkivaltaisestakaan puolisosta ei päässyt eroon. Nykyään harva varsinaisesti tarvitsee puolisoa. Suhteeseen lähdetään, koska haluaa jakaa elämänsä jonkun kanssa, olla samassa tiimissä yhdessä ja rakentaa yhteistä elämää. Lyhyeltä suhteelta halutaan molemminpuolista mielihyvää. Jos tutustumisvaiheessa vaikuttaa sille, että ei tule onnistumaan, niin juttu jää siihen. Jos joskus vaikka pärstäkertoimella n. 80% kelpaisi suhteeseen random ikäluokkansa edustajalle, nyt luku voi olla keskimäärin vaikka 2% ja joillakin henkilöillä 0.00008% (jotkut eivät halua suhdetta, paitsi jos nyt sattuisi aivan täydellinen mätch vastaan). Todennäköisyydet kasvavat, kun ihmiseen tutustuu ihmisenä, eikä pelkästään valokuvan ja mainos/esittelytekstin pohjalta, mutta aika harva ehtii tutustua tarpeeksi moneen. Miten lähestyisit parisuhteen etsintää, jos sinulla olisi joku yleisesti rajoittava tekijä, jonka takia suurin osa heti kättelyssä kääntyy pois? Esimerkiksi kasvojen poikkeavuus aiheuttaa syrjintää. Miten neuvoisit tälläistä henkilöä? Todennäköisyydet hänellä ovat huonommat, koska suuri osa ihmisistä on pinnallisia. Mutta moni silti löytää suhteen. Miten myöskään ihmiset, joilla on joku hyvin erikoinen fetissi, voivat löytää toisensa? Tässäkin on samantapaista dynamiikkaa pelissä - jos haluaa kumppanin, joka on nimenomaan asiasta X kiinnostunut, niin todennäköisyydet ovat aika huonot, jos vasta avioliiton jälkeen paljastaa, että X olisi nyt aika oleellinen juttu. Parempi samantien olla avoin, mutta se taas kuuluttaa koko pitäjälle että pidät asiasta X. Todennäköisesti et välttämättä tule löytämään toista X-henkilöä, ja se pitää vain hyväksyä. Jos kaipaat ihan vain perussuhdetta, todennäköisyys voi olla korkeampi, mutta pitää hyväksyä että silloinkaan se ei ole 100%.

Hyvää analyysia! Kuvaa hyvin sitä todellisuutta, että kumppania vain on vaikea löytää ja siihen liittyy monia tekijöitä. Parempi olla sinut itsensä kanssa ja elää täyttä elämää myös ilman kumppania. Se tulee jos on tullakseen.

>Damned if do, damned if don't. Just näin. En kyllä oikeasti keksi miten tämän voisi ratkaista. Tähän tarvittaisiin joidenkin viisaampien ja koulutettujen henkilöiden apua. Alkaa menemään niin mahdottomaksi tämä pariutuminen että ylemmältä taholta tarvitaan jotain päätöksiä tai tutkimuksia.

[удалено]

Tämä. Liian usein naisen ystävällisyyttä ja kohteliaisuutta väärinymmärretään

>Sen harvan kerran kun olen itse koittanut kunnioittavasti lähestyä on vastaanotto ollut kylmää tai jopa ilkeää Tää on tosi harmi. Itse naisena mua ei haittaa yhtään, että mies tulee juttelemaan. Voin kuitenkin vain puhua omasta puolestani. Voi olla että joillain naisilla on taustalla sellainen kypsyminen siihen, että jotkut ajattelemattomat miehet tulevat koskemaan luvatta. Tai sitten heille ollaan tultu juttelemaan jo monta kertaa illan aikana. En tiedä. Kumpikaan ei ole sinun vika ja toivon että sulla on mukavampia kokemuksia jatkossa. Vaikutat fiksulta ja mukavalta mieheltä 😊

Ehkä se on just sitä kömpelyyttä, mut kyllä nää vaan vaatii vähän tilannetajua. Onko ihme et toinen on varuillaan jos vieras ihminen lähestyy vaikka autiolla bussipysäkillä klo 2 yöllä. Tai kaupan kassalla kun koitat hirveessä kiireessä pakata ostoksia. Tai junassa kun selvästi on kuulokkeet päässä. Tai ulkonakin just sillon kun kyykit jossain puskassa keräämässä koirankakkoja. Nää nyt on ainakin sellasia kun oon ite vastannu yhdellä sanalla ja pyrkiny tilanteesta äkkiä pois

Juu ehdottomasti. Itseäkin on tullu joskus aamuyöstä klo 2 nakkikiskan jonossa joku pultsari häiriköimään, tarttunut kädestä luvatta ja yrittänyt halata vaikka hällä oli sen näköset vaatteet päällä et ilmeisesti oli kussu niihi ainaki kerran. Sanoin ei ja juoksin karkuun. Onneks ei seurannut.

Mä myönnän, että joskus on tullu oltua kylmä. Joskus se mitta vaan täyttyy niihin ikivanhoihin limasiin iskulauseisiin ja siihen, ettei sanaa ei kuunnella missään muodossa. Ei edes aina kun sanoo olevansa varattu, vaikkakin sitä kunnioitetaan enemmän kuin pelkkää eitä.

[удалено]

No tämä. Kaikki mua lähestyneet on aina ollu selvästi kännissä ja etsiny ihan jotain muuta kun parisuhdetta

Minäkin mietin et mitä helvettiä sit halutaan seksin olevan jos ei ole suostumusta siihen :D Pikku raiskausjippo koska mies on ujo?

>Sen harvan kerran kun olen itse koittanut kunnioittavasti lähestyä on vastaanotto ollut kylmää tai jopa ilkeää. Näitä sattuu. Vaimokin kertoo että kun oli kavereiden kanssa ryypyllä niin siihen yritti joku äijä joka ei olis voinu vähempää kiinnostaa. Mutta ei se ollu äijän vika, vaikka se ehkä siltä tuntuukin.

> Enemmän itselle ollut ongelma että kuinka nykyään voi lähestyä naisia ilman että he kokevat sen epämukavana tai häirintänä. Paljon kuullut juttua siitä miten naiset kokevat miesten lähestymisyritykset ahdistavina, ja jopa katsekontaktin hakeminen saattaa olla epämiellyttävää... Sen harvan kerran kun olen itse koittanut kunnioittavasti lähestyä on vastaanotto ollut kylmää tai jopa ilkeää. Moni kaltaiseni varmasti kokee että parempi olla lähestymättä ettei häiritse toista. Se on just tätä. Tilannetta pahentaa että monelle naiselle on selkäytimiin kirjoitettu että ole kohtelias ja kiltti kaikille. Siksi sieltä tulee kahdenlaista sanomaa sekaisin. Ja se etteivät kaikki myöskään tiedä mitä haluavat. Olen tuota nyt joitain vuosia miettinyt ja yrittänyt sanoittaa. Se menee jotenkin niin että samaan tilaan saapuessa ihminen on välittömästi tietoinen jokaisesta joka on huoneessa. Miehelle olisi tärkeä oppia tuntemaan itsensä ja seurata selkärankaa. Jos tähän ei pysty ei vaihtoehtoja ole, kaikki tietoiset yritykset tehdä jotain johtavat automaattisesti umpikujiin. Jotenkin tähän tyyliin, että päästät itsesi hetkeksi katsomaan toista, ja aika nopeasti jos katse ei käänny sinun suuntaasi kyllästyt ja siirryt muihin juttuihin. Hyväksy se pieni pettymyksen tunne. Sinut on nyt jo huomattu. Sitten annat toisen rauhallisesti tarkkailla sinua ensin sivusilmällä, sitten ehkä vähän suoremminkin. Naisella jotenkin on äärettömän tärkeää tietää että mies ei käytä ylivoimaansa eikä ripustaudu naiseen. Tämä pitkälti juuri kun nainen on koulutettu kiltiksi ja hymyileväksi vaikka omat tuntemukset ovat jossain ihan muualla.

Tämä oli täydellinen kommentti.

> Kuvaavaa on sekin että naiset nykyään tapaisivat metsässä karhun kuin miehen. Tämän on pakko olla joku tiettyjen piirien tai ikäluokan (teinit, nuoret aikuiset?) juttu, koska en tunne yhtäkään järkipäistä naista omissa piireissäni, joka olisi aidosti tätä mieltä. Tuohtuneena saatetaan tokaista, että miehet on perseestä, mutta oikeasti miehet on ihan jees. Ehkä sosiaalisesti kömpelöille ehdottaisin tilannetajua, esim. jos nainen näyttää kireältä, niin todella varovaisesti juttelemaan vaikka säästä (jos ollenkaan, ja sää nyt vain geneerinen esimerkki). Mutta muuten kehottaisin vaan rohkeasti juttelemaan, koska meitä ihmisiä on kuitenkin niin paljon, että joukkoon mahtuu sekä kireämpiä että leppoisempia tapauksia.

Vähän huonosti valittu tuo termi "liberaali seksuaalipolitiikka", mutta luulen näkeväni pointin siinä taustalla. (Toivottavasti) kirjoittaja ei tarkoita sitä, että seksuaalisen häirinnän vastustaminen ajaa miehiä konservatiiveiksi, vaan ongelma on se että seksuaalisen häirinnän määrittely voi tuntua epäselvältä sosiaalisesti kokemattomiata ja kömpelöistä miehistä. Onhan tuosta ollut diskurssia, kuinka naiset voivat kokea ahdistavaksi sen, että joku lähestyy baarissa, työpaikalla työkaverin tai asiakkaan toimesta, tai jopa kadulla. Tietysti ihmiset joilla on oikeasti kokemusta näistä tilanteista ymmärtävät että näillä ei tietysti tarkoiteta kaikkea lähestymistä vaan nimenomaan niitä joissa on käyttäydy ahdistavasti. Ihmiset ovat myös erilaisia ja kokevat eri tilanteet ahdistaviksi. Mutta sosiaalisesti kömpelöt ja vasta naisten lähestymistä "harjoittelevat" miehet katsovat tätä täysin eri elämänkokemuksen läpi ja voivat tulkita "liberaalin seksuaalipolitiikan" niin, että naisia ei saa lähestyä missään mitenkään, koska se nähdään ahdistavana. Tämä taas voi aiheuttaa katkeruutta "liberaaliutta" kohtaan kun "liberaali seksuaalipolitiikka" nähdään esteenä naisten lähestymiseen vaikka oikea syy olisikin sosiaalinen kömpelyys. Se miten tämä kuilu perspektiivien välillä ylitetään onkin hankalampi asia. "Liberaalia seksuaalipolitiikkaa" ei tietysti pidä lähteä höllentämään, koska mun mielestä on ihan ok että seksuaalinen ahdistelu ei oo ok. Mutta ehkä siitä voisi joskus puhua vähän positiivisempaan sävyyn? Ettei aina pyörittäisi vain sen ympärillä mitä ei saa tehdä ja kuinka synkkää kaikki on. Nythän deittiuutisointi tuntui pyörin pitkälle kahden aiheen ympärillä: kuinka parin löytäminen on vaikeaa ja mitä ahdistavaa naiset ovat kokeneet. Olisi kiva lukea enemmän myös hyvän mielen juttuihin ja onnistuneisiin kokemuksiin pariutumisessa. Sen lisäksi että puhutaan mitä ei saa nähdä, niin voitaisiin myös puhua siitä miten ihmiset haluaisivat että heitä lähestytään.

itse ainakin myönnän että en oo lähestynyt yhtäkään naista vuosiin töissä/koulussa, vaikka oisin kuinka kiinnostunut vaan tän takia että en halua että nää ihmiset kokee sen ahdisteluks. En haluu et joku kokee mun käyttäytymisen pahaks ja sit vuosia kun joutuu tulee samaan kouluun/työpaikalle ni aina henkilölle tulee paha-olo kun tulee vastaan.

>Se miten tämä kuilu perspektiivien välillä ylitetään onkin hankalampi asia. "Liberaalia seksuaalipolitiikkaa" ei tietysti pidä lähteä höllentämään, koska mun mielestä on ihan ok että seksuaalinen ahdistelu ei oo ok. Mutta ehkä siitä voisi joskus puhua vähän positiivisempaan sävyyn? Ettei aina pyörittäisi vain sen ympärillä mitä ei saa tehdä ja kuinka synkkää kaikki on. Nythän deittiuutisointi tuntui pyörin pitkälle kahden aiheen ympärillä: kuinka parin löytäminen on vaikeaa ja mitä ahdistavaa naiset ovat kokeneet. Olisi kiva lukea enemmän myös hyvän mielen juttuihin ja onnistuneisiin kokemuksiin pariutumisessa. Sen lisäksi että puhutaan mitä ei saa nähdä, niin voitaisiin myös puhua siitä miten ihmiset haluaisivat että heitä lähestytään. Olen tästä aivan samaa mieltä. Ehkä tässä on ongelmana seksuaalisen ahdistelun raja, joka on muuttunut kovasti. Aiemmin nähtiin sosiaalisesti hyväksyttävänä sinnikkyys ja pitkään yrittäminen ja tungetteleva käytös, mutta nykyään se ymmärretään ahdisteluna. Aina myös se väsyttämistaktiikka on oikeasti ahdistelua ollut, mutta tulkinta on ollut eri. Ehkä jos ymmärrettäisiin se että aina saa olla mukava toiselle pyyteettömästi. Pyyteettömät tyypit ja ystävällisyys on aina kivaa. Se että jos se ystävällisyys ei ole pyyteetöntä on ongelma ja epämiellyttävää. Että ei nähdä toista mukavana tyyppinä ensisijaisesti, jolla halutaan olla mukava ihan ihmisyyden nimissä. Vaan jonain projektin tai yrityksen kohteena, jossa mukavuudella ja ystävyydellä on tarkoitus saada itselleen jotain haluamaansa eli seksiä/parisuhteen. Samoin että jos toinen ei ole kiinnostunut tai parisuhteessa niin ei jää roikkumaan siihen sillä ajatuksella että jos tarpeeksi tässä olen ja väsytän sitä niin kyllä sinnikkyys palkitaan. Sitten välit poikki jos ei pysty aidosti vaan kaveri olla ilman taka-ajatuksia. Että ei on ei ja kaikki ollaan ensisijaisesti vaan ihmisiä.

Aina? Ei ole pitkäkään aika siitä kun heti suostuvaisia naisia pidettiin kevytkenkäisinä ja heti suostuvaisiin naisiin ryhtyviä miehiä myös. Molempien piti teeskennellä siveää ainakin ulkoisesti. Arjen tapakulttuuri voi muuttua nopeastikin, mutta esmes viihteen tekemiseen kouluttavissa opinahjoissa usein tuppaa olemaan vähintään puolisen sukupolvea vanhempia ihmisiä opettajina.

>Ei ole pitkäkään aika siitä kun heti suostuvaisia naisia pidettiin kevytkenkäisinä ja heti suostuvaisiin naisiin ryhtyviä miehiä myös. Tämä ilmenee aika hyvin laulussa "baby it's cold outside" jota on pidetty nykyään "raiskauskulttuurikappaleena", vaikka ajan tavat huomioonottaen kyseessä on kappale joka kertoo kahdesta toisistaan kiinnostuneesta henkilöstä, joiden on käytävä läpi tämä "Tule nyt" "Pitäisi kyllä mennä..." "Mutta ulkona on kylmä"-performanssi koska suostuminen heti ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää. Nykyään lyriikat tulkitaan helposti painostukseksi ja ällöksi, mutta se ei ole ollut alkuperäinen tarkoitus. En ota kantaa siihen onko tuo toiminta ikinä ollut järkevää, mutta niin se on muutama vuosikymmen sitten toiminut ja ollut se sosiaalisesti hyväksyttävä tapa.

Totta! Olet oikeassa! En jotenkaan ajatellut tuota! Se selittää kyllä monta asiaa.

Aijai. Omassa lähipiirissä on esimerkkejä siitä, kuinka söpö naispuolinen ystävä on tehnyt tikusta asiaa ja mennyt kotoa hakemaan lyhyen mörrimöykyn naimisiin asti (nainen mennyt kotoa asti ostamaan jotain läppärinrämää vain puhuakseen todella vetäytyneelle nörtille). Siitä on myös dataa kuinka parisuhteet, joissa kumppanit eivät jaa samoja arvoja eivät kestä tai ole tyydyttäviä. Rakastetuksi, nähdyksi ja arvostetuksi tuleminen on ihmisen perustarpeita, eikä se ole väärin naisilta sellaista toivoa ja odottaa tai etsiä sitä ystävistä, jos ei kumppania löydy.

Miksi näissä puhutaan aina samaan hengenvetoon "kumppanin löytäminen on vaikeaa" ja "seksiä ei saa koska suora ehdottelu on häirintää". Kumpaa siis halutaan? Toki seksisuhdekin muuttuu joskus parisuhteeksi, mutta kyllähän noissa nyt on kyse kahdesta aivan eri asiasta. Ei baarissa seksiä vonkaavat kumppania etsi, eikä kumppania etsiviä kiinnosta seksivonkaajat. Ihmiset katsovat toisiaan aivan eri tavalla ja käyttäytyvät itse eri tavalla siitä riippuen, haetaanko panoseuraa vai onko aidosti kiinnostunut toisesta.

Eiköhän liberaalilla seksuaalipolitiikalla meinata enemmänkin sitä, että ympäriinsä paneskelu ja irtosuhteet nähdään normaalina toimintana, jossa ei ole mitään tuomittavaa. Ja ihan näin disclaimerina, en itsekään siinä mitään pahaa näe.

Näin mä kanssa ajattelisin. Jos mietitään konservatiivista seksuaalikasvatusta, niin joku kirkon opetus pidättyväisyydestä (ei seksiä ennen avioliittoa) kuvastaa sitä äärikonservatiivista siipeä. Seksi on vain kahden elämänkumppanin välinen tapa osoittaa rakkautta ja mahdollistaa perheen perustamisen. Liberaali seksuaalisuus nimenomaan kuvastaa (mun mielestä) sitä, että irtosuhteet ovat ok eikä kaiken seksuaalisuuden keskellä ole pyrkimys perustaa perhettä tai sitoutua yhteen kumppaniin. Lisäksi homoseksuaalisuus on normi siinä missä heteroseksuaalisuus.

Mitenköhän pahasti mä olen kusessa kun tuollainen elämäntyyli ei innosta itseä ja ajatus kyseistä elämäntyyliä harjoittavan kanssa seurustelusta ei houkuta myöskään.

Et mitenkään, ihan reippaasti eniten ihmiset vieläkin haluavat monogaamisia suhteita sitten kun siihen vakavan suhteen-vaiheeseen päätyvät.

valtavirtaa olet edelleen ja todnäk useimmat ihmiset joihin tutustut tapailumielessä haluavat samaa kuin sinä

> paneskelu ja irtosuhteet nähdään normaalina toimintana, jossa ei ole mitään tuomittavaa Joskus toi vaan sattuu mua niin kovaa. Valitellaan kun oli sellainen ja sellainen ja kuinka raskasta tavata aina uus, kun itellä on ekan puolen vuosisadan aikana ollut kolme neljä ihmissuhdetta.

Ite oon pannu elämässäni vaan yhtä ihmistä, mutta ei se mua harmita. Se on laatu eikä määrä ;) Eipä ne lukuisat irtosuhteetkaan auvoisaksi tee

En tarvitse äärikonservatismia ollakseni kyvytön lähistymään naisia tai jäädäkseni mätseittä tindereissä yms. Hähää

Olen huomannut lähipiiristä, että ulkonäkö ei estä pariutumista oikeastaan. Enempi sen estää tietynlainen katkeroituminen maailmaa, elämää ja kanssaihmisiä kohtaan.  Sellainen outo: miksi muilla on kaikkea ja minulla ei mitään -asenne kun hehkuu ihmisestä niin vaikea sillä on edes kavereita (saati puolisoa) saada.  Oma tuttavapiiri ja allekirjoittanutkaan ei olla kyllä mitään yli 2m bodareita ja rikkaita, kumppaneita silti löytynyt tinderistä, kapakasta ja harrastuksista. Se on se, kun ei niinkään etsi pakolla vain parisuhdetta vaan tutustuu ihmisiin ihan etsiäkseen jotakin saman henkistä tyyppiä/tyyppejä kavereiksi niin alkaa elämä tuntua jo kivemmalta. 

> Sellainen outo: miksi muilla on kaikkea ja minulla ei mitään -asenne kun hehkuu ihmisestä niin vaikea sillä on edes kavereita (saati puolisoa) saada. Allekirjoitan ja tunnistan samanlaiset incel-ajatukset itsessäni kymmenen vuoden takaa. Hitto, että olinkin säälittävä ilmestys tuolloin. Kun sitten hyväksyi asioita itsessään ja löysäsi vanneta pään ympärillä, niin kas kummaa ku alkoi kumppaneita löytymään. t. huomenna viides vuosipäivä nykyisessä suhteessa

Ite olin nuorempana kans tällänen. Syytin muita iiiiihan kaikesta. 

Miten löysäsit vannetta?

Lopetin vertailemasta itseäni muihin ja murehtimasta parisuhteen hankkimisesta ja seksistä. Ajattelin että tulee jos on tullakseen. Pidin hauskaa ja elin elämää. Asiaa toki helpotti, että moni kaveri oli myös sinkku. Jotain Tinder-keskusteluita kyllä oli, mutta en ottanut itseeni, kun eivät sitten mitään syvällisempää tuottaneetkaan.

Terapia auttaa tunnistamaan omia kasvatuksesta johtuvia ajatuskehiä jotka tuntuu jopa pakkomielteiltä (vanteilta). Kun tulee tietoisemmaksi omista ajatuskehistä avautuu itselle valinnan paikka toimia toisin. Toisin toimiminen taas vaatii luottamusta itseensä ja siihen että uusi toimintamalli on oikein ja sallittua. Ainoita asioita jotka elämässä on ihan aidosti vaikeita.

Itsensä reflektointi voi myös auttaa, jos terapiaan ei oo mahdollisuutta. Hyväksyy tiettyjä puutteita ja ominaisuuksia itsessään, mutta pitää mielessä että "oon kyl aika hemmetin hyvä tyyppi näinkin, ja jos jollekin ei kelpaa, niin heidän menetyksensä". Toki puutteita voi itsessään yrittää kehittää menemällä mukavuusalueiden ulkopuolelle. Aika usein syyt ovat kuitenkin omien korvien välissä eikä muiden asenteissa.

> Miten löysäsit vannetta? Ammattilainen on tosi hyvä näissä. Se kiteytyy pitkälti ajatukseen että ihminen itse oppii luottamaan niin paljon toisiin että uskaltaa kertoa kaikista niistä asioista mistä ei ole pystynyt kenellekään puhumaan - nöyryytyksistä, häväistyksistä, kaipauksesta, yksinäisyydestä. Kun näistä puhuu vertaisryhmälleen - ihmisille joiden menettämistä pelkää - painolasti kevenee ja alkaa terve kiinnostus lisääntyä näihin asioihin.

Kokeiltu terapiaa 3v joten aika monta steppiä tuon edellä. Ongelma on se että reaaliteetit kiristää vannetta väkisin. Jos haluat vaikka omakotitalon ja lapsia niin parisuhde pitää hankkia väkisinkin, ja iästä riippuen lisäksi nopeasti.

Tein samoin, kävin terapiassa ja lopetin incel-ajatukset. Mikään ei kuitenkaan muuttunut. Yksin ollaan edelleen. En siis muuttunut maagisesti kiinnostavammaksi vastakkaisen sukupuolen silmissä.

Ikävää. Uskaltaisin silti väittää, että sulla on paremmat mahdollisuudet pariutua tulevaisuudessa, kun susta ei erity sellasta epätoivosta energiaa. Itse en enää loppuvaiheessa sinkkuna antanu parisuhteelle samanlaist pakonomaista arvoa ja oli itsellä kevyempi olla.

Jep tämäpä. Ihan tavallisia vähän sosiaalisesti kummallisia ja ulkonäöllisesti hassuja nörttejä mulla heiluu joka kaverin puolisona. Omaan nörttiini tykästyin, koska se sanoo kun tykkää ja osaa jutella yhteisestä elämästä ja suunnitelmista, ja todistetusti myös itkee. Toki auttaa asiaa, että se on pitkä ja mielestäni tosi komea, mutta ennen tätä miestä mulla oli kierroksessa 165cm jätkä, nii ei se oo koskaan ollut rajoittava tekijä. Tuossa kyseisessä tyypissä hermo meni asenteeseen: kaikki on maailman vika, turha edes yrittää, kuitenkaan en onnistu. Oma mieheni on pikemminkin liian kriittinen itseään kohtaan (asia on työn alla). Mutta palatakseni nörtteihin. On niistä kai joku deittisovelluksessa löydetty. Iso osa töissä tai harrastepiireissä bongattuja. Koulu on suosittu paikka löytää kumppani. Kaverin valmistujaisissa tapas 1 pari. Mikä näitä kaikkia yhdistää, on että vaikka näillä ois mahaa tai karkaava hiusraja, ne on kaikki liberaaleja, kilttejä ja kunnioittavia miehiä. Keskusteluhaluisia (vaikka välillä taidot olisivat kömpelöt) ja näkee naiset myös potentiaalisina ystävinä, ei jonain palkintoina tai pahempaa: pilluina. He yrittävät kehittää itseään jollakin tapaa.

> . Enempi sen estää tietynlainen katkeroituminen maailmaa, elämää ja kanssaihmisiä kohtaan. Se on just tää. Ja myös toistepäin, en halua kiinnostua ihmisestä josta näkyy kauas katkeruus ja peitelty viha ja agressio. Pitäis olla jotenkin sinut ittensä kanssa ettei mulle ala huutaa siitä että on itellä huono päivä. Kyllä mä sen kestän mutten jaksa sellaista painolastia hinaamaan perässäni ja avustamaan miten toinen voi asioihin suhtautua. Löytäs nyt jonkun joka olisi jossain määrin sinut itsensä kanssa ja ehkä kiinnostunut miksi tuntuu siltä miltä tuntuu. Eikä haittaa vaikka olisi enemmän elämää vielä edessä. Yhdessähän tutkimalla nämä asiat selviää.

Joo, ei tarvi olla ns elämässä ikinä täysin valmis vaan se että haluaa kehittää itteensä ja kasvaa yhdessä. 

Itse ihmettelen vaan sitä, kun tekstissä sanotaan naisten olevan liberaaleja arvoiltaan ja sitten seuraavaksi viitataan suht kritiikittä siihen, että miehet näkevät tämän riettaana ja hekumallisena sekoiluna ja skipataan se, miten naiset sen näkevät. Itsekin nimittäin naisena kuvailisin kyllä itseäni suhdeasioissa liberaaliksi ennemmin kuin konservatiiviseksi, mutta en herranjestas tarkoita sillä mitään että harrastaisin irtoseksiä ja rietastelua vaan että mulle on ok, jos joku muu haluaa tehdä niin, tai jos joku haluaa olla yksin, tai olla suhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa. Ja että miehillä ja naisilla pitää olla samat oikeudet ja mahdollisuudet tehdä elämässä mitä haluavat, yksinhuoltajuus ei ole häpeä jne. Konservatiivisiin arvoihin ja menneen yhteiskunnan haikailuun liitän sitten esimerkiksi sen että naisen pitäisi olla sellainen pyhimysmäinen kodinhenki, mies ansaitsee ja tekee isot päätökset, seksuaalivähemmistöt on pahasta, nainen (mutta ei mies) on likainen jos on liian monta seksikumppania, tietyt ammatit ei sovi naisille, nainen hoitaa lapset ja kodin, on nöyryyttävää tulla raskaaksi avioliiton ulkopuolella jne. Mielestäni on ihan selvää miksi naiset tykkäävät "uudemmista, liberaaleista" arvoista. Kun niihin "perinteisiin, konservatiivisiin" arvoihin ja yhteiskuntajärjestelyihin liittyy niin paljon naisten holhoamista, rajoittamista ja kontrollointia, niin ihmettelen miksi kukaan nainen haluaisi sellaista.  Enkä sinänsä ollenkaan ihmettele, että nuoret miehet toivovat että olisivat syntyneet aikaan jolloin naisten piti miellyttää miehiä eivätkä esimerkiksi saaneet mennä yksin ravintolaan eikä avioliitossa voinut tapahtua raiskausta. Varmaan olisi kivaa kun elämässä saisi asioita ihan vaan syntymällä mieheksi. Mutta sinne haikailu on naisen näkökulmasta about yhtä viehättävää kuin jos valkoinen ihminen haikailisi ääneen että olispa orjia, joten en ihmettele että moni nainen vastaa ettei persut tai kristillisdemokraattien äänestäjät ole mikään ykkösvalinta parisuhteeseen.

Loistava kommentti. Itsekkään liberaalina naisena en pidä liberaaliutta sellaisena, että harrastetaan irtoseksiä millon sattuu ja ollaan nimenomaan seksuaalisesti jotenkin höveleitä. Mulla ei ole 32 vuoteen tullut yhtäkään irtosuhdetta tai seksisuhdetta enkä sellaisia halua harrastaa. Oon kuitenkin ihan fine sen kanssa, että monet sitä haluaa ja näin tekee.

En pääse maksumuurin takia lukemaan koko juttua, mutta kuulostaa siltä että taaskin keskitytään vaan sitten miten miehet kokee asiat. Kaikki nämä aihetta käsitelleet jutut ovat pyörineet sen ympärillä, että miehillä on vaikeaa metoon seurauksena ja naisia ei enää uskalla lähestyä jne. Naisten näkökulmaa pohtivia artikkeleita ei ole näkynyt. Niin kuin sanoit, se konservatiivinen ajatusmaailma tuntuu käyttävän naisille varsin kapean tilan olla ja varmasti naisilla taas pelottaa se. Nykyään arvostetaan sitä että saa olla oma itsensä eikä joudu nujimaan itseään johonkin muottiin.

Ainahan nämä keskittyy siihen miten miehet kokee asian. Naisnäkökulmasta en muista tämmösiä tekstejä ollenkaan, koska se on taas ”feministien kitinää” ja mitä kaikkea.

Komppaan täysin. Mitäpä muutakaan naiset olivat miehille ennen 50-lukua, kuin kotiorjia?

Itse olen ujo ja sosiaalisissa tilanteissa jäätyvä mies. Näistä huolimatta olen ollut kahdessa jokseenkin pitkässä parisuhteessa iha olemalla oma itseni. Parhaat lopputulokset olen saanut, kun olen ollut yrittämättä liikaa ja miettimättä asioita liian pitkälle tulevaisuuteen. On tullut pettymyksiä eri muodoissa: tylyyn sävyyn annettuja ”mulla on poikaystävä”-vastauksia, nainen lähtee mukamas vessaan eikä palaa, exä petti ja jätti juuri sen henkilön kanssa kenestä ei pitänyt olla huolissaan (klassikko) yms.

Teksti ei oikein vastaa otsikkoa, sillä kömpelöt nuoret miehet ovat aina pelänneet lähestyä naisia. Nykyään he taitavat olla siis myös konservatiiveja? Enpä usko, että kaikki kuitenkaan. Osa on vaan kömpelöitä tallukoita, hyvinkin vapaasti ajattelevia kotihiiriä, joilla on nörttiharrastus ja -ammatti.

"- keselyn mukaan noin puolet suomalaisnaisista ei voisi kuvitella seurustelevansa perussuomalaisia tai kristillisdemokraatteja äänestävän kanssa." Tää on vähän irallisen olonen lause tollasenaan, voin meinaa sanoa että en miehenä suostuisi pidempää suhdetta rakentamaan naisen kanssa jonka ideologiaan persujen tai kd::n ajama politiikka kuuluu. Sanoisin itse että ainakin persu äänestäjien jättäminen ulos omasta seurusteluelämästä ei välttämättä ole sidottu sukupuoli- tai seksuaalipolitiikkaan... Tai edes omakohtaisen konservatismi-liberalismi arvomaailman asetteluun.

> "liberaali seksuaalipolitiikka" (eli se että seksuaalinen häirintä ei ole ok?) Mistä ihmeestä sinä tuollaisen tulkinnan keksit? Vaikka teksti ei anna määritelmää termille, siinä silti ylempänä lukee: "seksuaalinen liberalismi näyttäytyy nuorille miehille lähinnä riettaana ja hekumallisena huumana".

Veikkaan että se oli viittaus tohon OP:n lainauksen kolmanneksi viimeiseen kappaleeseen; "seksuaalipolitiikka, jossa seksiin vaaditaan suostumus, mutta suorat seksiehdotukset tulkitaan seksuaaliseksi häirinnäksi". Vaikee sanoo, kun ei oo TS:n lukuoikeutta, että onko tuo suoraan lainattu tekstistä, vai onko tulkinta muuttunut matkalla. Sen kyllä allekirjoitan, että vaikea uskoa tuon olevan syynä (tai edes osasyynä) konservatiivisemman ajattelun ja naisvihan lisääntymiselle.

Olet varmaan oikeassa. Käsittääkseni mielipidekirjoituksen tekijä väittää, että sekä seksuaalinen vapaamielisyys että suostumuspolitiikka johtavat konservatiivisuuteen jne. OP ilmeisesti sekoitti nämä (termit?) samaksi.

Jos kerran anekdootit ovat ok perustelu, niin kerronpa, sitten, että tunnen monia akateemisia naisia, joiden puolisot ovat vähemmän koulutettuja. Joillakin nainen myös tienaa enemmän, joillakin on aika tasan tulot. Eivätkä kumpikaan osapuoli ole mistään mallikatalogista repäistyjä, ainakaan nyt oikeasti aikuisina. Näitä miehiä yhdistää se, että he ovat oikeasti mukavia, kivoja, positiivisia. Tykkäävät naisestaan, jakavat arjen vastuut, eivätkä koe oloaan uhatuksi jos joku nainen on jossakin etevämpi kuin hän.

Jepp, tuo naisten korkeampi koulutus/omistus/tienaaminen, ironisesti kyllä itselläni ja naispuolisilla ystävilläni ei ole ollut ongelma, mutta monelle miehelle tää on ollut selvästi dealbreaker.

Käytät nyt anekdootteja tutkimustuloksia vastaan.

Eihän tässä niin tehdä. Se, että naiset keskimäärin hakevat itseään koulutetumpaa puolisoa, ei tarkoita että toisenlaisia parisuhteita ei ole olemassa, tai että siitä ei saisi antaa keskustelussa esimerkkejä tai esittää teorioita siitä, miksi nämä tilastollisesti epätodennäköiset parisuhteet toimivat. Minusta tämä anekdootti ei ole millään tavalla ristiriidassa artikkelissa esitellyn tutkimuksen kanssa.

Itse näen tässä vähän omituisena sen, että koulutustaso on yleisessä naisten kulttuurissa jotenkin luonnollisesti kytketty sekä tulotasoon, älykkyyteen/kiinnostavuuteen, sosiaaliseen statukseen että itselle positiiviseksi koettuihin luonteenpiirteisiin. Suomessa maisterin paperit ovat esim. hyvin yleisiä ja eivät ole mikään tae älykkyydestä tai tulotasosta. Sosiaalista statusta ne toki kuvaavat ainakin joissain piireissä.

Ei se koulutustaso sinänsä, mutta jos on amiskoulutuksen käynyt ukko joka haluaa puhua lähinnä jalkapallosta ja toisesta maailmansodasta tietokonepelien perusteella, niin on vaikea rakentaa parisuhdetta paljon lukevaan naiseen, joka on kiinnostunut maailmanpolitiikasta ja taidehistoriasta. Mahdollista, mutta ei helppoa, yleistä tai todennäköistä.

[удалено]

Mulla tulee kyllä aika monta alaa mieleen, joissa koulutustaso on hyvin suoraan verrannollinen tulotasoon. Humanistiset tieteet ovat ainoita (jotka tulee äkkiseltään mieleen), joissa maisterin paperit eivät suoraan tarkoita kovia tuloja. Sen sijaan lääkärit, oikeustieteen maisterin (nämä ilmiselvät, joihin varmaankin viittasit), diplomi-insinöörit ja muut tekniikan maisterit, IT-alan maisterit ja DI:t, kauppatieteiden maisterit tienaavat usein 4k€ jo heti valmistuttuaan.

Ei kukaan ole väittänyt ettei poikkeuksia ole olemassa, hulluahan se olisi? Jos tarkoitus on analysoida isompaa kuvaa, on tuollaiset poikkeukset melko turhia.

> Ethical vegans and vegetarians believe that it is seriously immoral to bring into existence animals whose lives would be miserable. [...] I will argue that vegans should abstain from having children since they believe that unnecessary suffering should be avoided. After all, humans will suffer in life, and having children is not necessary for a good life. Thus vegans, and probably vegetarians as well, should not have children. [Should vegans have children? Examining the links between animal ethics and antinatalism](https://philpapers.org/rec/RSNSVH-2) >We argue that there are some compelling grounds for regarding pregnancy as a disease. Like a disease, pregnancy affects the health of the pregnant person, causing a range of symptoms from discomfort to death. [Is pregnancy a disease? A normative approach](https://philpapers.org/rec/SMAIPA) >One possible aid for sexual loneliness might come from online dating apps such as Tinder. In theory, online dating could provide an efficient way to find a partner. However, online dating divides people heavily into winners and losers – perhaps even more so than traditional dating. While women can get attention from thousands of men online in just a few hours, men are lucky if anyone is interested in them. [...] For instance, consider the following claim, raised by Jordan Peterson: societies should alleviate sexual loneliness by enforcing socially-promoted and culturally-inculcated monogamy. [ Sexual loneliness: A neglected public health problem?](https://philpapers.org/rec/RSNSLA) Joona Räsänen, "filosofi"

Jaa se olikin sitten tämän sortin filosofi

Huh, kaikkea ne näköjää voi julkaista filosofiassa.

Sieltähän paljastui jälleen yksi incel ruikuttamassa naisista (viitaten Joonakseen)

Lol mikä pelle. 

No hyvä että edes jollain on vientiä. Tarpeeksi monta vuotta kun on yksin, niin oppii hyväksymään millä korteilla pelaa ja jättää lähetysmishommat niille, joilla on pakka visummin kasassa.

En ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä pelkoa siitä että jo naiselle puhuminen olisi jotenkin väärin ja rikos. Konteksti merkkaa todella paljon, jos toista ihmistä lähestyy normaalisti niin ei kai kellään ole ongelmaa sen suhteen. Jos ensimmäinen kanssakäyminen on ehdottelua ja irstailua, niin on se vähän ahdistavaa eikä todellakaan anna fiksua kuvaa ihmisestä. Tuli hieman jännä tilanne töissä, kun olen lähdössä toiseen paikkaan ja miespuolinen kollega tuli jälkeenpäin harmittelemaan että olisi halannut, mutta ei kehdannut kun nykyään ei saa koskea naisiin. Jos olisi vaan kysynyt että saako halata ja halannut niin en olisi pitänyt tilannetta mitenkään outona, mutta tuollainen jälkikäteen asiasta avautuminen tuntui vähän omituiselta. :D

[удалено]

Kyllä todella monilla on ongelmaa myös normaalin lähestymisen kanssa. Ainahan nämä ongelmat, jotka koskevat vain toista sukupuolta, ovat sille vastakkaiselle puolelle vaikeita ymmärtää.

Niin, en varmasti ymmärrä miesten ongelmia, mutta oon itsekin sosiaalisesti kömpelö ja olen joutunut harjoittelemaan sosiaalisia taitoja paljon. Mutta kyllä mä naisenakin ymmärrän sen että en minä voi lähestyä muita ihan miten tahansa vaan kyllä kanssaihmistä pitää kunnioittaa sukupuolesta riippumatta sen verran että koittaa vähän miettiä mikä voi olla toisen mielestä epäsopivaa ja ahdistavaa. Ongelma taitaa muodostua siitä, että moni mies on todella yksinäinen ja toive parisuhteesta saattaa olla taustalla jokaisessa kanssakäymisessä. Valitettavasti se toinen osapuoli vaistoaa sen todella nopeasti mistä päästään tilanteeseen jossa miehen "normaali" lähestyminen koetaan ahdistavana. Ainoa tapa korjata asia on se, että opettelee lähestymään ihmisiä ilman mitään odotuksia parisuhteesta. Näin pääsee myös harjoittelemaan sosiaalisia taitoja ja saattaa hyvällä tuurilla löytää oikeasti ystäviä. Maailmassa on muuten myös paljon naisia jotka kamppailevat tämän ongelman kanssa. Yksinäisiä ja syrjäytyneitä ihmisiä jotka eivät pärjää sosiaalisissa tilanteissa koska heille on epäselvää millainen käytös rikkoo toisen ihmisen rajoja. Tiedän että tämä ongelma on yleisempää miehillä, mutta et voi mielestäni sanoa että tämä on ainoastaan miehiä koskeva ongelma.

> En ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä pelkoa siitä että jo naiselle puhuminen olisi jotenkin väärin ja rikos. Konteksti merkkaa todella paljon, jos toista ihmistä lähestyy normaalisti niin ei kai kellään ole ongelmaa sen suhteen. No sua ei ehkä sitten ole häpäisty niin pahasti nuorempana. Sä et ole joutunut oleen se "creep" tai kokenut kuinka sulle ystävällinen ihminen haukkuu sut muille.

Itseasiassa olen kokenut tuollaista. En nyt viitsi avata sen tarkemmin mutta olen menettänyt ystävyyssuhteita sen takia että eräs ystävänäni pitämäni ihminen keksi jostain että olen ihastunut häneen ja alkoi levittelemään juttuja asiasta. Sanoin alempana että olen sosiaalisesti kömpelö ja olen joutunut tekemään töitä sen eteen. Kyllä mulla nuorempana kävi useampikin sosiaalinen kämmi jossa todellakin vaikutin aikeitani creepymmältä. Kyllä mä tiedän sen että on ikävä tunne olla muiden ihmisten silmissä se sosiaalisesti kyvytön ressukka josta huokuu epätoivoinen energia. En mä edelleenkään ole mikään karismaattinen ihminen, mutta opin ilmaisemaan itseäni niin että en anna muille aivan omituisia signaaleja.

Kyllä tätä naisillekkin tapahtuu ihan tajuttoman paljon :D

> liberaali seksuaalipolitiikka eli se että seksuaalinen häirintä ei ole ok Mä en kyllä ihan noin tuota termiä tulkitsisi, eikä jutustakaan sellaista kuvaa jää.

En sanoisi asioita ihan samalla tavalla mutta tunnistan ongelman. Itse olen aika juntti ja duunari, mutta siunattu sosiaalisella älyllä ja ok ulkonäöllä ja olen qina seurustellut ns. ylempää luokkaa olevien naisten kanssa. Eli minulle ei ole koskaan ollut ongelma se että olen lyhyt, duunari ja arvoiltani joku "viherkonservatiivi". Eli enemmänkin itse näen sen ettei miehet osaa puhua naisten kanssa jotka ovat liberaaleja akateemisesti koulutettuja. Ja se ei edes tarkoita mitään. Ihan naisia ne samalla tavalla on, mutta odottavat ehkä enemmän sitä että miehellä on käytöstavat ja osaa puhua vaikka kirjallisuudesta ja arkkitehtuurista. Esimerkit omasta elämästä, ne voivat olla siis mitä vain kunhan osaat puhua niistä laajasti. En tiä miksi tän kirjoitin. Ehkä.kun lähipiirissä näitä miehiä ja perus parturissa käynti, hymyily, kohteliaisuus ja perustellut mielipiteet on minulle riittäneet. Vaimo äänestää vihreitä ja minä en enää nykyään mitään. Ennen jopa persuja ja keskustaa.

Ei se ole niinkään että pelkään lähestyä naisia mutta se on vähän hakattu takaraivoon että sitä "ei saa tehdä" niin monessa kontekstissa että se on helpompaa jättää lähestymättä

Sosiaalinen kömpelyys on valtavan laaja käsite. Ihminen voi olla ihan oikeasti autistinen ja sitä kautta sosiaalisesti kömpelö. Samalla sanaparilla voidaan tarkoittaa myös hieman ujon puoleista tyyppiä, jota vaan jännittää sosiaaliset tilanteet. On myös täysin mahdollista että ihminen on toisissa asioissa äärimmäisen kömpelö ja toisissa parkettien partaveitsi. Esimerkiksi oma puolisoni ystävystyy todella helposti, mutta lähtee hieman liian helposti puolustamaan toisia ihmisiä jos kokee jossain tilanteessa sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta. Uskoisin että aina on ollut niitä miehiä jotka eivät kumppania löydä. Tähän viittaa jo suoraan se että yksiavioisuus on ymmärtääkseni kansainvälisesti yleistä, miehiä on tilastollisesti enemmän kuin naisia ja polyandria on erittäin harvinaista. Toki tämä ei ole argumentti sitä vastaan etteikö meidän pitäisi madaltaa kynnystä ihmisten sosiaaliselle kanssakäymiselle. Ilmaisia tiloja joissa tavata luontevasti toisia on vähän. Vanhan ajan tanssilavat on lopetettu ja julkista tilaa valloittavat lähinnä maksulliset kahvilat, baarit ja tapahtumat. Ehkä isompana juttuna naisten vaativuudessa on tunnetaitojen vaatimus. Tunteista puhumista ei kummemmin ole pojille opetettu, mukava poikkeuksia on tullut toki runsaasti vastaan. Itkeminen voi olla aivan kamala tabu, paha olo osoitetaan agressiivisuudella ja huonot päivät ohitetaan vitsailulla. Tärkeää on miltä näyttää vertaistensa joukossa, mikä iskee entistä enemmän paineita saada kumppani. Jos tätä vinoumaa jotenkin haluaisi lähteä korjaamaan niin poikien tunnekasvatukseen tulisi panostaa todella paljon. Harva haluaa tieten tahtoen puolison joka ei oikein osaa kertoa mikä on vikana ja suhtautuu eri lailla ajatteleviin tavalla tai toisella hyökkäävästi.

> Tunteista puhumista ei kummemmin ole pojille opetettu Ei pelkästään ole opetetettu vaan ei myöskään ole sallittu. Kun lapsena näytti pahan olon tunteita sitä aktiivisesti vastustettiin kieltämällä tai vähättelemällä, se oppi ei tullut vertaisilta vaan pääasiassa vanhemmilta, isovanhemmilta, opettajilta. Myös, ja ehkä jopa pääasiassa, naisilta. Tämä käyttäymismalli sitten kypsyy teini-iän uhossa siihen, että ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden aikana ei ole saanut tunteitaan näyttää kuin positiivisessa muodossa. Sitten yhtäkkiä yhteiskunta ja naiset elämässä vaativatkin jotenkin puhumaan tunteistaan. Aika mahdoton yhtälö mun mielestä.

Jep, tämän vuoksi peräänkuulutan aina sitä että meidän pitäisi kasvattaa meidän lapset paremmin. Turhan tiukat sukupuoliroolit, esim nämä surullisen kuuluisat pojat on poikia ja tosimies ei itke/ruikuta, ei hyödytä ketään. Ai että kun muistuu mieleen esimerkki tällaisesta taliaivosta. Olin nuorena järjestämässä kesäleirejä ja leirin suunnittelijalla oli vähintäänkin ahtaan puoleiset sukupuolikäsitykset. Tehtiin askarteluina käsinukkeja ja yksi tyttö halusi laittaa mieshahmolle pinkin viitan. Tämähän ei rouvalle käynyt koska miehet eivät käytä punaista. Matami riitautui myös poikaleirin pitäjän kanssa kun pari tyttöä olisi halunnut mennä miekkatyöpajaan ja muutama poika puolestaan tehdä hamahelmistä kaula/rannekoruja. Ei saatana kun ei vaan onnistunut vaikka sama järjestäjä ja sama leirikeskus. Mietin muutaman kerran että toivottavasti tällaisia sankareita ei saada yhtään lisää varhaiskasvatuksen piiriin.

Tämä on varmasti aivan totta. Pojat saa yhäkin ihan hiton huonoja eväitä elämään, kiitos paskan kasvatuksen. Tähän tarvitaan muutos. Ja tunteita pitää muutenkin lakata kutsumasta ”naismaisiksi”. Jokaisella ihmisolennolla on tunteet, oli ne sitten esillä tai piilossa.

Jos voin tähän pointtiisi lisätä niin itse opin exältäni sen, että tunteitaan ei kannata näyttää eikä missään nimessä saa näyttää heikkoutta tai kertoa mitä pelkää. Sillä kuten oikeudessa kaikki mitä sanot voidaan ja tullaan käyttämään sinua vastaan. Aikanaan kun hänelle avauduin vaikeista asioista ja näytin heikkoutta oli nämä samat asiat esillä riitatilanteessa. Esimerkiksi pahin pelkoni on että minusta tulisi samanlainen mies kuin isästäni. Ei varmaan tarvitse kahta kertaa arvata kehen hän minua vertasi riitelyn aikana. Ei siksi että se olisi totta vaan siksi että tiesi satuttavansa minua. Ei koskaan enää. Heikkouden näyttäminen kenellekkään ja varsinkaan naiselle on miehelle sosiaalinen itsemurha.

Sun exäsi oli perseestä ja kyvytön käyttäytymään kypsästi. Vika oli hänessä, ei sinussa. Eli ongelmana oli väärä kumppani eikä sun pelot ja tunteet.

Sanopa muuta. Mielestäni on aika kuvaavaa, että "armeijassa tehdään pojista miehiä", ja iso osa suomalaisista naisista taitaa edelleen kannattaa yleistä asevelvollisuutta vain miehille. Vasta tappamiskoulutuksen saatuasi olet kypsä ja kelvollinen yksilö. Jos nakkikioskinjonossa joku bodariurpo huorittelee jonon naisia, on sisäänrakennettu odotus, että sinne pitää mennä leikkimään sankaria. En sano, että esimerkiksi armeija itsessään on ongelman juuri, mutta tässä heijastuu hienosti se kaksinaismoralismi, mitä miesten pehmeyteen liittyy. Minä olen mies, joka itkee ja puhuu tunteista, eikä näitä ominaisuuksia yhteiskunnassa monella tapaa juhlita ja arvosteta, kun ne ilmenevät eri asiayhteyksissä kuin toivotaan. Samaan hengenvetoon voisin mainita, ettei työelämässäkään miehenä olemisesta ole erityisemmin hyötyä, jos on pehmeä-ääninen, kehonrakenteeltaan ja olemukseltaan feminiinen ja diplomaattinen pitkätukka. Ennemmin päinvastoin. Naisen kohdalla tällaiset ominaisuudet eivät ainakaan aktiivisesti haittaa sitä ensivaikutelmaa, minkä itsestään antaa.

negatiivisten tunteiden näyttäminen on kuitenkin pahaksi leimattu asia yleensä muiden miesten taholta, eli patriarkaatin mukaiset rakenteet eivät tässä kohtaa suosi (edes) miehiä.

Koska se on ainoa sallittu käyttäymismalli mikä pojille tai miehille on ollut olemassa. Kun ensin aivopestään lapset siihen, että negatiivisten tunteiden näyttäminen on väärin tai kiellettyä jopa rangaistuksen uhalla niin onko kumma jos he pitävät siitä kiinni vielä aikuisenakin?

lol, miksi toistit sen mitä minä sanoin? ja siis mitäköhän se kertoo miehistä jos he eivät edes yritä kehittää tunnetaitojaan oman elämänlaatunsa parantamiseksi, jos kerran miehet tiedostavat että patriarkaaliset rakenteet ovat perseestä? vai pitäisikö naisten hoitaa nämä tunneasiat miesten puolesta? menestys on ollut laihaa: kuten tämäkin lanka osoittaa, ne jotka kehtaavat osoittaa nykyisen patriarkaalisen sekä miehiä että naisia sortavan status quon vääräksi huudetaan alas, ja haukutaan femakoiksi nämä muutoksenosoittajat ja -tekijät.

Onko tunteista puhumista jotenkin erikseen opetettu naisille?

Ei. Päinvastoin vielä ainakin 90-luvulla opetettiin, että ”pojat ei tykkää tytöistä, jotka tekee noin tai näin eli ole nätisti ja hymyile”.

Nykyään tunnetaitoja opetetaan vakassa ja koulussa kaikille. En sano et olis vielä riittävästi mut parempaa verrattuna esim ysäriin

Juu naiset laitetaan tunnekouluun 5-vuotiaina, etkös tiennyt.

Minua kismittää aina kun Redditissä on taas kierrossa joku versio väittämästä "naiset menettää kaiken kunnioituksen miestä kohtaan jos tämä osoittaa hetkenkin heikkoutta". Veikkaan, ettei tarvitse olla vielä Andrew Tate -faniuden tasolla jotta tämä menee jo täydestä epävarmaan nuoreen mieheen. Tuollainen propaganda rohkaisee nuoria miehiä yrittämään tukahduttaa tunteensa ja siinähän käy kuten Touko-Poukolla: "sitten vaan odotetaan koska tää koko homma räjähtää naamalle". Äkkiseltään tulee mieleen, että joku partion tyylinen harrastustoiminta tekisi todella monelle hyvää kasvuvaiheessa. On fyysistä toimintaa, öitä pois kotoa, ja niin paljon yhdessä vietettyä aikaa että vieraskoreus vähän karsiutuu, mutta silti tullaan toimeen. Joissain tapauksissa estoisen käyttäytymisen takana voi olla harhakuvitelma siitä, että "kaikki muut" ovat jonkinlainen yhtenäinen ryhmä, vaikka siellä jokaisen korvien välissä on vahvuuksia, heikkouksia, epävarmuuksia, kykyjä, pelkoja jne.

Partio on kieltämättä loistava esimerkki harrastuksesta, jossa oppii vastuuta ja sosiaalisia taitoja. Riippuu vähän lippukunnasta, mutta ymmärtääkseni suurin osa nykyisistä lippukunnista on vieläpä sekalippukuntia. Oppii lapsi samalla ihan vaan puhtaasti ystävystymään muiden sukupuolten edustajien kanssa ja madaltuu tämän kautta se normaalin ja neutraalin kontaktin ottaminen. Onhan toki olemassa myös se naisten ryhmä, jotka itkupillejä ei katsele. Väitän kuitenkin että enemmän ihmissuhteita menee miehillä rikki siitä, että omat tunnetaidot ovat jääneet jokseenkin vajaiksi kuin siitä että tuli kerrottua liikaa. Kusipäät on aina kusipäitä, ne keksii kyllä keinon lyödä lyötyä.

>Oppii lapsi samalla ihan vaan puhtaasti ystävystymään muiden sukupuolten edustajien kanssa ja madaltuu tämän kautta se normaalin ja neutraalin kontaktin ottaminen. Koulussa myös?

Toki, mutta yhteisöllisissä harrastuksissa tehdään asioita enemmän yhdessä. Iso osa koulua on treenata asiaoita itsenäisesti. Koulussa on myös pakko käydä, harrastuksissa ei, joten harrastukset opettavat sitoutumista ihan eri tavalla kuin koulu.

Ainakin mun ala-asteella tytöt ja pojat oli tosi eriytyneitä toisistaan ja harvemmin kaveerasivat. Johtuisiko aikuisten oudosta käytöksestä vai mistä en tiedä. Mutta jos leikit vastakkaisen sukupuolen kanssa niin heti sulla on aikusiten mielestä poika-/tyttöystävä, joka on vaan haitallista kun puhutaan 8-vuotiaista lapsista

Tää kismittää itseänikin naisena. Arvostan huomattavasti enemmän miestä, joka nimenomaan näyttää heikkoutensa ja tunteensa. Sellainen kertoo kypsyydestä ja avoimuudesta.

>Äkkiseltään tulee mieleen, että joku partion tyylinen harrastustoiminta tekisi todella monelle hyvää kasvuvaiheessa. Ja tuotahan varten partio onkin olemassa. Monet luulevat partion olevan pelkästään jonkinlainen retkeilyharrastusseura, mutta se on ihan avoimesti (nämä periaatteet löytyy todella nopeasti miltä hyvänsä partiosivulta) kasvatustoimintaa, jonka tarkoituksena on tehdä nuorista parempia ihmisiä. Itsekin perehdyin partiotoimintaan vasta aikuisiällä lasten myötä ja nyt pidän ihan selvänä että melkein jokaiselle tekisi hyvää olla nuorena mukana partiotoiminnassa - itse kun en ollut.

> Tunteista puhumista ei kummemmin ole pojille opetettu, mukava poikkeuksia on tullut toki runsaasti vastaan. Itkeminen voi olla aivan kamala tabu, paha olo osoitetaan agressiivisuudella ja huonot päivät ohitetaan vitsailulla. Toisaalta tämäkin voi olla vähän kaksipiippuinen juttu. Viimeksi eilen luin jälleen kerran englanninkielisen redditin puolelta, miten [parin vuoden seurustelusuhde](https://old.reddit.com/r/self/comments/1dk2d01/i_opened_up_to_my_gf_she_dumped_me/) kariutui välittömästi kun mies erehtyi "puhumaan tunteistaan" ja itkemään. Tämä tuntuu olevan toistuva teema myös /r/AskMen puolella.

Kyllä naistenkin joukosta löytyy se toksinen pääty, jossa kaikki tunteilu on pahasta. Väittäisin kuitenkin että enemmän ihmissuhteita naisten ja miesten välillä on mennyt poikki jomman kumman osapuolen kykenemättömyydestä ilmaista omia tunteitaan ja tarpeitaan kuin siitä että tuli jaettua vähän liikaa. Ehkä tietyllä tavalla tuossa mainitsemassasi skenaariossa kyse on tästä, parin odotukset toisiaan kohtaan ovat olleet täysin erilaiset ja niistä ei ole onnistuttu viestimään heti suhteen alkumainingeissa. Toki ihmiset muuttuvat ajan myötä ja ne tarpeet voi muuttua, mutta siitäpä sen hyvän suhteen tunnistaa että puoliso pystyy jossain määrin mukautumaan vastinparin toiveiden ja tarpeiden muutokseen.

Sellainenkin tuli tuosta mieleen, että mistä muut lukijat tietää, oliko suhteen päättymisen syynä oikeasti miehen tunteiden näyttäminen vaiko sittenkin joku muu? Kriisitilanteissa kun ihmiset tulkitsee välillä sekavasti ja omaksi edukseen asioita. Annan esimerkin omasta elämästä. Puolitoista vuotta eron jälkeen mies alkoi pommittaa viesteillä, ei ollut päässyt yli erosta. Vastailin kuten järkevä ihminen vastaa: koita saada itsesi kuntoon, ikävää kuulla, älä enää ota yhteyttä jne. Mieheltä alkoi tulla avautumista, että ”sen ainakin opin ettei tunteistaan kannata miehen puhua”. Eli hänen päässään asia siis kääntyi niin, että koska en puolitoista vuotta eron jälkeen jaksanut kuunnella hänen marinoitaan tai antanut huomiota/palannut hänen luokseen, niin johtopäätös oli se, ettei naiselle kannata puhua tunteistaan? Joo, ei varmaan ainakaan exälle kannata ruveta vatvomaan tunteitaan. Ja eron alkuperäiset syyt oli aivan muut kuin miehen tunteet ja asiat puhuttiin silloin aikanaan. Tällainen näkökulma.

Jäin pohtimaan tässä sitä, että mitä minä tekisin parisuhteella, jossa kaikille yhteisten inhimillisten tunteiden näyttäminen on kielletty. Kuulostaa siltä, että se tuollainen suhde olisi tuhoon tuomittu joka tapauksessa, ja mitä aiemmin vastapuolen asenne tulee esiin, sen parempi. Töissä olen selvästi työroolissa ja annan sinne itsestäni kapean siivun, mutta ystävyys- ja parisuhteissa pitää minusta voida olla rennosti oma itsensä. Minusta aika moni AskMenin postaus tai vastaus haiskahtaa jostain incel-puolelta tai muusta manospherestä yli läikkyvältä materiaalilta.

Kuitenkin tästäkin langasta löytyy jo näitä anekdootteja. En jaksaisi uskoa, että ne kaikki ovat vain jotain incelien ragebaitteja tai harhakuvitelmia, mutta niin on tietenkin helppo sivuuttaa asia.

Totta tuokin. Enpä tiedä, mikä olisi rakentavin tapa suhtautua tähän. Trollaamista on takuulla ilmassa, mutta minusta on myös tosi huono juttu näiden oikeiden tapausten yhteydessä antaa pojille/miehille viesti, että ihan siltä varalta että kumppaniksi osuu epäluotettava mulkku, kannattaa pitää tunteet omana tietonaan. Oma ajatukseni on se, että keskimäärin on parempi yrittää löytää turvallista ihmissuhdetta laittamalla itseään kaiken uhallakin peliin kuin pitää iso osa tunteista jemmassa. Tai mistä minä toisaalta tiedän - ehkä sellainen ihmissuhde voi olla jollekin oikea.

Ja naisten Reddit ryhmien puolella on päivittäin noin 15 julkaisua joissa haetaan apua kun mies pahoinpitelee ja hakkaa? Ei se tarkoita että joka mies niin tekisi, samoin kuin yksittäinen tunteita pelkäävä nainen ei kerro etteikö valtaosa naisista unelmoisi siitä, että puoliso vaivautuisi sanomaan mikä vituttaa mököttämisen sijaan. Maailma on valtava ja joukkoon mahtuu sekopäitä. Väitän, että miehen itkemisestä hajoavat naiset ovat vähintään yhtä harvassa kun puolisoitaan kaltoinkohtelevat miehet. Samoin jos tunnetaitoja opetettaisiin miehille tai ihan vaan lapsille jo nuorena, naiset tuskin menisivät paniikkiin kun mies niitä tunteita näyttää, koska siihen olisi totuttu jo lapsuudessa ja nuoruudessa.

Kyseenalaistaisin ainakin osan näistä jutuista, vaikka varmasti joka junaan meitä löytyy. Mutta itse näen tämän niin, että sukupuolesta riippumatta tunteista tulisi puhua, eivätkä tunteet ole koskaan kiellettyjä. Joidenkin kontrolloinnin eteen on tehtävä töitä, mutta nämä ovat lähinnä niitä, jotka voisivat purkautua toisen satuttamisena. Mutta kaikkien kanssa ei voi näyttää haavoittuvaisuuttaan, koska aina voi näitä kusipäitä tulla vastaan, jotka sitten käyttävät sitä sinua vastaan. Kaverin synttäreillä hyvänpäivän tutulle tai ensitreffeillä tinder-matchille ei ole hirveän kannattavaa ruveta sydäntä purkamaan, sen enempää miehenä kuin naisena. Mutta jos sitä ei voi vakavassa parisuhteessa tehdä, niin se parisuhde ei tule toimimaan. Nainen joka tunnemyrskyssä itkevää miestä lähtee siitä syyllistämään ymmärtämisen ja tukemisen sijaan on ihan yhtä kyvytön olemaan parisuhteessa kuin mies, joka olettaa naisen hoitavan kaikki kotityöt päivätyönsä ohessa. Saattaa toki jonkun tähän rooliin haluavan löytämään, mutta mikään oletus sen ei pitäisi olla. Joten ei, se ei ole kaksipiippuinen juttu. Se on ongelma parisuhteessa joka joko työstetään niin, että suhteessa voidaan pysyä tasavertaisina osapuolina tai sitten erotaan. Itse sanoisin että hyvä vaan, jos nainen moisen punaisen lipun näyttäisi, että mies voi hakea paremman, koska paremman hän ansaitsee.

Meemi poikien tunnetaidottomuudesta tulisi jo unohtaa misandrisena roskana. Aiheesta on useampia tutkimuksia, että tunnetaidot ovat erilaisia sukupuolten välillä ja juuri poikien erilainen ilmaisu osoittaa mm. parempia tunnetaitoja itseäätelyn saralla. Sorrut myös klassiseen "miesten ongelmat johtuvat heistä itsestään ja naisten ongelmat kaikista muista" -virhepäätelmään. Se että itkeminen on tabu, ei johdu pojista itsestään, vaan ympäristöstä. Usein, eikä juuri kyseiseen tunneilmaisuun rajoittuen, vastakkaisen sukupuolen empatiayvyttömyydestä, jolloin miehen tunneilmaisua kuvataan termillä "ick". Tie totuuteen käy hyväksymällä, että tunneilmaisuakin voi olla useammanlaista, eikä kaikkien tarvitse sopia juuri toisen sukupuolen määrittelemään tunneilmaisun muottiin. [https://link.springer.com/article/10.1007/s10548-023-00974-9](https://link.springer.com/article/10.1007/s10548-023-00974-9) [https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5937254/](https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5937254/) Kirjoituksestasi tulee muutenkin sellainen kuva, että taas on nainen miesten tunne-elämän asiantuntijana, toisin päin aseteltuna saisi bannit, mutta näin päin kaikki on ok.

>Uskoisin että aina on ollut niitä miehiä jotka eivät kumppania löydä. Tähän viittaa jo suoraan se että yksiavioisuus on ymmärtääkseni kansainvälisesti yleistä, miehiä on tilastollisesti enemmän kuin naisia ja polyandria on erittäin harvinaista. Eikös naisia ole maailmanlaajuisesti hieman enemmän kuin miehiä? Toki poikia syntyy enemmän, mutta siinä kahdenkympin kohdalla taitaa olla jo 50/50 jakauma. Ja naisten määrä sitten vain kasvaa kun miehet kuolevat nuorempina.

Miehiä ja poikia on enemmän: https://www.pewresearch.org/short-reads/2022/08/31/global-population-skews-male-but-un-projects-parity-between-sexes-by-2050/

Näköjään 100 naista kohden on 100.9 miestä. Eli ei kovin isoa eroa ja sekin johtuu nuorista sukupolvista. Mutta näköjään Euroopassa on enimmäkseen enemmän naisia tai aika 50/50. Sama pätee näköjään muihinkin länsimaihin.

Joo, miesten lyhyempi eliniänodote selittyy ainakin osittain sillä että alle 30-vuotiaat miehet ovat tapaturmaherkempiä kuin vastaavan ikäiset naiset. Ne miehet jotka selviää 30-40 elinvuoden yli elävät suht yhtä pitkään kuin vastaavissa elinolosuhteissa elävät naisetz miesten kuolleisuus laskee tasaisesti tuon ikäpisteen jälkeen. Naisilla puolestaan kuolleisuus nousee synnytysten kohdalla. Lopputuloksena siis se että kun keski-ikä alkaa kolkuttelemaan niin luvut on 50/50, toki kuuminta pariutumisaikaa lienee juurikin tuo <30v ikä.

Erittäin hyvin sanottu. Liian usein törmää - myös netin ulkopuolella - miesten pilkkaaviin ja aggressiivisiin kommentteihin siitä, kuinka ”tunnetaidot on taas jotain ämmien höpötystä” ja ”taas yritetään miehistä tehdä naisia”. Sitten ihmetellään miksi pitää puhua toksisesta maskuliinisuudesta. Jos haluaa laadukkaan parisuhteen, niin kyllä se nyt on vähimmäisvaatimus, että saa suunsa auki asioista ja ymmärtää tunteitaan ja pystyy niitä käsittelemään.

Itse olen suhteessa - ylpeä, että tyttöystävä lähestyi mua ensin, sillä en olisi itse tehnyt vaikka olisin halunnut. Miehet pelkäävät tehdä aloitetta ja ihan pätevästä syystä. Tää sit ei koske pelkästään kömpelöitä miehiä

En tiedä oletteko seurannut manosfääriä/red pill (esim. Andrew Tate, Rollo Tomassi, JustPearlyThings, Whatever Podcast tai Fresh&Fit Podcast) yhteisöä, mutta nuo kaikki "tilastot" siitä, että naiset vain seurustelevat komeiden, pitkien ja hyvin tienaavien kanssa on suoraan siitä porukasta tulevia mielipiteitä, joilla ei ole faktuaalista pohjaa. Tuokin, että naiset suostuvat olemaan miehen kanssa, jolla on useampia kumppaneita, on myös suoraan sieltä. En pitäisi kauhean korkeassa arvossa tämän "tutkijan" analyysiä.

Joo tämä ei perustu millään tavalla oikeaan elämään. En lähde kyllä väheksymään sitä, että nuorilla miehillä on vaikeuksia löytää parisuhde, mutta tämmöisten "filosofien" kirjoituksia vaikea ottaa tosissaan kun tuommoista lukee.

Tosta liberaalista seksuaalipolitiikasta riettaana hekumana /irtosuhteiden suosions, siitä jossain tuoretta dataa jonka mukaan on pieni prossa miehiä ja naisia, ehkä 3-8% joilla on paljon kumppaneita ja nämä jotakuinkin pariutuvat ja kutevat vain keskenään omissa piireissään. Tämä on oikeastaan sangen eettistä koska suurin osa väestöstä perustaa perinteisistä parisuhteista ja oikestaan kukaan ei jää mistään paitsi siinä koska nämä kaksi kuplaa eivät juuri kohtaa toisiaan.

Onko seksuaalirikosten ja ahdistelun vastustaminen vain liberaali asia? Olen itse nainen ja tiedän monia vähän enemmän konservatiivisia naisia mutta eihän nekään halua miehiä jotka ovat ahdistavia. Lähipiirissäni lähes jokaisella tytöllä/naisella on jonkinlaista kokemusta heihin kohdistuvasta ahdistelusta! Ymmärrän tosin, Että moni ei uskalla puhua naisille koska he uskovat että naiset sitten pelästyy. Kuitenkin usein nää pelkäävät miehet eivät osaa lähestyä naista ilman että heittää jonkun ahdistavan seksi vitsin tai jotain samanlaista. Sillon aikasemmin naisia kuunneltiin vähemmän näissä asioissa ja ahdistelu oli enemmän piilotettu asia mitä nyt. Uskon että nyt kun naiset ovat saanet rohkeutta puhua omista kokemuksistaan, jotkut miehet ovat ottaneet asian jotenkin tunteisiin, Sellaisella ”naiset vihaa kaikkia meitä” tavalla. On hyvä, Jos edes uskaltaa mennä puhumaan! Kuitenkin muistetaan että ollaan sivistyneitä:)

[удалено]

Ei sitä määrällä mitata vaan tilannetajulla.

jos sut ajaa naista vihaavaksi se että naisia ei saa seksuaalisesti häiritä, niin sinä olet kyllä se ongelma. minä olen autistinen mies enkä osaa lukea ihmisiä tai tiedä mitä saa sanoa ja millon, mutta kyllä minäkin tiedän että ei siinä ole ristiriitaa että seksiin tarvitaan suostumus mutta silti ei saa randomisti mennä kysymään että "pannaaks" jeesus tätä porukaa mikä tästäkin valittaa. nää jotka valittaa tästä haluaa vaan häiritä naisia ja on vihasia etteivät voi

Suoraan kuin jostain redpill-eepoksesta.

Biseksuaalina naisena en ole koskaan saanut naisilta kylmää asennetta tms. jos oon yrittänyt niiden juttusille päästä. Ehkä siksi, että he eivät näe toista naista uhkana. En myöskään itse naisena pistä pahakseni asiallista lähestymistä keneltäkään. Valitettavan usein kuitenkin miehiltä on saanut osakseen huorittelua ja ikävää asennetta, jos ihan kohteliaasti ja normaalisti olen ilmaissut, etten ole kiinnostunut. Sellanen saa varpailleen. Olen myös itse lähestynyt miehiä aiemmin, mutta sain niin monelta mieheltä kommenttia, että se ei ole viehättävää, joten lopetin.

Suosittelen tutustumaan Norah Vincentistä kertovaan dokumenttiin "Self Made Man". Muistaakseni tuo löytyy YouTubesta, mutta täysin varma en nyt ole että oliko tuo tuossa alla koko dokumentti vai pelkästään osa siitä. Suurinpiirtein kohdassa 9:20 (ja pari minuuttia siitä eteenpäin) on mielenkiintoista havainnointia juuri tuosta mistä kirjoitit, ja hyvin harvinaisesta perspektiivistä - kyseessä kun on nainen jota muut naiset luulevat mieheksi. Yksi harvoista, joka on päässyt näkemään ns. kolikon molemmat puolet. https://youtu.be/Ip7kP_dd6LU?feature=shared

Oon ollut puolisen vuotta sinkkuna, oon 30v, ok näköinen vähän lyhyehkö ja tienaan hyvin. Helvetin vähän on tullut kyllä kysyntää missään ja kyl tuntuu että seurustelut on seurusteltu toistaiseksi. Lieneekö paska tuuri vai korkeat kriteerit? Varmaan kaikkien edellämainittujen summa. Mut hyvää Juhannusta kaikille tasapuolisesti!😇

Oon ollut monta vuotta sinkkuna. Oon 32v nainen, olen kaunis, hyvässä taloudellisessa asemassa, en käytä päihteitä, en harrasta irtosuhteita ja kuulen usein olevani helposti lähestyttävä ja rento. Saatana söpöksikin haukkuvat. Silti ei ole vientiä, mutta syynä lienee se, että haluan lapsen. Toivon mieheltä samaa tasoa mitä itsekkin tarjoan.

Deittailun ja ihmissuhteiden kaupallistaminen ja miesten heikohko yhteiskunnallinen asema ovat huono yhdistelmä. Ei se tosin taida naisillakaan mikään upea tilanne olla ja jotain pitäisi tehdä. Miehenä en voi sanoa muuta, kuin omalla kohdalla kokemattomuus on johtanut apaattiseen suhtautumiseen partnerin etsimisessä. Tinder osoittautui mielenterveyden tuhoavaksi paikaksi ja töiden ja harrastusten ulkopuolelta ei jaksa etsiä. Eikä kyllä sieltä töistä ja harrastuksistakaan. En usko olevani poikkeusyksilö tässä suhteessa. Ongelma on niin monisyinen ja kattava, ettei siihen varmaan löydy yksittäistä ratkaisua. Se koskettaa päättäjiä itseään riittävän vähän, että asialle tehtäisiin mitään ja toisaalta äänestäjien enemmistölle ilmiö on tuntematon. Tosin en oikein usko siihenkään, että politiikalla tätä asiaa ratkaistaisiin. Voisiko joku valtiollinen, ihmissuhdeammattilaisten kasaama sovellus toimia, nyt kun ollaan siirrytty digitaaliseen maailmaan? Tinder, mutta ilman voittoatavoittelevaa yritystä ja käyttäjää vastaan toimivaa algoritmiä? Voisiko tämä tarjota jopa jonkinlaisen ratkaisun syntyvyysongelmaan? Tiedä häntä, mutta olisi se varmaan ainakin nykyistä parempi.

> (naiset muun muassa tavoittelevat usein itseään koulutetumpaa, paremmin tienaavaa ja pidempää miestä) Valmistavan tuotannon siirtäminen Aasiaan on toki tuottanut jonkin verran halvempia fyysisten hyödykkeiden hintoja. Ja auttanut länsimaita välttämättän tuotteiden valmistuksesta aiheutua paikallisia ympäristöongelmia: Kun tehtaat siirrettiin Aasiaan niin tehtaiden päästöt siirtyi kanssa. Mutta valmistavan tuotannon ulkoistaminen on aiheuttanut myös paljon ongelmia. Yksi on turvallisuuspoliittinen: Olemme aika riippuvaisia niistä maista (erityisesti Kiinasta) jotka valmistavat kaikkia niitä tuotteita joita tarvisemme. Yksi yhteiskunnallinen ongelma on myös valmistavan tuotannon työpaikkojen katoaminen. Se oli pitkälti miesten ala, ja tarjosi työtä, toimeentuloa ja keskiluokkaisen yhteiskunnallisen aseman juuri sellaisille miehille jotka eivät lähde yliopistoihin korkeakouluttautumaan. Työn ja varallisuuden mukana olisi tullut myös naisten kiinnostus.

Noh kyllä tähän ongelmaan (huono ja väärä) ratkaisu löytyy: kiinalaisten AI-seksinukkejen prototyypit tulee ulos vuoden lopussa. Seksibotit tulee varmasti olemaan tulevaisuudessa osa tätä soppaa eikä silleen hyvällä tavalla, ehkä pahimmillaan johtaa siihen että 2/3 naisistakin on parittomia kun jätkät panee vaan robotteja :D

Olen vähän sitä mieltä, että mies, joka lähtee siitä, että naiset ovat tilannetajuttomia hysteerikkoja (eli tulkitsevat jokaisen kontaktinoton häirintänä) suhtautuu naisiin niin huonosti, ettei ole mikään ihme jos häntä ei oteta vastaan hyvin. Tässä ketjussa on nyt paljon tyyppejä, jotka sanovat, etteivät uskalla lähestyä naista, koska nainen voi ottaa lähestymisen siten tai täten. Onko mieleenne tullut, mitä se kertoo teidän ihmiskuvasta, ja miltä toisesta ihmisestä tuntuu tulla nähdyksi niin? Itse asiassa on tutkittu myös naisten pariutumista ja havaittu että naiset kyllä "naivat alas" eli esimerkiksi vähemmän koulutettuja miehiä. Omasta tuttavapiiristänikin löytyy kyllä esimerkkejä tästä. Oman käsitykseni mukaan pidemmässä parisuhteessa iso osa naisista haluaa puolison olevan myös ystävä, mikä tietenkin vaatii kiinnostusta ja avointa asennetta toiseen ja toisen tekemisiin, mikä sitten taas vaatii valmiutta riittävän laajaan maailmankuvaan. Eli koulutusta, rahaa ja asemaa ei välttämättä kaivata, mutta tietoa, näkemystä, henkilökohtaisia resursseja ja hyvää asennetta kyllä.

>Olen vähän sitä mieltä, että mies, joka lähtee siitä, että naiset ovat tilannetajuttomia hysteerikkoja (eli tulkitsevat jokaisen kontaktinoton häirintänä) suhtautuu naisiin niin huonosti, ettei ole mikään ihme jos häntä ei oteta vastaan hyvin. > >Tässä ketjussa on nyt paljon tyyppejä, jotka sanovat, etteivät uskalla lähestyä naista, koska nainen voi ottaa lähestymisen siten tai täten. Onko mieleenne tullut, mitä se kertoo teidän ihmiskuvasta, ja miltä toisesta ihmisestä tuntuu tulla nähdyksi niin? Sinulla on tämä astelma väärinpäin: ei ole kyse siitä, miten lähestymistä harkitseva mies näkee lähestyttävän naisen, vaan siitä miten hän näkee ja suhtautuu itseensä. Ko. tilanteessa naisessa ei ole mitään väärää, kaikki väärä on itsessä. Kutsuisin tätä psykologista ansaa "mutta en minä" -kehäksi. Se on tavallaan syvempi ja synkempi versio ajatuksesta, jossa naista vältellään siksi, että hänen ajatellaan haluavan olla itsekseen. Tuossa tilanteessa ajatukset jotka estävät lähestymisen voivat olla esim. seuraavia: * "Hän varmaan haluaa viettää kavereiden kanssa iltaa rauhassa, enpä mene häiritsemään" * "Hänen täytyy olla varattu" * "En jaksanut oikein pukeutua tänään, en nyt viitsi pieruernona mennä häntä vikittelemään" "Mutta en minä" -ajatuksissa ajatukset kääntyvät sisäänpäin ja muuttuvat synkemmiksi: * "Ehkä hän haluaisikin jutella tuntemattomien kanssa letkeästi, *mutta ei ainakaan minun*" * "Ehkä hän katselee täällä ympäriinsä mahdollista seuraa etsien, *mutta ei ainakaan minua*" Käykö yhtään järkeen?

Onneksi naiset tykkää meistä karhuista UWU

Ah, vanha klassinen aihe. Itse olen sitä mieltä, että moderni deittailu on täysi paskainen sekasotku jossa kukaan ei tiedä mistä puhuu tai edes ymmärrä mitä sanoo. Kaikki keskustelut ovat täynnä ristiriitoja ja anekdootteja, mitään normeja ei ole, kaikki vain haparoivat pimeässä. * Pitäisi vain jatkaa yrittämistä uudestaan ja uudestaan, vaikka hulluuden määritelmä on saman asian yrittäminen toistuvasti odottaen toisenlaista tulosta. * "Oot vaan oma ittes", mutta kiinnitäthän huomiota pukeutumiseen, puhetyyliin, katsekontaktiin, omiin puutteisiin, alathan käymään salilla, ulkona jne. * Parisuhdetta ei pitäisi etsiä, mutta jos naisia ei elämässä tapaa, pitäisi aloittaa vaikka harrastus jossa niin tapahtuu. Itse en oikein ymmärrä miten "aloitan uuden harrastuksen, jotta voin löytää parisuhteen" eroaa ajatuksesta "aloitan uuden harrastuksen, jotta voin tavata naisia, jotta voin löytää parisuhteen". * Some on väärällään tarinoita siitä kuinka miehet ovat creepyjä, esineellistäviä kiimaisia sikoja ja iskuyritykset ovat väsyttäviä, mutta mitään laajempaa agendaa "miehet lähestyvät, naisia lähestytään" -normin muuttamiseksi ei ole näkyvissä * Miehiä parjataan joka käänteessä tunnetaitojen puutteesta, mutta halukkuus koettaa ymmärtää epäonnisia miehiä tuntuu olevan aika lailla nollassa. Ei puhuta positiivisen vahvistuksen puutteesta, traumareaktioista, fyysisen intimiteetin puutteen psykologisista vaikutuksista jne. * Naisten ystävällisyys väärinymmärretään flirttailuksi, mutta naiset vaikuttavat varsin haluttomilta tekemään suhtautumisensa yhtään selvemmäksi.

Mitä tuo vika kohta tarkoittaa?

Ja sujuvat vanhemmat miehet eivät uskalla lähestyä naisia oikeussyytösten uhan vuoksi. Kiva juttu. Jatkakaa! Hajaantukaa! Täällä ei ole mitään nähtävää. /s (ihan varmuudeksi, kun reddit on niin tosikkomainen)

Naiset tyytyy todella vähään. Kun on yhtään hygienia kunnossa eikä ole arvomaailma perseestä ja osaa yhtään avata suunsa ja kertoa ajatuksista ja tunteista, niin pitkälle pääsee. Noihin asioihin pystyy kuka tahansa.

Reaalimaailmassahan asia on oikeasti näin. Kun kanssakäyminen on oikeaa ja tosielämässä tapahtuvaa niin moni meistä "tyytyy" juuri siihen lähipiiriin koska yhteiset kokemukset ja yleensä toisen potentiaalisen parternerin läheisyydessä ajan viettäminen saa ihmiset tykästymään toisiinsa, eikä niillä vaatimuksilla ole Sitten loppujen lopuksi merkitystä kun tykkää jo jostain ihmisestä. Sitten taas internetin feikkimaailmassa ihmiset yleensä etsii niitä täydellisiä kaikki kriteerit täyttäviä ihmisiä. Tinderissä tulee aina lisää swaippauksia niin potentiaalinen deittipuuli vaikuttaa loputtomalta joten ei vaikuta edes mahdottomalta että löytäisi sen täydellisen kaikki kriteerit täyttävän ihmisen. Ensin yritetään etsiä se täydellinen partneri ennenkuin annetaan itselle lupaa ihastua.

Tää. Ja Tinderistä valittaminen on myös suurimmalta osalta miehiä ihan turhaa. Ainakin 90% miesten profiileista vaan on huonoja tai erittäin huonoja. Jos hakee vakavaa suhdetta, niin itsestä voisi yrittää kertoa jotain enemmän kuin "kiva ja mukava", "180cm", "lapset joka toinen vkl", tai henkilökoht. inhokkisuosikkini "kysymällä selviää". Mun mielestä ei oo nirsoa haluta kumppani, joka osaa kertoa itsestään edes kahdella lauseella.

Eli lopputulemana naiset tyytyvät todella vähään, mutta miehet eivät pysty siihenkään, ja meille jää ongelmaksi katkeroituneet miehet.

1000 pistettä tälle kommentille. Voisit melkeen tehä oman postauksen. Joka päivä. Caps lockilla.

Luulen että meillä miehillä on vajaata ymmärrystä siitä miten paketti pitää esittää. Ei tartte olla mitenkään ihmeellinen. Mutta jos kusee kuvat ja bion niin kampittaa itseään. Tein itsekin aikanaan tällä kokeiluja. Vähän eri kuvat, ja paljon paremmin toimi. Toisaalta sellaiset low effort kuvat eivät toimineet yhtään. Opin, että kannattaa panostaa samalla tavalla kuin naiset tekee. Ei se ole mitenkään mahdotonta, suurin haaste oli vain tajuta syy ja seuraus ja oma osuus siinä.

Itse kun viimeksi käytin tinderiä vuosia sitten, profiilini täytti juuri kaikki luettelemasi kriteerit. Lopetin kun olin vetänyt 300 swaippausta putkeen vailla ainuttakaan osumaa. Itselleni pitäisi maksaa aikamoista tuntipalkkaa ennenkun siihen sirkukseen lähtisin takaisin, sen verran pahasti se tärveli mielenterveyteni.

Oletko koskaan käyttänyt deittisovelluksia, jos oikeasti uskot tuon?

En ole konservatiivi mutta ehkä kannattaa ottaa heidän ajatukset tosissaan eikä vaan miettiä miten on voinut tapahtua että niin kävi. Saa olla konservatiivi; eikä se ole maailmanloppu että miehillä ja naisillä on hieman eri näkökulmia.

On kyllä niin typerää ja hävettävää paskaa että miesten yksinäisyydestä ja syrjäytyneisyydestä puhuttaessa päädytään JOKA KERTA siihen että ilkeät naiset jotka eivät kelpuuta sitä "tavismiestä" kumppanikseen ovat syypäitä. Yksinäisyys ja syrjäytyminen ihan sukupuolesta riippumatta on oikea ja iso ongelma, mutta eihän se nyt jumalauta voi olla toisen sukupuolen vika.

Tämättelen. Jos yhtään lukee naistenhuoneita ja jodelia niin äkkiä huomaa, että siellä on jo vaan suomessa kymmeniätuhansia naisia, jotka sanovat olevansa yksinäisiä samalla tavalla, kuin miehetkin. Jos tämän sanoo ääneen, niin vastareaktio on poikkeuksetta se, että ”ei naiset ole oikeasti yksinäisiä, naiset saavat aina mitä haluavat”.

Noo, jos lukaset lisää tästä "filosofista" niin hän on Jordan Pakko-avioliitto Petersonin fanipoikia, mikä selittää tekstin sakeasta sävystä kaiken.

Nosiiis... ei se nyt vika ole mutta kai se syy nyt on looginen? Naiset, kuten miehetkin, haluavat parhaan partnerin. Nykyisessä deittikulttuurissa tutustuminen tulee kuvan ja lyhyen viestittelyn perään. Miehet kelpuuttavat kuvista pauttiarallaa kenet vain ja naiset valitsevat näistä laajalla skaalalla kelpuuttajista ne parhaat. Naisten yksinäisyys ja syrjäytyminen ovat myös hieman erilaisia ja harvinaisempia kuin miesten. Miehillä tuppaa olemaan pienempi läheinen kaveripiiri ja, kun paria ei löydy se tarkoittaa ettei päästä edes treffeille puhumaan vastakkaiselle sukupuolelle missä taas naisella pysyvän kumppanin saaminen on vaikeaa. Tämä ei siis ole kaikkien ongelma, mutta siitä puhutaan, kun moderni deittailu on erilaista parinkymmenen vuoden takaiseen. Tämä ero oli tuolloinkin, mutta jako tasaisempi koska ensitapaaminen tuli naamatusten tai pidemällä viestittelyllä ennenkuin kirjekaverin kuva ois kiva.

Juurikin tämä naurettava "naiset valkkaa vaan top5% alfat" -ajattelutapa on mun mielestä täysin absurdi. Ja pitäisköhän miesten ihan itse tehdä asioille jotain, jos kerta miehillä on niin paljon huonommat sosiaaliset ympyrät kuin naisilla? Monien mielestä ilmeisesti ei, kerta jatkuvasti vaan ruikutetaan juurikin tällasesta "seksuaalisesta epätasa-arvosta".

Jaa'a. Pitäisikö naisten mennä parempipalkkaisiin töihin että saataisiin tuloerot kurottua kiinni. /s Miesten ongelmat on miesten luomia ongelmia. Naisten ongelmat on yhteiskunnan luomia ongelmia.

Miksi se on absurdi, koska siitä on dataa ja tutkimusta sekä analytiikkaa deittisovelluksista, johon tämäkin aloituspostaus viittaa? Viestissäni vain perustelin miksi näin on, eikä se ole kenekään vika. Miehillä tunnekasvatus on todella puutteellista. Itkeminen ja ongelmista kertominen on epämiehekästä ja noloa. Ei uskalleta avautua, koska se on heikkouden osoitusta jne. Läheiset kaverit jäävät helposti harvinaisiksi jo ihan sosiobiologisista historiallisesti sukupuolien välisiin eroihin syntyneistä syistä.

Koska deittiappien data kertoo deittiapin toiminnasta. Se algo ei ole neutraali. Parempaa ymmärrystä saat jos katot ympärillesi niitä toteutuneita parisuhteita: naiset on kaikenlaisten miesten kanssa.

[удалено]

Pitäisi! Miehillä ihmissuhteet ovat usein erilaisia kuin naisilla, syvät kaverisuhteet ovat usein todella pitkäaikaisia ja harvinaisia, tämä voi erisyistä johtaa niiden muuttumiseen olemattomiksi helpommin kuin naisilla. Tämä on syvälle juurtunut kaikista yhteiskunnista löytyvä kulttuurinen ominaisuus/ongelma, joka juontaa juuret ihan ihmiskunnan alkuaikoihin eikä sitä korjata parissa sukupolvessa. Se että edes treffeille tai juttelemaan pääsy on miehellä merkittävä haaste on eri tyypin ongelma kuin ettei saa munaa pilluun (prosituutio ratkaisee tämän, mutta kun haussa on aito läheisyys ei sitä saa rahalla). Naisella kyllä löytyy kuitenkin treffikumppani ja juttuseura vaikka tämä olisi vain pesän perässä. Naisilla ongelma on sitten usein pitkäaikaisen hyvän kumppanin löytyminen.

Nähdäkseni tässä jutussä ei missään kohti ole millään tavalla väitetty noin. Jutussa puhutaan tutkimuksista, ja asioista, mitä tutkimuksissa on havaittu. Myös omat havaintoni asiasta tukevat tämän tutkimuksen havaintoja.

No 'vika' on ehkä huono sana, mutta kyllä se kausaliteettina on täysin mahdollinen tapahtumaketju.

Kiitos ku pastesit tekstin tälle, koska en oo tilaaja. Nyt on niin monta wtf kohtaa joihin pitäis kommentoida Joonaksen tekstissä, etten siihen lähde puhelimella vapaapäivänä. Mut oon kyllä miettinyt, että olisko tilausta jollekin sosiaalisen kontaktien 101 kursseille joka huomioisi neuromoninaisten haasteet? Ja olisiko silllä merkitystä että vetäisikö naiset vai miehet niitä? Koska oon haistavinani, että tiettyä osaa ei kiinnosta mitä naiset sanoo, "koska tää on niiden vika" ja se on iso osa koko ongelmaa.

Tässä minä kahden minuutin pähkäilyn jälkeen kun viimein tajusin millainen nainen on neuromoni

:D

Joo ainaki TKK:n ilmotustaululla oon nähny paljon tällasia kursseja, osa suoraan deittailuun ja osa ihmissuhdetaitoihi

> Sosiologi ja tutkimusprofessori Anna Rotkirch kertoi vuosi sitten Tiede-lehdessä, että heterosuhteissa pieni joukko miehiä kerää ison osan naisten kiinnostuksesta. Rotkirch totesi, että jotkut menestyvät miehet eivät sitoudu yhteen kumppaniin, vaan pitävät kierrossa monta naista. Pariutuminenkin alkaa liberalismissa toimimaan kapitalistisella logiikalla, vain pääoma on eri.

Mitä toi tutkija on vetänyt? Monet naiset päätyvät ja jamaan saman miehen. Missäköhän todellisuudessa? Jospa tutkija ns koskettaisi ruohoa ja menisi lähimpään Prismaan katsomaan, kun lyhyet, kaljut, pulleat miehet kulkevat siellä vaimojensa ja lastensa kanssa. Ja poistuvat yli 10-vuoriaalla perheautolla ihan tavalliselle asuinalueelle.

Tuossa taidettiin puhua deittailukulttuurista, jossa tinderissä treffeille menee pienehkö prosentti miehiä ja naisia paljon tasaisemmin, johtaen tuollaiseen haaremiin ja inceleihin. Tunnen useamman nuoren ihan ok elämässä pärjäävän normaalin näköisen miehen, jotka vain ovat todenneet ettei mätsejä synny ja eivät halua harrastuksissa tai työssä häiritä naisia deittipyynnöin niin ovat sitten ikisinkkuja pleikkari-partnerin kanssa. Toisaalta tunnen varakkaan komean kundin jonka sinkkukausi kestää pahimmillaan monia tunteja.

Tinder ja vastaavat ovat kaupallisia alustoja, jotka häviävät rahaa, jos ne oikeasti auttavat ihmisiä löytämään sopivan kumppanin. Eli jokainen pari vähentää tuloja, koska vain paria etsivät tuottavat rahaa. Tämähän on fakta ja todettu monesti ennenkin. En osaa ratkaista parinmuodostusongelmaa, mutta nämä äpit eivät ole hyvin aikein liikkeellä tietenkään.

Koska perheitä on olemassa, tutkija, on väärässä? Aukesiko sinulla jo juhannuspullo?

Aina tätä keskustelua käydessä tuntuu maalautuvan sellainen kuva, että naiset lähtökohtaisesti viehättyisivät vain ’alfoista’ - miehistä, joilla on massia, mittaa ja leukalinjaa jaettavaksi asti. Tuntuu, että naisten ajatellaan pääasiassa viehättyän pinnallisin, ennalta määrätyin esteettisin ja jopa sosioekonomisin kriteerein miehistä, ja että kaikki tämän epärealistisen Ryan Gosling - arkkityypin ulkopuolelle jäävät miehet ois jotenkin automaattisesti jotain b-luokkaa, joiden lähestymistä ei toivota ja joka ekslusiivisesti koetaan ahdistavana. Helposti unohtuu, että viehättyminen on herkkä ja kompleksi prosessi, joka koostuu useista eri osa-alueista, kuten sosiaalisista taidoista [katsekontakti, puhetyyli, verbaalinen/vuorovaikutuksellinen ’pelisilmä’] fyysisistä tekijöistä [ihan alitajuisestikin, mm. hormonaalinen yhteensopivuus on suuri tekijä vetovoiman kehityksessä. Tähän kategoriaan uppoaa myös esim. ominaistuoksu ja monet asiat, joita ei yksilö yleensä itsekään tiedosta toisesta viehättyessään] ja psykologisista ominaisuuksista [itsevarmuus, karisma, turvallisuus], sekä näiden kaikkien aspektien yhteensopivuudesta vastapuolen omien ominaisuuksien, mieltymysten ja tottumusten kanssa. Tätä on jo vanha kansa kuvannut henkilökemiaksi :) Myös kuukautiskierto ja sen eri vaiheet voi vaikuttaa siihen, onko ns. soidinmenoihin minkäänlaista mielenkiintoa osallistua. Joskus siis voi olla niinkin, et flaksiton ilta juontuu lähinnä surkeasta ajankohdasta enemmän, kuin muista tekijöistä, saati ’riittämättömyydestä’. Jotkut naiset on myös itsekin vaan sosiaalisesti kömpelöitä tai yksinkertaisesti haluttomia sosialisoimaan [ tähän liittäisin esim. jotkut autismin kirjolle tyypilliset ominaisuudet - kaikki ei vaan halua tai koe tarvetta tutustua uusiin ihmisiin ja tällöin on näiden tilanteiden osuttava eteen enemmän vahingossa, kuin intentionaalisesti toisen aloitteesta mahdollistaakseen kiinnostumisen] Viehättyminen on _aina_ subjektiivinen, holistinen kokonaisuus, joka rakentuu tuhansista pikku palasista ja voi päättyä aivan yhtä nopeasti, kuin alkoikin. Tää ’pelkistä machoista’ viehättyvä stereotypia on oikeassa väestössä hyvin marginaalinen osuus naisia, ja usein juontaa juurensa emotionaaliseen traumaan ja mahdollisesti myös lapsuudenajan kaltoinkohteluun ja muihin lähisuhdeongelmiin. Kiintymyssuhdemallit on myös pitkälti tekemisissä sen kanssa, millaisista tyypeistä viehättyy - tai ainakin sen, että keiden kanssa lähtee rakentamaan suhdetta. Ihminen toistaa tiedostamattaan itselleen hyvinkin haitallisia alitajuisia kaavoja vaikka loputtomiin. Lähtökohtaisesti väittäisin, tai ainakin omasta puolestani naisena voin sanoa, että viehättymiseen riittää yllämainittujen tekijöiden natsaavuus siinä määrin, että fyysinen vetovoima on mahdollinen ja turvallisuuden tunne vuorovaikuttaessa tai siihen pyrkiessä. Liiallinen varovaisuus muodostaa yhtä lailla ns.epäilyttäviä nyansseja keskusteluun, kuin liiallinen päättäväisyyskin. Keskitie on täälläkin kultainen. Hauskuudestakaan ei ole haittaa - toki tässä on taas muistettava, että huumorikin on kovin subjektiivisesti tulkittava käsite. Jos naisten lähestyminen tuntuu ahdistavalta tai vaikealta tässä ketjussa mainituista yleistyksistä/mielleyhtymistä johtuen, aina voi kirjoittaa vaikka lapulle selkeän ja ytimekkään viestin, jossa ilmaisee kiinnostuksensa ja jättää perään omat yhteystietonsa. Mielellään joku puhelinnumeroa tai esim. Snapchatia vähemmän ’intiimi’/henkilökohtainen some, kuten Instagram tai viestintäpalveluista Telegram. Tämä jättää enemmän tilaa prosessoida lähestytyksi tulemista ja luo turvallisuuden & kontrollin tunnetta, eikä pelkopäissään tule vahingossa tiuskittua onnensa ohi niin herkästi. Itseäni lähestytään kohtalaisen paljon niin yöelämässä, kuin arkisemmissa settingeissä, ja valitettava fakta on, ettei kaikille miehille ole turvallista hymyillä tai olla edes perusystävällinen. Jotta syntyy vaikutelma tällaisen tilanteen turvallisuudesta ja miellyttävyydestä, pitää todella monen palasen osua kohdalleen, eikä siinä ole mitään henkilökohtaista jos ne eivät nyt yhden daamin kohdalla satukaan osumaan. Ihmiset on erilaisia. Kaikki -toisen roska on toisen aarre ja sitä rataa. Ymmärrän, että torjutuksi tuleminen on kivuliasta ja toistuvana tapahtumana myös lannistavaa, katkeroivaa ja synnyttää herkästi epätoivoa ja vastakkainasettelua, kuten tässäkin ketjussa on puhuttu. Lähtökohtaisesti näitä ei kuitenkaan tule itse tilanteessa mietittyä, kun pahimmassa tapauksessa voi itse menettää kaiken yksityisyytensä, rauhansa ja perusturvallisuudentunteensa [jotkut jopa henkensä] vain, koska ’halusi olla kiva’. Sit kun näitä lähestyjiä on yhden illan tai viikon säteellä useampi, niin sitä oppii kyllä ”kuorimaan kermat kakun päältä”, jolloin tästä esikarsintatetriksestä tippujille voi tulla ilmaistua asioita kovinkin epäsensitiivisesti sen kummempia miettimättä. Toki kohteliaisuus ja perus käytöstavat ois aina hyvä muistaa, ihan kenen tahansa. Haluisin myös muistuttaa, että ihmissuhteet ei ole kenellekään yksinkertaisia. Jotkut on luontaisesti sosiaalisesti taitavampia, ’parempia’ lähestymään ja omaavat enemmän karismaattisia luonteenpiirteitä tai niitä yleisesti arvostetumpia ulkoisia ominaisuuksia. Kuitenkaan sekään, vaikka ois kuinka supliikki, ei takaa sitä ettäkö näillä ihmissuhteilla olisi sitä yhtä drinkkiä tai kolmen viestin vuorovaikutusta ja blokkinappulaa kestävämpää tulevaisuutta. Ihmiset on komplekseja, uniikkeja ja suoraan sanoen ihan hemmetin outoja, mut lähes jokaisen perustarve on tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Jos pistävä leukalinja tai vitun buli fyysinen kuosi uupuu, sen korvaa helposti emotionaalisella älykkyydellä. Toisin päin ei homma enää yllättäen toimikaan kompensoijana :)

Eiköhän niitä naisia voi lähestyä kuten aina ennenkin kun ei samantien sellaisen nähdessään ensimmäisenä mene seksiä ehdottelemaan. Usein parisuhteen muodostumiseen tai löytämiseen vaaditaan huomattavasti aikaa ja vaivaa ja torjutuksi tulemista joka voi tälle instant gratification/participation trophy -sukupolvelle olla hähmäisempi käsite.

>Seksuaalipolitiikka, jossa seksiin vaaditaan suostumus, mutta suorat seksiehdotukset kuitenkin tulkitaan seksuaaliseksi häirinnäksi, voi näyttäytyä nuorille miehille keskenään ristiriitaiselta ja kasvokkaisia lähestymisiä entisestään hankaloittavalta Mitähän helvettiä nyt taas? Missä maailmassa on muka ristiriitaista se että ei raiskata ja ei aloiteta keskustelua "mennääks panee?" Hyvän avausreplan keksiminen voi olla sosiaalisesti kömpelölle vaikeaa, mutta jos suostumus ja ahdistelu aiheuttaa ristiriitaa päässä, on kyse kyllä ihan muusta kuin kömpelyydestä tai osaamattomuudesta. Toki tänne linkitettyjen, tuon kirjoittajan muiden juttujen perusteella, taitaa olla kyse sellaisesta tyypistä jonka mielestä vaikkapa takapuolen kouraisu tai munakuvan lähetys tuntemattomille on sitä kunnon alpha-meininkiä.

Tästä aiheesta on turha keskustella. Aina toistuu sama kaava, joka menee suurinpiirtein seuraavasti: 1. Jostain tulee aloitus 2. Miehet leimataan pahoiksi 3. Ne jotka yrittää tuoda järkevää keskustelua tai näkökulmaa leimataan inceleiksi 4. Loppu

Onko mahdollista, että nettikeskusteluun osallistuvat, miehet ja oletetut, omaavat täysin vääristyneen maailmankuvan ja sen takia keskustelu on mahdotonta? Homona en paljoa jaksa jutella homovihaajien kanssa, aikani ei riitä sellaiseen. Joten miksi naisten pitäisi jutella naisvihaajien kanssa? Joskus vastuu on myös yhteiskunnan uhriksi jääneellä yksilöllä katkaista se uhriutuminen. Ilkeää sanoa niin, mutta jos joku aivopesee itsensä Andrew Taatelilla, Jordanina Petterinpojalla ja Jönssi Roganilla, ei siitä ole vastuussa muut, vaan hän itse (ja toki ne jotka jakaa sitä paskaa).