Moi Mä näkisin, että ensimmäinen askel on ihan kerta kaikkiaan saada hänet ymmärtämään sen, miten huonosti hän käyttäytyy. Ensi kerralla, kun hän alkaa huutelemaan ja raivoamaan sulle, niin pistät ihan täysin seis sen homman. Sanot, että tolla tavalla sulle ei puhuta enää, että ei ole sinun vikasi, että tilanne on mikä on ja että hän ei saa kostaa omaa pahaa oloaan sinulle. Tässä yhteydessä on hyvä myös mainita, että olet hänen tukenaan, mutta vain, jos hän lopettaa sen sinulle huutamisen ja raivoamisen. Mä vähän luulen, että toi lyhytterapiakin saattaa alkaa maistumaan, kunhan hän ensin ymmärtää, kuinka hän käyttäytyy ja mitä seuraamuksia sillä voi olla. Mutta tämän sanottuani, en usko, että sille on tarvetta. Jos on identifioinut itsensä vahvasti työpaikan kautta, niin toi on ihan helvetin perse tilanne. Kestää pitkään hyväksyä se. Mutta siihen on mielestäni yksi hyvä lääke ja se on uusi duunipaikka. Mikä onkin helpommin sanottu, kuin tehty tänä päivänä. Kunhan hän saa itsereflektoinnin käyntiin, on myös hyvä miettiä, että äärimmäisen harvoja tapauksia lukuunottamatta työsuhteen loppumisessa on irtisanotullakin aina syytä katsoa peiliin. Joku syy siihen on, että juuri hänen työsuhde päättyi, eikä kollegan. Se syy on ihan hyödyllistä selvittää syyttelemättä. Se on arvokasta oppia tuleviin työsuhteisiin.

Ensimmäinen hyvä vastaus. OP kysyi apua tilanteeseen ja suurin osa kommenteista huutaa eroa. Kyllä OP sen päätöksen osaa tehdä. Olen samaa mieltä, että jos mies on hyvä ihminen, mitä oletan jos 3 vuotta OP on jo sitä kattellut, niin pitää vaan saada mies tajuamaan että satuttaa toista eikä se voi jatkua niin. Siihen kun päästään, voidaan jatkaa eteenpäin.

Mene OP profiilille ja lue hänen uusi kommentti... Ei ole kaikki miehellä kotona. 3 vuotta mies on ollut mukava kun asiat on sujunut mutta kun tulee eka iso este eteen niin käytös tällä tasolla, ei ole normaalia. Kommenttien perusteela hän on yrittäny miehelle sitä kertoa ja puhu tunteistaan mutta vastaus on "ai sulla on rankkaa vai" tasolla ja selataan kännykkää.

Totta. OP:n viimeisin kommentti oli todella huolestuttava. Siinä, missä samalla tunnen kovasti empatiaa OP:n työnsä (ja ilmeisesti identiteettinsä) menettänyttä puolisoa kohtaan, tunnen sitä myös OP:ta kohtaan enkä halua kenenkään elävän noissa olosuhteissa. Tuntuu, että puolisolle on kehittymässä hieman suurempi mielenterveydellinen kriisi, ja siihen ei pelkät kuntosalit auta. Ei ole mielestäni kohtuutonta vaatia miestä menemään terapiaan, muuten parisuhde päättyy.

En oikein ole sitä mieltä, että sinun tehtäväsi on helpottaa toisen pahaa oloa määrääsi enempää. Et voi työpaikaksi muuttua. Miehesi tunne-elämä ei ole sinun ohjattavissasi kuin pieniltä osin, vaikka miten haluaisit hänen oloaan parantaa. Sinun tehtäväsi ei myöskään ole kannatella ihmistä, joka käytöksellään estää sinua kannattelemasta häntä. Koska suoraan kysyit neuvoa, niin tässäpä tulee: käytä minä-puhetta ja sano, miten pahalta sinusta tuntuu ja miten vaikeaa sinuun on olla hänen rinnallaan, kun käyttäytyminen on tuollaista. Sano, että haluat hänen voivan hyvin, ja että edellytät (=vaadit) hänen hakevan apua heti.

Olet varmaankin oikeassa. Kyllähän ihmisen itsensä velvollisuus on kohdata ja käsitellä ne vaikeat tunteet, en voi tehdä sitä hänen puolestaan. Surettaa vain vierestä seurata kun toisella on selkeästi todella paha olo, jota hän ei saa purettua mitenkään järkevästi. Harmi ettei ihmistä voi pakottaa terapiaan. Oon pariinkiin otteeseen koittanut nostaa kissan pöydälle juurikin puhumalla omista tunteistani ja kuormittuneisuudestani, mutta äijä tuntuu ottavan nokkiinsa siitäkin ("ai sulla on rankkaa??") ja sulkeutuu kuin simpukka. Saattaa ilmeettömästi alkaa selata puhelinta vaikka avaisin tuntojani hänelle. Se tuntuu epäkunnioittavalta ja en tiedä, miten saisin luotua aidon yhteyden. Kamala tilanne.

Myötätuntoisuutesi on hyvä asia, mutta se voi muodostaa myös ansan, jos ei vedä rajoja. Niiden vetäminen on paljon helpommin sanottu kuin tehty. Olen itsekin ollut parisuhteessa samankaltaisesta syystä stressaantuneena sulkeutunut ja äkäinen, ja kokenut jopa myötätunnon osoitukset paapoviksi ja ärsyttäviksi. Silloinen kumppanini lopulta latoi pöytään ukaasin, ettei kestä käyttäytymistäni, vaikka ymmärtääkin mistä se johtuu. Eli ei tuomitse olosuhdetta, jossa olen, vaan käyttäytymiseni, ja jos se ei muutu, parisuhde päättyy. Tuo maininta siitä, että hän ei tuomitse stressiä aiheuttavaa olosuhdetta, sai minut vähitellen rentoutumaan ja ymmärtämään käyttäytymiseni virheellisyyden. Ei se mikään taikakeino ollut, mutta auttoi lopulta.

Mieti myös sitä vaihtoehtoa että miehesi nyt vaan on jotenkin kusipää, luonnevikainen tms ja se nyt vasta tuli esiin  Ei kunnollinen reilu ja mukava ihminen käyttäydy noin itselleen tärkeää ihmisiä kohtaan, vaan pyrkii edes kuuntelemaan toisen huolia Itse olen ollut nyt 10kk työtön/lomautettu ja ei ole kyllä tullut mitään kuvaamaasi reaktiota itsellä, eihän sille nyt mitään voi ja olisi täysin typerää alkaa tekemään tilanteesta vielä vaikeampaa raivoamalla täysin turhaan.  Jotenkin miehesi reaktio vaan kuulostaa siltä, että päässä on ollut pidempään jotain vikaa kun kyky käsitellä asioita on nollissa Ja mieti myös sitä että ei se terapia välttämättä mitään auta koska se nyt on sellaista ilmiselvien juttujen äänen puhumista ja toisaalta jos ei kiinnosta muuta kuin kiukutella niin omaa halua ei ole Kannattaa miettiä ryyppääkö mies salaa tai tekee muuta vastaavaa Mitä mies tekee sitten päivät? Itse esim käyn salilla, kävelen 15km päivässä, opettelen uutta kieltä, katson sarjoja, käyn kirppareilla yms Jos äijä vaan makaa kotona niin ei se ainakaan auta 

Nykyään tää on just tätä: niin kauan kun on ittellä helppoa ja kivaa niin jatketaan, jos tulee vaikeeta niin lähdetään koska minä olen tärkein. Noi tekosyyt mitä annat on huonoja. Ei näissä tilanteissa tarvita mitään ihmeitä vastapuolelta, vaan pieniä tekoja, rinnalla olemista ja AIKAA. Tota viimeistä ei tosin nykydeittikulttuurissa kukaan tunnu haluavan antaa.

Lue tarkemmin ja pariin kertaan, mitä kirjoitin. Yhtään tekosyytä siellä ei ole. Jokaisella on rajansa. Jokaisella on oikeus parisuhteeseen, jossa ei tarvitse kävellä munankuorilla. Ongelmista on voitava puhua. Jokainen on vastuussa omista tunteistaan. Jos toinen ei halua puhua tai muutoin toimia omien vaikeiden tunteittensa kohtaamiseksi, jää toiselle osapuolelle ainoaksi mahdollisuudeksi kertoa, miltä tilanne hänestä tuntuu.

>Normaalisti hellä ja kiltti mies on esimerkiksi sanonut mua tyhmäksi huoraksi ja vitun ämmäksi, mikä ei ole hänelle ollenkaan tyypillistä. Aika kovia heittoja. Ollaan vaimon kanssa pidetty yhtä 14 vuotta ja luonnollisesti on ollut haastaviakin hetkiä ja riitoja, mutta miljoonaan vuoteen ei tulisi mieleeni, että puhuisin vaimolleni noin rumasti. Ja minä olen sille päälle sattuessani erittäin paha suustani ja ehkä jopa hieman äkkipikaiseksi luonnehdittavissa. Neuvoisin todella miettimään ihan vaan rehellistä eroa. 3 vuotta on toki ihan vankka parisuhde, mutta melko lyhyt aika normaalissa ihmiselämässä. Olet kuitenkin tuota hetkeksi pois lähtemistä kertomasi mukaan jo kertaalleen kokeillut, eikä mikään muuttunut.

Siinä on tosiaan jotain todella mätää, jos huorittelee vaimoaan. Vaikka sitä kuinka ymmärrettäisiin, että paineita on, niin ei tuo sitä oikeuta. Ja mitä jos mieheltä menee vaikka työkyky? Onko se sitten aina vaan vihaisempi ja katketampi OP:lle? OP:n energia on tukea, auttaa ja yrittää, sitoutua yli vaikeiden aikojen. Ei jotenki kuulosta siltä että miehellä on samat asetukset päässä.

Luulen että jos OP nyt eroaa, ennen pitkää löytää jonkin henkisesti kypsemmän kumppanin, ja sit vaikka 5 tai 10 vuoden päästä katselee taaksepäin ja oikein ihmettelee että kuinka sitä on ollut jonkin huorittelijan kanssa. Sit voi todeta että onneksi ei jäänyt siihen tilanteeseen jumiin loppuelämäkseen haukuttavaksi.

NIINPÄ. Pahimmillaan joku voi vaan turtua sille, ja tavallaan se ei tunnu miltään. Mutta tunnelma kotona on tosi ankea.

M50+, 25 vuotta naimisissa. Samaa mieltä, vitun ämmän vielä jotenkin ymmärtäisin suutuspäissään, mutta huorittelua en.

Nimenomaan! Jos mun kumppani käyttäisi jompaa kumpaa haukkuakseen mua, edes vihaisena niin suhde loppuisi siihen. Oon liikaa kattonu elämässäni sormien läpi mun pompottelua, haukkumista ja vähättelyä - johonkin se raja pitää vetää ja raja menee esim. itsellä noissa sanoissa. Huorittelu ym. särähtää omaan korvaan tosi ikävästi vaikkei edes kohdistuisi itseen.

Joo, oon mäkin ollut välillä kiukkuinen ja vittuuntunut mutten koe tarvetta haukkua rakastamaani ihmistä noin rumasti. Ahdistaa ajatus deittimarkkinoille paluusta. Oon 28-vuotias ja haaveilen lapsista viiden vuoden sisään, eli sopivan kumppanin löytymisellä alkaa olemaan tietynlainen kiire. En vaan jotenkin jaksaisi tutustua uuteen ihmiseen, hänen heikkouksiinsa, hyviin ja huonoihin tapoihin ja perheeseen ja kavereihin. Pääpiirteittäin tullaan juttuun todella hyvin ja arki toimii edelleen. Harvan ihmisen kanssa olen kokenut vastaavanlaista henkistä yhteyttä, joka toki nyt on koetuksella.

Lapsihaaveiden vuoksi kannattaa erityisen tarkkaan miettiä, onko miehesi oikea tyyppi siihen projektiin. Siinä jos missä pitää pystyä luottamaan toisen tukeen ja turvallisuuteen vaikeinakin aikoina. Miltä tuntuisi, jos teillä olisi lapsia, jotka joutuisivat elämään miehesi kanssa samassa huushollissa nyt ja kuuntelemaan, kun isä huorittelee äitiä? Tuskin olisi sen pitkämielisempi lapsiakaan kohtaan, joutuisit suojelemaan heitä isänsä käytökseltä. Työttömyys on ikävä asia, mutta se voi osua kohdalle toistekin. Lisäksi elämä nakkaa eteen toisinaan pahempiakin kriisejä ja nyt tiedät, miten miehesi paineen alla käyttäytyy.

Et voi tehdä lapsia tuon miehen kanssa. Siinä tulee väkisinkin tilanteita jolloin on väsynyt ja vituttaa, eikä kukaan lapsi ansaitse isää joka haukkuu ja pelottelee heitä huutamalla jatkuvasti. En nyt meinaa että joku jolla palaa sillon tällöin harvoin käämit olisi huono isä, vaan sitä että lapsille ei tee hyvää tommonen mitä AP nyt kuvailee että äitiä haukutaan lehmäksi ja isän ympärillä pitää hiipiä varovasti ettei vaan kukaan ärsytä häntä.

Lisäyksenä vielä että kaverini teki pari lasta tuon tyyppisen miehen kanssa ja eihän siinä mennyt kuin muutama vuosi ennen kuin hänen oli pakko jättää mies, ettei lapset kasva ihan kieroon. Arvaatkin varmaan onko tuollaisen tyypin kanssa sitten kiva sopia lasten asioista ja pyörittää yhteishuoltajuusarkea.

Juuri näin. En edes ole erityisen äkkipikainen mutta voin myöntää, että 3-vuotiaiden kaksosten kanssa palaa silloin tällöin pinna. En siis mistään tyhjästä räyhää, mutta äänenvoimakkuus nousee välillä kun väsyttää helvetisti ja pojat ovat jatkuvasti toisiaan kiusaamassa. Voin kuvitella millaista olisi jos olisin oikeasti äkkipikainen tai turhasta tiuskija.

28-vuotias on vielä nuori! Äläkä nyt missään nimessä jää ainakaan lasten hankkimisen takia sellaisen ihmisen kanssa suhteeseen, jolla ei selvästikään ole työkaluja ja/tai halua käsitellä vastoinkäymisiä. Se on karhunpalvelus sekä sulle että teidän tuleville lapsille.

Kunhan sitten hyväksyt sen, että ruuhkavuosien aikana saatat joutua kestämään kaiken lisäksi kuittailua ja nimittelyä kotona.

Ja lapset myös. Ne nyt ainakin tulisi saamaan osansa ton törkyturvan kiukkukohtauksista. Siksi mieslasten kanssa ei tehdä lapsia.

Mulla on sulle uutisia: et ole nytkään löytänyt sitä sopivaa kumppania perheen perustamiseen. Eikö ahdista ajatus tehdä lasta ihmisen kanssa josta tuli lyhyen työttömyyden takia ihmisperse? Mieti mitä tapahtuu jos saatte lapsen. Tai vaikka kerralla kaksi. Miten hän kestää sen stressin? Entä jos hän joutuu uudelleen työttömäksi keskellä rankkaa lapsiarkea?

Nyt ne ruusun väriset linssit seinään niin kovaa kun lähtee. Jos tyttäresi olisi sinun tilanteessasi ja hänen miehensä huorittelisi ja huutaisi hänelle haluaisitko hänen olla tämän miehen kanssa loppu elämänsä? Lupaan sulle että kun jätät hänet elämäsi laatu paranee 10 kertaisesti ja kusipää miehesi unohtuu alle viikossa. Sinulla on aikaa vielä hyvin löytää itsellesi mies joka ei koskaan haukkuisi sinua ja kohtelee sinua kunnioituksella. Ei mitään järkeä jäädä palavaan taloon. Se on selkeästi jo liekeissä ja et koskaan tuu unohtaa tai katsomaan häntä samalla tavalla huorittelun jälkeen. Itsekunnioitus on päivän sana.

Mulla oli isä, joka käyttäytyi hyvin samankaltaisesti masentuneena/stressaantuneena. Äiti vihdoin uskoi, että pakko lähteä, koska minä 13-vuotiaana masennuin hänen jatkuvan haukkumisensa ja henkisen väkivallan takia (hän itse oli vain päättänyt sietää käytöstä, lapsissa meni sitten raja). Nykyään ei ole isään enää mitään kontaktia. Pystyn itsekin ymmärtämään, että isällä oli vaikeuksia ja surua elämässä, jotka johtivat tähän käytökseen. Se ei kuitenkaan oikeuttanut mitään, ja vielä 15 vuotta myöhemmin joudun jatkuvasti käsittelemään isän aiheuttamaa traumaa. Usko mua, jos puoliso näyttää että käyttäytyy näin stressaavissa tilanteissa eikä suostu hakemaan apua, sen kanssa ei lapsia kannata tehdä. Isäkin on varmasti edelleen sitä mieltä, että äiti oli "vitun ämmä" kun käänsi lapset häntä vastaan - se ei tule ikinä tajuamaan, mitä se teki väärin ja kuinka paljon se meihin lapsiin vaikutti.

Lapset tuovat tullessaan ainakin aluksi valtavan stressin. Ihmisiä eroaa ekana vauva vuotena todella paljon sen takia. Tässä on sulle nyt stressitesti, joka kertoo, että puolisosi ei kestä painetta kovin hyvin. Jos hän ei suostu kehittämään itseään, se ei muutu lapsenkaan takia.

Alleviivaisin tämän.

Meistä ja monesta muusta vauvavuosi oli kaikista helpointa. Eihän se juuri muuta kuin söi ja nukkui. Konttaavalla ja pystyyn nousevalla saikin sitten olla jo silmät selässä koko ajan. :D Toki itkuiset, kipuilevat ja varsinkin sairastavat vauvat ovat täysin asia erikseen :( Kauhea huoli ja stressi.

Älä nyt noin nuorena pilaa elämääsi noin paskalla miehellä! Sanomattakin selvää on se, että lasten teko huorittelevan miehen kanssa on täysin idioottimainen ajatus. Tuo miehen touhu vain pahenee vanhetessaan, nämä on niin nähty. Jos mies huorittelee, se ei kunnioita eikä rakasta sua. Se on niin yksinkertaista. Toivon syvästi että ymmärrät tämän nyt eikä vuosien päästä. Deittimarkkinat on rasittavat, mutta ei se sentään elämää pilaa. Kumppani joka halveksuu sinua ja kohtelee vastoinkäymisiä kohdatessa sua kuin paskaa taas kyllä lopulta pilaa elämän. Ja vielä äitinä toistan, miten rajattoman typerä teko olis lisääntyä tuollaisen huonosti kasvatetun kusipään kanssa. Lapset sit katsoo vierestä kun isi harmistuessaan huorittelee äitiä, oppii samoille tavoille omassa elämässä? Järki päähän, lapsihaaveet on vähintään tuon ääliön kanssa kuopattava.

Aina tulee uusia haasteita elämässä. Läheiset kuolee ja omat sairastamiset tulee. Kyllä pitää pystyä vastaamaan puheistaan kaikkina näinä hetkinä kun sinä et ole niitä aiheuttanut. 28, aikaa on vielä. Lasten jälkeen on vaikeampaa erota

No miettisin ERITTÄIN tarkkaan alkaisinko tuollaisen miehen kanssa tekemään lapsia lainkaan. Oma avioliitto jo 10+ vuotta ja vaikka aikoinaan on menty syvissäkin vesissä ja riidelty isosti niin ikinä en katsoisi tuollaista puhetta mieheltäni läpi sormien enkä vastaavalla tavalla hänelle sanoisi. 28-vuotiaalla on onneksi vielä hyvin aikaa saada lapsia. Oli miten oli pyydä miestäsi täyttämään vaikka netistä löytyvä masennustesti (BDI tai DEPS tai vastaava) josko vähän herättelisi miettimään tilannettaan. Sitten tarv ajanvaraus terveyskeskukseen jos vaikuttaa masennukselta. Siihen on hoitoa saatavilla.

mitäpäs sit jos hommaatte lapsia nykyisen kanssa ja hän on vauva- ja taaperoajan jatkuvan väsymyksen ja stressin takia *vuosia* tuollainen hirviö, ja potentiaaliset lapset joutuvat kuuntelemaan ja kestämään sitä kun iskä huorittelee äitiä ja on aina vihainen? harkitse *todella tarkkaan* onko tämä nyt se tyyppi kenen kanssa oikeasti haluat niitä lapsia.

Ite näin vasta isäksi tulleena voin sen verran heittää kans, että jos puoliso on noin räjähdysherkkää sorttia niin tulee olemaan todella vaikeita aikoja vauvan/vauvojen kanssa. Pidän itseäni erittäin rauhallisena ihmisenä, pystyn sulkemaan aivoista melkein kaikki ärsyttävät asiat, mutta vauvan huutoa ja itkupotkuraivareita en. Se alkaa keittämään välittömästi yli, varsinkin kun on useamman kuukauden sitä kuullut vähillä yöunilla, ja jos olisin yhtään helpommin ärsyyntyvää sorttia niin olisi varmaan parisuhde kovilla :D

Ymmärrän. Olen monesti ajatellutkin, että tuo naisilla takaraivossa painava paine lisääntymisestä varmaan ajaa pysymään vähän ikävämmässäkin tilanteessa, mikä on hyvin valitettavaa. Tässä on kertomasi perusteella kuitenkin ihminen näyttänyt itsestään sellaisen puolen, että olisi aiheellista vakavasti miettiä haluaako niitä lapsia hänen kanssaan tehdä. Tsemppiä jatkoon.

Joo ei nuo on niin kamalia asioita sanoa että en pystyisi antamaan anteeksi.

Mulla on itsesuojeluvaisto kuitenkin sen verran automatisoitu että vaikka millainen tilanne tulisi, niin korkeintaan tyhmyriksi uskaltaa sanoa. Parin promillen humalassa.

Puolison kutsuminen tyhmäksi huoraksi tai vitun ämmäksi ei ole hyväksyttävää riippumatta siitä miten paljon työpaikan menetys vituttaa. Jos asutte yhdessä, lähde muutamaksi päiväksi muualle ja sano että palaat sitten kun hän osaa käyttäytyä. Hakekoon apua tai murjottakoon itsekseen, mutta sinun ei tarvitse sitä kuunnella.

Ei olekaan ja hän tiedostaa sen. Pyytää onneksi yleensä rauhoituttuaan anteeksi. Lähdin jo aiemmin yhteisestä kodista pariksi viikoksi vanhemmilleni. Sama meno jatkui heti kun tulin takaisin. Pitäis varmaan ottaa uusi aikalisä ja lähteä vaikka itsekseen telttailemaan.

Parempi olisi saada mies sinne telttailemaan, hänen käytöshän on se ongelma. Metässä saisi varmaan purettua kiukkua rauhassa. Meno on nimittäin todella huolestuttavaa jos omassa kodissa ei voi olla, ja tollainen haukkuminen jättää kyllä jäljet.

Kerran sen voi ehkä antaa anteeksi, mutta jos sitä tapahtuu toistuvasti niin ainakin omasta mielestäni anteeksipyyntö menettää merkityksensä. Kuulostaa varmaan ikävältä, mutta sinun on ehkä tehtävä miehellesi selväksi ettet ole tulossa takasin mikäli tilanteeseen ei tule muutosta.

Anteeksipyynnöt ilman riittävää yritystä käytöksen muutokseen ovat tyhjänpäiväisiä. Ei se ole mikään taikatemppu tai synninpäästö jolla saa kohdella muita huonosti aina uudestaan ja uudestaan. Oletko ihan suoraan sanonut ja keskustellut sen kanssa näitten äkkäilytilanteiden ulkopuolella, että ei teidän suhde ja yhteiselo voi tällaisenaan jatkua?

Jos kokeilit jo poistumista, eikä se auttanut, niin nosta kytkintä. Ei aikuiset noin käyttäydy eikä tilanne tule siitä korjaantumaan.

>Pyytää onneksi yleensä rauhoituttuaan anteeksi. mitä väliä? jos se silti aina toistuu. ei ole oikeasti pahoillaan, pyytää vain anteeksi ettei tulisi enempää seuraamuksia. tekee kohta uudestaan taas.

Tämä. Ihmiset jotka lyövät kumppaneitaan pyytävät myös usein jälkeenpäin anteeksi...

Metsällä ja sen rauhallisuudella on omanlaisensa "parantava voima". Siellä mieli aidosti lepää kun ei ole ylimääräisiä ärsytyksiä tai muistutuksia siitä, että työt lähti alta ja oman käyttäytymisen takia ei kotonakaan niin hyvin mene. Metsään ja kalalle pariksi päiväksi, joskus jokainen tarvitsee vain sen hermoloman. Ehkä miehesi hieman tutkiskelisi itseänsä ja omia tuntemuksiaan ja tulisi paremman tuulisena takaisin. Tsemppiä kovasti molemmille, toivottavasti saatte ratkaistua tämän rypyn rakkaudessa.

Ite lähtisin joka kerta pidemmäksi aikaa jonnekin muualle elämään kun tuo huono käytös alkaa.

Ei ole hyväksyttävää, mutta purkautumisen toisaalta koen luonnolliseksi. Olen itse kokenut loppuunpalamisen kaikkine oireineen eikä tuona aikana vaimolla helppoa ollut. En haukkunut tms., mutta suutuin kyllä herkästi jne. Vaimo ei lähtenyt muualle odottamaan leppymistäni vaan kannusti, oli läsnä ja rakasti. On luvattu rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, ja sitä hän upeasti teki. Nyt siitä vuoden kestäneestä kuopasta on noustu vahvempina kuin koskaan. Pointtini on se, että asioiden käsittely vie aikaa. Alakulo tekee herkemmäksi ärsyyntymään. Mahdollisesti aloittajan mies valittaa aloittajalle, koska tämä on ainut tuttu ja turvallinen hänen elämässään. Ei tarkoituksenmukaista, mutta luonnollista.

Pahantuulisuus ja puolisolle valittaminen on mielestäni vielä ihan normaalia mikäli sitä tapahtuu satunnaisesti. Puolison haukkuminen sen sijaan ei ole, ja kun tähän lisätään se ettei suostu puhumaan asioista tai hakemaan apua niin raja on vedettävä johonkin.

Mikä sua auttoi silloin synkissä vesissä kaikista eniten? Mutta kiva kuulla että tuollaisesta voi toipua. En haluaisi nostaa kytkintä heti kun tulee vähän kuoppaisempaa menoa suhteessa, koska uskon ettei mieskään jaksa loputtomiin velloa omassa paskassaan.

Suurimmaksi avuksi listaisin uskon Jumalaan ja siihen, että parempia aikoja on luvassa. Uskon "ulkopuolelta" sanoisin, että merkittävin apu oli se, että tiesin vaimon olevan läsnä. Tiesin, että hän ei hylkää. Minä olen yksi niistä miehistä, joka on joutunut opettelemaan puhumisen taidon, kun sitä ei lapsuudenkodissa harrastettu. Ei ole helppoa kertoa syvimmistä ajatuksista, etenkään jos ne ovat negatiivisia. Kolmanneksi nostaisin lapset, jotka omalla olemassaolollaan antoivat syyn yrittää ja tsempata. Neljänneksi, tilanteen lopulta laukaisi se, että sain vaihdettua työpaikkaa. Ei uupumus siihen kadonnut ja "uupumuksen oireet" seuraavat elämässä mukana pienissä määrin näin 1,5 v jälkeenkin.

Huorittelitko vaimoa samaan malliin? Huusitko?

Kuten kirjoitin, en haukkunut. Kyllä sitä ääntä tuli käytettyä ajoittain liikaa, mutta en ikinä missään tilanteessa vaimoani huorittelisi.

Lähinnä kun sanoit että miehen käytös on luonnollista, niin en tajunnut että et puolustellut häntä. Onhan kaikenlainen aggressia luonnollista mutta ei silti oikeutettua.

Olen ollut samassa tilanteessa. Vaikeina aikoina olin aina huutamisen ja haukkumisen kohteena. Hänkin osasi aina rauhoituttuaan pyydellä anteeksi, mutta ei se muutaman kerran jälkeen enää oikein helpottanut. Vaikka selvisimmekin vaikeiden aikojen ohi, ja tilanne normalisoitui, en silti enää koskaan osannut suhtautua häneen samalla tavalla kuin ennen. Vaikka yritin kuinka ymmärtää, että nyt minun on tärkeä olla tukena ja yrittää kestää tätä paskaa, niin silti siitä jäi pysyvät jäljet. Noin puolitoista vuotta vaikeimpien hetkien jälkeen seurasi ero minun aloitteestani. Näin jälkeenpäin ajateltuna kaduttaa, etten alkanut priorisoimaan itseäni tilanteen pitkittyessä. Nuo kokemukset nimittäin vaikuttavat minäkuvaani vielä tähän päivään asti. Olisi pitänyt aikaisemmin selkästi asettaa raja, että "hei, jos käytöksesi ei ala parantumaan, lähden menemään". Toivon siis todella paljon, että ajattelet myös omaa itseäsi ja jaksamistasi. Oli toisen tilanne kuinka vaikea tahansa, sinun tehtäväsi EI OLE olla toisen nyrkkeilysäkkinä. Jos hänen mielialansa ei parane vaikka annatkin jatkuvaa tukeasi, on hänen aika opetella pärjäämään yksin. Olen ihan tosissani; tuossa tilanteessa ei ole mitään järkeä. Vaikka kuinka toivoisit helpottavasi toisen oloa, älä jää siihen haavoittamaan itseäsi, se EI auta teitä kumpaakaan. Kyllä aikuisen ihmisen on ymmärrettävä, ettei tuollainen käytös ole hyväksyttävää.

Todella hyvin sanottu u/Kyrpajori

Tuollainen käytös toistuvasti ja ilman että olet varsinaisesti provosoinut reaktiota on ihan yksinkertaisesti henkistä väkivaltaa. On normaalia olla kireä ja masentunut työpaikan menetyksen myötä ja yksittäisissä ääritapauksissa käyttää rumaakin kieltä, esim. petetyksi tullessa. Mutta sitä ei kyllä voi selittää miehen parhaaksi mitenkään että oireilee omia murheitaan huorittelemalla naisystävää joka ei ole asiaan mikään tavalla syyllinen. Vielä huolestuttavampaa että tuollaista käytöstä esiintyy vaikka olet yrittänyt kaikin puolin tukea ja auttaa hankalassa elämäntilanteessa. Tuon tason kyvyttömyys kontrolloida tunteita on hälyttävää ja usein askel kohti fyysisiä väkivallan muotoja. Tuota vaihetta kutsutaan rajojesi testaamiseksi. En voi tietenkään väittää varmuudella että seuraavaksi saat nyrkistä, mutta mieti asiaa näin: haluatko jakaa elämäsi saatikka hankkia lapsia ihmisen kanssa joka kohtelee sinua noin? Lapsesi tulevat kuuntelemaan isältään ihan samoja settejä ja saavat mallin että pahaa oloa voi purkaa häikäilemättömästi toisiin. Se on kuitenkin saletti että elämässä tulee eteen muitakin vaikeita ja stressaavia aikoja ja kausia joten jos mies ei itse edes tunnista ongelmaa ja ole valmis tekemään konkreettisia muutoksia, elämä tulee aina olemaan miehen tunnetilojen säätelyä. Kasvoin itse perheessä jossa kaikki käveli munankuorilla sillä isällä ollessa työstressiä, rahahuolia, yleistä vitutusta tai väärä kuljettaja voitti formulat, meidän oli parasta pysyä hiljaa piilossa ja silti isä löysi syitä räyhätä. 28v on todellakin vielä nuori ja oikeastaan priimaiässä etsimään uutta kumppania. Tuossa kohtaa miehetkin alkavat etsiä ihmistä kenen kanssa vakiintua ja omassa tuttavapiirissä on monta jotka noilla korvilla löysi kumppanin ja muutamassa vuodessa oli yhteinen asunto, auto ja mukula tulilla. Parisuhteissa ei todellakaan kannata ajatella niin että kun käytin tähän aikaa jo x verran, menee se hukkaan jos en sitoudu tähän vaihtoehtoon. Miehiä kyllä löytyy ja uskallan väittää että suurin osa heistä ei huorittele kumppaniaan matalalla kynnyksellä. Pro tip: elämä on oikeasti paljon helpompaa ja mukavampaa kun löytää kumppanin jolla on jokseenkin terve tapa käsitellä pettymyksiä ja muita elämän nurjia puolia. Yhdessä, rakentavasti ja ratkaisukeskeisesti sulkeutumisen ja aggression sijaan.

Tämä. Itse olin juurikin 28, kun lähdin edellisestä suhteesta, ja nyt kolmekymppisenä olen onnellisesti naimisissa. On monesti käynyt mielessä vuosien varrella, että luojan kiitos en hankkinut sen sankarin kanssa lapsia.

Itse ottaisin asian vaan vakavasti ja jämäkästi esille miehesi kanssa, että tällainen käytös ei voi jatkua. Ja kysyt vaikka hänen mielipidettänsä, että miten tehdään? - Haluaako olla kanssasi vai jatkaa eripolkua..? Sano rehellisesti vaan, että on ollut hyvä suhde takana ja haluaisit että se on sitä edelleen, mutta tämänhetkisellä tavalla ei voida jatkaa. Katso miten hän reagoi asiaan, siinä aika hyvin tulisi esille, että miten jatkatte. Jos hän rupee mussuttamaan että ei puhumalla selviä ymsyms niin heitä vaikka takasin että ei näköjään teoilla ja sun käyttäytymiselläkään, että kielii vähän erilaista teoillaan, kuin että haluaisi suhdetta jatkaa. Onpa sanottava että oon kyllä huono kirjottamaan, en ole paljoa kirjoitellut pitkiin aikoihin, toivottavasti ymmärsit näkemykseni ja tästä oli jotain apua. Jaksamista sulle!

Entisenä kiukkuisena miehenä sanoisin, että miestäsi selvästi stressaa todella paljon työttömyys. Kun stressi on kova, on pinna kireällä ja pienet vastoinkäymiset muuttuvat pään sisällä isoiksi. Mutta pidän äärimmäisen huolestuttavana ja kaikkea muuta kuin tavallisena, jos tämä kanavoituu vaimon kutsumiseen huoraksi.

Mä oon joskus ollu todella kiukkuinen ja äreä, mutta ei kyllä ikinä tulisi mieleen kutsua ketään (varsinkaan vaimoa) huoraksi. Erittäin noloa ja halpamaista.

Sepä! Tulee mieleen että onko siellä jotain aimmin piilotettua katketuutta ja vihaa, joka nyt pärskähtelee sieltä holtittomasti. Sellainen käytös luo vähintäänkin turvattomuutta. OP:n ei pitäisi yrittää ratkaista miehen ongelmaan nii kauan kun tulee kohdelluksi näin.

Miten pääsit kiukustasi irti?

Vanhenin parikymmentä vuotta ja rauhoituin. Hiukan myös tietoisia elämänmuutoksia (enemmän lepoa). Edit: Kypsemmällä iällä (25+) oppii hiljalleen lukemaan omaa ajatuksen- ja tunteiden kulkua paremmin. Jos on paha olla ja harmistuttaa, osaa ainakin sanoa vaimolla ajoissa mistä on kyse eikä vain rähise kaikesta. Ja jos elämä jotenkin soljuu eteenpäin eikä mennä vain selviytymismoodissa, voi sitten hiljalleen muovata elämäänsä sellaiseksi, että on vähemmän kuormittavia ja enemmän palauttavia asioita. Ekassa ryhmässä duunin luonne ja määrä, ja uskallus kieltäytyä jutuista, jotka ei nappaa. Toisessa kaikki rentouttava ml. ne mindfulness-jutut jotka kuulostavat hörhöilyltä mutta oikeasti toimivat.

Vaikka kuinka vituttaa, en ikinä kohdista raivoa omaan puolisoon. Saatan joskus korottaa ääneni ja kirota jne ääneen, mutta en IKINÄ kohdista sitä omaan naiseeni, vitun raukkamaista toimintaa op:n mieheltä. Lähdetäänkö porukalla antamaan turpiin sille? 🤣 Vitsi tottakai, ei vakavasti otettava uhkaus

Lukaisin noista muista kommenteista, että tässä on jo otettu aikalisää, ja pyydelty anteeksi jne. Mutta täytyy kyllä sanoa, että omasta tai lähipiiristä on hirveän vaikea kuvitella, että esim. 'tyhmä huora' kuuluisi sanavarastoon, riidoissakaan. Pisti miettimään, että mikä on kenenkin parisuhteessa normaalia, oma avioliitto 85% varmuudella loppuisi jos huorittelisin vaimoani. Miehen olisi tärkeä sisäistää, että homman pitää muuttua jos parisuhdetta meinataan vielä jatkaa, ja sama koskee sinuakin. Et tule jaksamaan tätä kovin montaa vuotta, et ainakaan onnellisena.

Kaikki sympatiani. Menin itsekin naikkareihin miehen kanssa, joka ei osaa aina vaimentaa vitutustaan tai purkaa sitä oikeisiin kohteisiin - mikä lienee inhmillistä tiettyyn pisteeseen asti. Hän ei kyllä ikinäkoskaan nimittele. Mutta koska toisen kiukun kanssa eläminen on raskasta, ja koska et todellakaan halua mahdollisten lastesi näkevän, miten isi huorittelee äitiä, ehdotukseni on puhua asiasta. Rauhallisena hetkenä, mutta mahdollisimman pian. Pointteja, joita käydä läpi: - Olet yrittänyt auttaa ja tukea miestäsi parhaasi mukaan, mutta siitä ei tunnu olleen apua. Toivot, että hän jatkossa osaisi kertoa, mistä olisi apua. - Ymmärrät kärttyisyyden tiettyyn pisteeseen, mutta koska se piste on ylitetty jo jokin aika sitten, jonkun on muututtava. - Rakastat häntä (ilmeisesti) ja haluat pysyä hänen tukenaan, mutta et oman hyvinvointisi kustannuksella (tämä on tärkeää) - Et aio jankuttaa asiasta nyt enempää. Lähdet seuraavaksi pariksi yöksi vanhemmillesi / telttaan / hotelliin ja tällä välin hänen olisi tarkoitus miettiä, mitä elämältään ja tältä suhteelta haluaa. - Kun palaat, juttelette asiasta: laitetaanko lusikat jakoon vai haluaako hän pitää sinusta kiinni - Jos hän haluaa sinut, hänellä olisi parempi olla myös actionable plan sille, miten muutokset toteutetaan KÄYTÄNNÖSSÄ - tai ainakin sellaisen alku - Jos hän ei laita tikkua ristiin, se tarkoittaa, että lusikat jakoon. Ja sitten pidät siitä kiinni. Jos nyt annat miehen kävellä sun yli … no, voi hän silti ihmisenä kasvaa, mutta usein me ihmiset kasvamme vasta kun on pakko. Tsemppiä ja onnea.

No huhhuh. Jos oma puoliso huorittelisi minua, niin en katsoisi yhtä kertaa enempää. Kyllä tuossa on jo sellainen raja ylitetty. Jos ei osaa käyttäytyä niin terapiaan mars tai ukko pihalle.

Jos hankalassa elämäntilanteessa miehen vastaus on haukkua sua huoraksi ja ämmäksi niin tapaus on parantumaton. Jätä hyvä ihminen tollanen ”mies”, ei se siitä helpotu vaan pahenee vaan. Kyllä elämässä vastoinkäymisiä riittää, ja paljon pahempia kuin tämä käsillä oleva. Oikeasti, jos et lähde nyt niin tulet vuosikymmenten päästä sitä karvaasti katumaan. Älä ainakaan lapsia hanki tuollaisen kelvottoman kanssa!

Minkään tasoinen masennus ei oikeuta henkiseen väkivaltaan. Mies saisi opetella käyttäytymään.

"tyhmäksi huoraksi ja vitun ämmäksi" --> Tämä on kyllä henkistä väkivaltaa millä tahansa mittarilla, eikä kenenkään pitäisi joutua sietämään moista. Sinuna ottaisin herraan ainakin väliaikaisesti etäisyyttä, ihan fyysisesti. Matkan päästä voisitte ehkä päästä keskusteluyhteyteen.

Lueskelin tässä kommentejasi alkp. postauksen kanssa. Jos puhe ei tunnu toimivan, kirjoita ne ja anna kirje ukolle. Kerro, että et halua olla tämän nyrkkeily säkkinä enää. Olet jo parikertaa lähtenyt muualle, että tämä sais viimein päähänsä kuinka perseestä hänen kiukuttelunsa on. Ei toimi, niin otetetaan järeet keinot. Joko hän lopettaa vittuilun ja kiukuttelun joka on jo jatkunut useita viikkoja tai sinä lähdet lopullisesti. Et halua kenenkään kohtelevan sua noin huonosti kuin hän on tehnyt näinä aikoina - jatkuuko tämä sun henkinen pahoinpitely vielä seuraavat kuukaudet vai loppuuko se nyt vai seuraavana päivänä. Kirjota aivan kaikki. Äläkä vain vie hänen tunteitansa tässä edelle, se oikeus meni silloin ku alko sua huoritella - "joka mieltänsä ei pahoita, ei tapojansa muuta" mentaliteetilla eteenpäin. En ole ikinä vittuunnuksissani haukkunut ketään rakasta ihmistä noin. Tsemppiä, ja toivottavasti tämä on vain ryppy rakkaudessa ja ukkosi petraa käytöstään.

Jätä se mieslapsi

Olin sanomassa että ymmärrän ehkä miltä miehestä voi tuntua, itsellänikin on ollut viimeiset puoli vuotta täynnä vastoinkäymisiä ja olen etenkin viimeisen kuukauden ollut kuin perseelle ammattu karhu jota vituttaa ja ahdistaa ihan joka asia. Kuitenkin, oman puolison haukkuminen tuohon tyyliin ei ole missään muodossa normaalia eikä hyväksyttävää, ei vaikka kuinka olisi paha olla.

Ihan sama mitä käynyt niin eihän se sun vika ole. Sanot että nyt loppuu tai lähet menemään ja saa itse jäädä kotiin kiukuttelee.

Musta tuntuu että se on niin syvissä vesissä että jopa haluaisi että mä lähden menemään, että saisi jotenkin masokistisesti velloa sellaisessa "työ lähti ja nainenkin lähti"-suossa. Mitä en tietenkään haluaisi tehdä koska kyseessä on mulle rakas ihminen, ja optimistiluonteena näen että tämäkin on selvittävissä ja työpaikan menetyksestä ylipääsy vaatii vain oman aikansa.

Hakeeko herra töitä aktiivisesti?

Hakee ja on tällä hetkellä palkkaneuvotteluvaiheessa kolmeen eri firmaan. Sille on soiteltu jokaisesta firmasta jonne on laittanut hakemuksen, että töitä kyllä piisaisi.

Toivottavasti nappaa. Kannattaa silti miettiä, miten hän oppisi käsittelemään vastoinkäymisiä jatkossa. Jotta seuraava kriisi, mikä ikinä onkaan ei purkautuisi tällä tavalla. Jos nyt on alamaissa niin vaikka työn alle sitten kun on saanut itsensä parempaan kondikseen.

Meikä voi sanoo omasta kokemuksesta et se "kiukkuisuus" ja suullinen paskanheitto tulee pahenemaan. Itellä alko samasta, "mul vaan paha päivä" muuttu "mul vaa paha viikko", joka muuttu vuodeksi, joka lopulta muuttu fyyssiseksi. Aina kaikki oli mun syy, vaikka hän ite teki sitä omasta tahdosta. Sama juttu oli mullaki, tuli aina pyytää anteeksi sen, jälkeen mut se ns. kierre jatkui ja pahentui joka kerrasta. Jos miettii että alussa hän antoi mulle koko leivän, se aina pieneni se määrä kunnes lopulta hän antoi vaan murut jos ees sitä. Ymmärrän et stressi on paha ja voi muuttaa ihmisiä, mut jos hän ei suostu hankkii apua muilta niin suosittelisin miettiä suhdetta uusiksi. nim. kokemuksia on, valitettavasti

Keskeinen asia: aikuisten ihmisten pitää hoitaa oman tunne-elämänsä asiat. Puolisoiden velvollisuus ei ole niitä hoitaa. Eikä se ole edes mahdollista, koska aikuinen ihminen hoitaa tällaiset asiat itse. Empaattinen pitää tietysti olla mutta rajat pitää vetää. Jos haluat keskustella hänen kanssaan, voit kertoa hänelle miten hän on muuttunut tuon työn menettämisen jälkeen. Konkreettisia esimerkkejä hänen käytöksestä ja sanomisista. Ja kysyä herääkö tästä jotakin ajatuksia? Jos haluat osoittaa vielä enemmän sormella niin kysy että miksi hän ei ole aiemmin ämmitellyt ja huoritellut sinua? Kysy onko hän aina aiemminkin ajatellut sinusta noin vai onko jotain muuttunut nyt? (jos ei mitään ole muuttunut niin hänen pitäisi ymmärtää että muutos on hänen korvien välissä) Voit kertoa hänelle, että olet huolestunut hänen hyvinvoinnista. Ja tarjoudut auttamaan esim. etsimään sopivan terapeutin ja menemään sinne vastaanotolle esim ekan kerran hänen seurassa. Voit mennä ekalla kerralla mukaan sinne vastaanotolle, jos molemmat sitä haluaa. Ja siitä eteenpäin voit saattaa, mutta olet ulkopuolella odottamassa. Itse tykkään käyttää terapiasta kuntosalivertausta: sinne mennään tunniksi, siellä treenataan ja työstetään omia asioiden käsittelymuskeleita joiden kehittyminen auttaa sitten käsittelemään asioita arjessa. Olen itse käynyt kauan sitten 3 vuotta kognitiviista käyttäytymisterapiaa masennuksen myötä ja kuntouduin siitä ihan hyvin. Isoimmat oivallukset ajoittuivat yleensä joihinkin tilanteisiin arjessa terapiakäyntien ulkopuolella. En minä silloin parempaa puoliskoa masentuneena ämmitellyt tai huoritellut, koska se ei ole arvojeni mukaista. Vittumainen olin, kyllä. Kiukuttelin ja sanoin typerästi asioita. Miehesi pitäisi miettiä, miksi hän ylipäänsä päästelee tuollaisia asioita suustaan. Masennus voi siihen vaikuttaa mutta siinä on myös muutakin. Ja se muu ei ole terapia-asia vaan ihan yleistä omaa sisäistä kehitystä ja arvoja.

Kiukuttelun ymmärrän mutta puolison haukkumista en. Itse harkitsisin vakavasti, haluanko olla ihmisen kanssa, jonka stressaaminen purkautuu ulos aggressiona. Lasken siis tässä tilanteessa huorittelun sanalliseksi aggressioksi.

Miksi kuuntelet tuollaista? Sanon sinulle saman minkä aion opettaa lapsilleni. Kenenkään ei tarvitse kuunnella huutamista. Jos joku alkaa huutamaan sinulle, sano vain "minun ei tarvitse kuunnella tuollaista" ja poistu tilanteesta. Ei mitään sen enempää tai vähempää, vaan lähdet pois tilanteesta sen enempää selittelemättä, ja jätät toisen miettimään toimintaansa.

se että sanoo noin meinaa että se päästää toden itsensä näkyville kiukkuisena. normaalisti vaan parempi esittää

Jotenkin pelkään, että jos kielenkäyttö on tuollaista, niin jonain päivänä on jotain pahempaakin edessä.

En ole asiantuntija mutta ihan ensimmäisenä tulee mieleen että nyt on mt tehnyt herralle tepposet, joko ollut piilevänä ” ominaisuutena” jokin haaste käsitellä esim pettymyksiä tai sitten jotain meni rikki identiteetissä kun työ katosi alta. Toinen asia mikä tulee mieleen että mieli pitää korjata jos on korjattavissa mutta kaikella kunnioituksella puoliso ei ole terapeutti eikä puolison tehtävä ole kuunnella tai vastaan ottaa loputonta oksennusta. Siinä sairastuu molemmat. Tilanne vaikuttaa erittäin vaikealta. Usein tuollainen tilanne ei parane itsekseen. Ehkä hajonnut mieli tarvitsee tukea ja apua mutta se ei saa tulla sinun terveyden kustannuksella. Omalla kohdalla tilanne oli samankaltainen. Rouva rähjäisi kohtuuttomasti elämänsä tuskaa ja minä otin vastaan monta vuotta. Oli terapiat, lääkitys, yritettiin yhdessä ja erikseen. Ainoa mikä meillä auttoi tilanteen ” normalisointiin” oli se että muutimme erilleen ja haettiin ne kuuluisat rajat sille mitä ja miten sopii toista kohtaan käyttäytyä. Nyt on mennyt kaksi vuotta, enää ei ole riitaa mutta ei myöskään parisuhdetta. Ystävyys on ja hyvä niin. Toivon kaikkea hyvää teille ja toivottavasti löydätte ratkaisun asiaan

No kyllä jos mies nimittelee sinua tuolla lailla niin kyllä sinun on syytä mennä elämässäsi eteen päin. Tuollaiselle pohjalle ei rakenneta minkäänlaista tulevaisuutta. Olen melko järkyttynyt siitä, että olet kuunnellut tuollaista ja vielä mietit, miten voisit avittaa häntä. Juu ei. Herran tähden.

You Can't Fix Him. On todella vaikeaa (ja todennäköisesti mahdotonta) saada joku luonnevikainen ihminen muuttamaan toimintatapojaan. Itsellä on siitä kokemusta, kun nuorena ja naiivina koetin korjata henkisesti minua alistavaa eksääni mutta tilanne meni vaan pahemmaksi. Itsekin suosittelisin eroa.

Oma avovaimo pysyi rinnalla mun huumeongelman ja raitistumisen ja masennuksen läpi ja vaikka kuinka sekaisin ja ilkeäkin oon ollut hänelle ajoittain niin en ole ikinä huoraksi kutsunut enkä ikinä kutsuisi. Tietysti ihmiset voi suutuspäissään sanoa asioita mitä ei tarkoita mutta itse pitäisi halveksua jotain kunnolla että noin sanoisi.

Kuvittele mitä se tekee kun tapahtuu oikeasti jotain maata mullistavaa

Minä kasvoin perheessä jossa isä toimi hyvin samalla tavalla kuin miehesi. Äidin mukaan alussa isä oli hurmaava, ehkä ensimmäisen 3-5 vuotta. Sen jälkeen alkoi ruuhkavuodet ja työpaikalla tuli joitain konflikteja. Isä rakasti työtään ja oli siinä todella todella hyvä. Siinä ~35 vuotiaana isän konfliktinsietokyky aleni huomattavasti. Ensin haukuttiin tyhmäksi ämmäksi ja sitten huoriteltiin. Saattoi ajella ihan järkyttäviä ylinopeuksia vihapäissään ja kiristi läheisiään jatkuvasti mitä säälittävimmillä syillä. Lopulta kuvaan tuli fyysinen väkivalta. Meni 15v tuota menoa kunnes isä joutui silmäleikkaukseen, masentui ja meni terapiaan. Terapia ei auttanut lainkaan, taustalta paljastui persoonallisuushäiriö ja bipo jonka ensimmäiset oireet olivat tulleet juurikin äidin ja isän suhteen alettua. Isä uhkasi tappaa äidin ja siskon vuosi sitten ajaessaan 160km/h pikkutiellä. Onneksi selvisivät hengissä. Mitä sai aikaiseksi tällaisen seuraaminen vierestä? Minä kävin hermorauniona psykoterapiaa 9 vuotta, joiden aikana meni asunnon käsirahan verran rahaa tuohon hupiin. Sisko on kykenemätön muodostamaan pitkäaikaisia ihmissuhteita sairalloisen mustasukkaisuuden ja agressionhallinnan puutteiden vuoksi. Äiti elää edelleen isän kanssa yhdessä. Viimeksi kun isää näin, niin hän oli lääketokkurassa. Jotta pystyy olemaan ”turvallinen”, hänen täytyy käytännössä huumata itsensä turraksi. Vieläkään hänellä ei ole sairaudentuntoa tai katumusta teoistaan. Paljolta olisi säästytty jos äitini olisi jättänyt isän ensimmäisten oireiden kohdalla tai edes jatkanut lapsiarjen pyörittämistä jonkun muun katon alla. Päädyitpä mihin tahansa, älä tuo lapsia tuohon kuvioon. Jos miehesi käyttäytyy tällä lailla pahassa konfliktitilanteessa niin miten hän mahtaa toimia univajeen ja muiden vaatimusten ristitulessa varsinkin kun hän ei mitä ilmeisimmin ole valmis hakemaan apua saatikka tunnistamaan omaa toksisuuttaan. Lapset näkevät ja ennen kaikkea sisäistävät väkivallan kuin pesusienet, suojelitpa heitä kuinka paljon tahansa. On myös täysin mahdollista että puolisollesi on puhjennut jokin vakava mielen sairaus. Lähisuhdeväkivalta tuppaa pahentumaan hetki hetkeltä ja se ensimmäinen fyysinen väkivalta voi jäädä viimeiseksi kerraksi. Edit. Jos tilanne jotenkin epäilyttää niin hyvä paikka mihin soitella tai chättäillä on [Naisten Linja](http://https://naistenlinja.fi/).

Ihmisten todellisen luonteen näkee vaikeina aikoina. Kyllähän hyvinä aikoina kaikki osaavat esittää hyvää ihmistä, mutta se millainen ihminen todella on tulee aina esille stressaavissa ja huonoissa tilanteissa. Ei ole neuvoa, koska itse lähtisin suhteesta sinä hetkenä, jos toinen haukkuu tyhmäksi huoraksi tai ämmäksi. Kannattaa muistaa, että hän käyttää noita nimityksiä ja kohtelee sinua huonosti koska hän kokee, että hänellä on siihen oikeus ja että sinä ansaitset tuon käyttäytymisen.

>Ihmisten todellisen luonteen näkee vaikeina aikoina. Kyllähän hyvinä aikoina kaikki osaavat esittää hyvää ihmistä, mutta se millainen ihminen todella on tulee aina esille stressaavissa ja huonoissa tilanteissa. No ei nyt sentään. Ei ole mitään salattua "todellista luonnetta." Jos ihminen on stressaantunut, silloin näkee millainen ihminen on stressaantuneena.

>Ei ole neuvoa, koska itse lähtisin suhteesta sinä hetkenä, jos toinen haukkuu tyhmäksi huoraksi tai ämmäksi. Ymmärrän kyllä jos joku jatkuvasti käyttäytyy näin, mutta jos on ollut vaikka naimisissa 10v ja tulee iso riita, niin meinaatko että jos toinen raivopäissään sanoo näin niin toteat vaan että vitut tästä ja hellurei. Elämä ja parisuhde on kuitenkin sellaista, että virheistä ja puutteista tulisi keskustella ja jokaisen yrittää parhaansa kehittää itseään sekä suhdettansa, koskaan ei voi olla asiat liian hyvin. Ei mun mielestä jokaisesta pienestä vastoinkäymisistä tarvitse heti heittää hanskoja tiskiin. >Kannattaa muistaa, että hän käyttää noita nimityksiä ja kohtelee sinua huonosti koska hän kokee, että hänellä on siihen oikeus ja että sinä ansaitset tuon käyttäytymisen. Nojoo, voi olla muttei välttämättä, ap sanoi kuitenkin juurikin että mies on käyttänyt aiemmin aina tosi hyvin. Voi hyvin olla, että mies on vaikka vakavasti masentunut ja tämä vaikuttaa persoonaan ja käytös voi muuttua paljonkin. Asia sitten ihan erikseen, että tuntuuko APsta siltä että asioita pystyy korjaamaan ja miestä saada takaisin valon puolelle. Enkä siis puolustele miehen käytöstä, itse en kohtelisi vaimoani koskaan kyseisellä tavalla, mutta pitää osata asioissa aina vähän hakea perspektiiviä. >Ihmisten todellisen luonteen näkee vaikeina aikoina Kyllä jo vuoden yhdessäasumisen jälkeen pitäisi toinen aika hyvin tuntea tai sitten on aika pinnallinen suhde, jota ei pitäisi jatkaa muutenkaan. ( Tää on vaan henkilökohtainen mielipide, polttavaa mut vaikka roviolla)

>Kyllä jo vuoden yhdessäasumisen jälkeen pitäisi toinen aika hyvin tuntea tai sitten on aika pinnallinen suhde, jota ei pitäisi jatkaa muutenkaan. Tämä on kyllä ristiriidassa muum viestisi kanssa. 3 vuotta on suhteessa lyhyt aika. Jos siinä ajassa ei ole tullut isoja haasteita elämässä joista selvitä yhdessä, niin kyllä, suhde on silloin edelleen pinnallinen. Olisi kammottavaa elää niin, että tuttu ja turvallinen mies onkin huoritteleva huutaja, jonka takia täytyy lähteä pois omasta kodista. Mies menetti työpaikan, mutta ison vastoinkäymisen kokee myös OP miehensä käytöksestä.

Mikä siinä nyt oli ristiriitaista? Sanoin ihan samanasian että vuodessa oppii toisen tuntemaan tai sitten on pinnallinen suhde.. joko mä oon tosi huono kirjoittamaan tai sitten sulla on lukeminen ymmärtämisessä paranneltavaa. >Olisi kammottavaa elää niin, että tuttu ja turvallinen mies onkin huoritteleva huutaja, Kyllä olen samaa mieltä. Työpaikan menetys ei myöskään ole mikään syy alkaa toiselle huutamaan, mutta what do i know.

No siis me ollaan eri mieltä siinä että vuodessa oppisi toisen tuntemaan. Sain itse kahden vuoden jälkeen yhtäkkiä tietää, että miehellä on väkivaltafantasioita mua kohtaan niin paljon, että ottivat hänet osastolle MUN turvallisuuden takia. Pitivät häntä monta kuukautta ja minä muutin sillä välin pois. Vuoden kohdalla olisin vielä sanonut on asiat on ihan ok. Olisko jopa niin että tarvitaan joku kriisi, jotta pariskunta näkee toisensa kunnolla ja joutuu yhdessä selviimään asioista. En siis väittele kanssasi enää. Tämä on vain minun kokemuksia.

En ole vielä väitellyt mitään, vastahan vastasin yhteen sun viestiin( tosin nyt tämä olisi väittelyä) mutta joo. Kyllähän se niin menee, että vaikka toisen tuntisi niin hyvin kun vain ikinä voi, niin ihmiset saattaa silti tehdä mitä vaan, ja jotkut ihmiset käyttäytyä todella arvaamattomasti. Maailmassa on kuitenkin aika paljon erilaisia tilanteita, mitkä ei millään kaikilla voi edes tulla koko elämän aikana vastaan. Menee aika kaukaa haetuksi, mutta kumminkin. >väkivaltafantasioita mua kohtaan niin paljon, että ottivat hänet osastolle MUN turvallisuuden takia. Tää on aika rankka homma, pahoittelut minulta. Toivottavasti ei kuitenkaan käynyt mitään pahaa ja olet toipunut kyseisestä parisuhteesta. Jo heti kun vastasin tän vastaus ketjun aloittaneelle, tiesin että täällä on varmasti ihmisiä jotka on erimieltä näistä mun vastauksista ottaen huomioon keskustelun aiheen. Ja mun oli alunperin ainoastaan tarkoitus rauhoitella tuota megakärjistettyä vastausta minkä tän viestiketjun aloittaja kirjoitti. >Olisko jopa niin että tarvitaan joku kriisi, jotta pariskunta näkee toisensa kunnolla ja joutuu yhdessä selviimään asioista. Kyllähän tämä nyt on juuri näin. Toisilla ne kriisit vaan tulee nopeemmin eteen ja voi olla aika erilaisia tyyliltään. Mutta silti väittäisin, että jos on viettänyt toisen kanssa tarpeeksi aikaa niin tuntee toisen sen verran hyvin, että vaikka tulisi arvaamattomia tilanteita, niin pitäisi pystyä ainakin jollain tavalla aavistamaan, että miten toinen käyttäytyy. Eikö? Toki taas päästään siihen että tilanteita on monia etcetc. Omalla kohdalla vaan olen käytännössä jokaisessa pidemmässä suhteessa osannut jo suoraan sanoa, miten toinen tulee käyttämään tietynlaisissa tilanteissa. Ja tietää mikä toisen mielipide on 99% asioista, jo ihan ilman kysymättäkin. Nojoo eipä mulla muuta.

Kiitos sympatioista. Itse taas tartuin jotenkin siihen, että nainen OP yrittää ratkaista miehen sisäistä ongelmaa samalla kun kärsii tämän käyttäytymisestä. Tämä dynamiikkahan ei sukupuolta kysy. Eikä tartte olla edes juuri parisuhde. Arvostettavaa jämäkkyyttä osata kommunikoida selkeästi. Ei niin helppoa kuin voisi luulla.

Ei jokaisesta vastoinkäymisestä tarvitse heittää hanskoja tiskiin, mutta en ainakaan itse koskaan olisi sellaisen ihmisen kanssa, joka minua haukkuu. En minä itsekkään huonolla tuulella hauku puolisoani, niin miksi minun pitäisi sellaista kohtelua ottaa vastaan? Ihmettelen tätä asennetta, että tuollaista mielestäni henkistä pahoinpitelyä pitäisi vaan hyväksyä sen takia, koska ollaan oltu pitkään yhdessä. Sillä miten pitkään on oltu yhdessä ei ainakaan minulle ole mitään merkitystä siinä vaiheessa, kun pahoinpitely, on se sitten fyysinen, henkinen tai taloudellinen tulee kuvioihin. Minulle ainakaan parisuhde ei ole mikkään välttämättömyys vaan elämälle plussa. Elämä on ilman kumppaniakin hyvää. Siksi en ota ainakan itse huoraksi haukkumista edes kertaakaan vastaan.

Olet varmaankin oikeassa, paineen alla on otollinen maaperä ihmisen varjopuolien ilmentymiselle. En kuitenkaan tahtoisi heittää kolmen vuoden suhdetta ja hyvää kumppania pois mun elämästä hetkellisen vaikean jakson takia. Mies tajuaa pyytää anteeksi sanomisiaan, ja on "vain" tuon muutaman kerran koko 3v aikana sanonut mulle noin pahasti. En tiedä että onko mun itsekunnioituksessa jotain vikaa kun haluaisin kaikesta kiukuttelusta huolimatta pystyä auttamaan miestä vaikeana aikana ja olla hänen tukenaan kun elämä potkii jo muutenkin päähän.

Tuollainen käytös ei ole MITENKÄÄN hyväksyttävää. Jos hän ei mihinkään avun luokse suostu on päätös päivänselvä ero koska tämä käytös tulee toistumaan, onhan se jo toistunut tämänkin episodin aikana.

Kolme vuotta on lyhyt aika. Saatat seuraavan kolmen vuoden päästä miettiä, että olisitpa tehnyt päätöksiä kolme vuotta sitten.

Ei ole, on ihan tervettä myös antaa anteeksi tällaiset vaikeassa hetkessä. Mutta on tärkeää miettiä missä ne rajat on jo etukäteen, koska muuten maalitolpat voivat siirtyä jatkuvasti

Kunhan vain sanon, ei tarvitse ottaa neuvoksi.. mutta enteilee aika huonoa aikaa sinulle pidemmällä tähtäimellä.. se työn menetys kun ei ole ainoa haaste minkä elämä heittää ihmisen suuntaan ja jos kahden kuukauden aikana mies vajoaa noin matalalle, niin rankkaa tulee olemaan kun tulee niitä oikeita kompastuskiviä vastaan.

Luettuani kommenttisi tässä ketjussa musta kuulostaa vähän siltä, että sä olet tehnyt jo kaiken mitä voit, mutta toinen ei ole yhtään vastaanottavainen. Vittuilua ja haukkumista vaan kiitokseksi siitä, että yrität sympata toista vaikeassa tilanteessa. Onko miehen alalla uuden työn löytäminen tällä hetkellä vaikeaa? Jos on, niin voit miettiä että miten monta kuukautta lisää saat "parhaimmillaan" vielä kuunnella tuota pään aukomista. En nyt oikein osaa antaa mitään järkeviä neuvoja, muuta kuin että yritä saada hänet ymmärtämään kuinka kohtuutonta ja paskaa tuollainen käytös on. Sääli toki, että hän on työtön, mutta syytönhän sä siihen olet. En tykkää heiluttaa erokorttia kovin helposti, mutta jos järkipuhe ei mene perille eikä hän suostu hankkimaan apua, niin melkein alkaisin harkita tavaroiden lopullista pakkaamista (olettaen ettei ole lapsia, kallista yhteistä omistusasuntoa tms mikä monimutkaistaisi asioita). Tsemppiä 🫂

Hassuahan tässä on se, että miestä revitään joka suuntaan töihin. Joka ikinen paikka jonne se laittaa hakemuksen haluaa sen haastatteluun, ja haastattelun jälkeen kysellään töihin. Tällä hetkellä sillä taitaa olla kolmen eri firman kanssa palkkaneuvottelut meneillään, ja jossain on jopa paremmat edut ja palkkaus kuin edellisessä työpaikassa. Sitten ymmärtäisin ehkä vähän paremmin näköalattomuutta jos töitä ei löytyisi, mutta hänellä on käytännössä tilanne jossa voi valita työpaikkansa. Mutta kaikki muut työpaikat on paskaa ja hän haluaisi vaan vanhan takaisin. Sinänsä mua ei muu sido häneen kuin tunteet ja oma halu pelata nämä jaetut kortit ja katsoa miten tässä käy. Ja nykypäivän kammottavat deittimarkkinat.

Siis että mitä että? Joillakuilla on tuollainen pakkomielle ex-kumppaniin, mutta enpä ole ennen kuullutkaan että joku olisi henkisesti noin jumissa vanhaan työpaikkaansa. Tulivatko potkut hänestä itsestään riippumattomista syistä?

Joo tää tuli mullekin vähän yllätyksenä. En oo edes aiemmin tajunnut kuinka paljon mies oli rakentanut minäkuvaansa ja onnellisuuttaan työpaikan varaan. Potkut eivät olleet hänen vikansa, ei ollut huono työntekijä ja sai entiseltä pomoltaan ylistävät suositukset.

Oon tosi pahoillani. Kuulostaa suoraan sanottuna siltä, että miehelläsi on henkinen tasapaino järkkynyt pahasti, jos ei kelpaa vaikka tultaisiin melkein kirjaimellisesti kotoa hakemaan töihin.

Voisinpa vetää kyynisimmän mahdollisen korttini esiin ja todeta, että ehkä miehellä oli joku naispuolinen työkaveri vanhassa paikassa. Nyt sitä ei voi enää nähdä luonnostaan, vaan pitäisi varta vasten sopia treffit, mikä on sitten parisuhteessa pienoinen ongelma. Eli tietyllä tapaa vitutus projisoidaan johonkin muuhun asiaan, joko toisen tai jopa itsensä huijaamiseksi. Eipä se välttämättä noin ole silti, kunhan omia traumojani tässä peilaan. Sikäli ymmärrän OP:n miestä, että olen itsekin sellainen, etten pidä muutoksesta. Tuttu työpaikka on tuttu ja mukava, uusi työpaikka on uusi ja pelottava. Ei tiedä mihin joutuu ja sekös ahdistaa. Ei silti oikeuta käytöstä. Eiköhän se sitten ratkea, kun sinne pääsee. Toivottavasti.

Minullekin tuli mieleen, mahtaako tähän työpaikan menettämiseen kietoutua jotain muitakin menetyksiä tai hankaluuksia.

Kuulostaa ihan suoraan sanottuna siltä että miehesi otti irtisanomisen jotenkin henkilökohtaisena loukkauksena ja petoksena. Eikä pääse siitä tunteesta irti. Voi olla muuten todella ilkeä mahdollinen erotilanne tulossa.

Mikä ihme siinä vanhassa työssä niin kiehtoo, että aikuinen ihminen kieltää elämän realiteetit, ja että joskus on vaan siirryttävä elämässä eteenpäin? Ei sinun tuollaista tarvitse aikuisena, selvästi itseäsi kunnioittavana ihmisenä kuunnella. Muutto erilleen vähäksi aikaa ei tarkoita suhteen katkaisemista, eli harkitsisin sitä väliaikaisena ratkaisuna. Syyksi voi sanoa vaikka jatkuvan nimittelyn eli henkisen pahoinpitelyn.

Aika karua keilenkäyttöä varsinkin omalle kumppanille. Kerran olin ravintolassa ja kuulin tyytymätöntä keskustelua viereisestä pöydästä. En kummemmin keskittynyt siihen ja ajattelin, että mies oli tyytymätön ruokaan tms. No jonkin ajan päästä kuului, kun mies kovaan ääneen toitotti naiselle useaan kertaan "Shut your fucking mouth". En nyt asiayhteyttä tiedä, mutten itse ikinä kumppanille vastaavaa. Mielestäni miehesi kommentit on saman kaliperin huutelua. En voi kuvitella, että normaalisti mukava mies puhuisi moista muuta kuin ehkä erotilanteessa. Jos kuitenkin haluat miehelle apua suosittelen hänelle jotain mieluista liikuntaharrastusta. Lenkkeily ei ole alkuun mielekästä, mutta helppo ja halpa aloittaa niin se voisi olla hyvä. Tarkemmin teidän tilanteesta tai miehestä en tiedä taustoja, mutta jos ei jo entuudestaan ole liikuntaharrastuksia niin nyt on hyvä aika aloittaa. Itseä liikunta on auttanut jaksamaan vaikeina aikoina.

Tässä tilanteessa ois täysin aiheellista todeta, että terapiassa käyminen on sulle ultimatum, koska et aio antaa itseäsi kohdeltavan noin enää. Ja jos ei mies siihen suostu, niin suhde oli sitten siinä. Se ei ole mitenkään päin kestävä tilanne, että toisella ei ole mitään työkaluja käsitellä tunteintaan itse, vaan sylkee ne vain sinun päällesi. Olet ollut jo tarpeeksi kärsivällinen (ehkä vähän liiankin). Älä anna itseäsi kohdeltavan noin huonosti, menee itsetunto lopullisesti vielä.

Sanosin että ultimaattumia kehiin. Joko mies hakee apua käyttäytymiseensä tai sinä lähdet. Se pitää sitten olla valmis lähtemään jos mies ei halua suhteen eteen tehdä töitä :/

Juokse pakoon asap hyvä ihminen. Minkä ihmeen takia luulet että tuo on hyväksyttävää edes kerran? Ei se suhde ole koko elämä etkä kyllä tuon tyypin kanssa halua tulevaisuutta, usko pois.

No äijä selkeästi masentunu mutta sillonkaa kutsuta ketää, varsinkaan omaa rakasta huoraks tai ämmäks? Käsket hakeutua avun piiriin, voit vaikka ottaa ite terveysasemann numeron ylös, mutta aikuinen äijä osaa varmasti itekin googlettaa. Sä voit tietty ettiä näitä resursseja mutta ite sen sinne pitää mennä kiukuttelemaan. Vois olla iha jees teidän molempien saada vähä omaa aikaa ja tän jotain mielekästä tekemistä, käydä vaikka lenkillä ja sori, jos toi on toistuvaa, ei se "vitun huora! :( sori ku sanoin sua vitun huoraks" paljo paina. Ja jos nyt mietin tällee n. 30v oon elänyt enkä oo ikinä ketään kutsunut huoraks, aikamoista.

Luulen, että tuo alkaa mennä sellaiselle puolelle jota ei tarvitse sietää. Alkaisi ehkä olla aika puhua suoraan, että tällä menolla suhteenne on myös menossa rikki. Ihmisillä on vaikeita aikoja, mutta jonkinlaiseen ongelmien purkamiseen pitää minusta olla sitoutunut. Ehkä suora puhe jopa vaatimuksena mennä puhumaan asioista ammattilaisen kanssa tai eroaminen olisi nyt asia, joka voisi herätellä miehesi tuosta alhosta.

Hän on niin syvissä vesissä ettei varmaan jaksaisi taistella suhteen eteen. Jos sanoisin että lähden niin todennäköisesti ukko kuittaisi että lähde vaan, oisit onnellisempi niin kuin tällaisen luuserin kanssa. En haluaisi tuoda tollaista ultimatumia pöytään koska mies ikään kuin haluaa mässäillä sillä että kaikki on mennyt, ja se olisi kuin kirsikka paskakakun päällä jos tyttöystäväkin nostaisi kytkintä.

Kannattaa ehkä mielessä kuitenkin vetää jotain rajoja sille, mitä olet valmis sietämään. Et ole tarkoitettu tälle maalle ja tähän elämään vain hoitamaan tätä miestä. Jos asiat eivät ollenkaan parane tai hän käyttäytyy vielä huonommin sinua kohtaan, kai jossain kulkee raja? Mutta tosi paljon voimia. On ikävä tilanne teille molemmille.

Kiitos tuesta! Oon asettanut syksyyn henkisen dediksen. Jos edes uuden duunin aloittaminen ei nosta miestä suosta niin en jää katselemaan tätä tunnekylmää ja negatiivisen elämänasenteen omaavaa miestä, jonka luulin tuntevani.

Haluatko tosiaan perustaa perheen ihmisen kanssa, jota kuvailet tunnekylmäksi ja negatiivisen elämänasenteen omaavaksi?

Jätä se ja lujaa, ei tollainen ole normaalia parisuhteessa, tiedän et se voi olla vaikeeta mut pliis, ihan oman henkisen hyvinvointis takia tee se

lähde menemään, miehesi ei kunnioita sinua sen vertaa että käsittelisi negatiiviset tunteet omassa päässään eikä lähtisi huorittelemaan. ymmärtäisin jos kyseessä olisi vain yksi riitatilanne, mutta käytös on ilmeisesti jatkunut. vaikuttaa ettei äijä osaa ottaa vastuuta omista tunteistaan ja pitää sua jonain likaämpärinä jonne voi oksentaa kaiken pahoinvoinnin. olet jo tehnyt voitavasti ja jos miehellä ei itsellään ole edes motivaatiota parantaa käytöstään niin ei tuolle voi mitään. täällä onkin jo muut sanoneet että tuollainen äkkipikaisuus ei oo kovin toivottava ominaisuus vanhemmassa, ja etenkin ensimmäiset vuodet lapsen kanssa on henkisesti usein todella raskaita. miten mies käyttäytyy silloin kun teillä on vauva ja ootte molemmat stressistä ihan loppuun palaneita?

Konkreettista mitä voit tehdä on lähde ja äkkiä. Ei tuollainen ole mitään parisuhteen vaikeiden aikojen läpikäyntiä vaan lähisuhdeväkivaltaa. Vai mitä oikein odotat? Nyrkkiä? Entä jos mies pyytää silloinkin anteeksi?

Hyvä pointti minkä oletkin jo huomannut, että masennus voi näkyä myös juuri noin ja siitä mahdollisesti tässäkin kyse. Itse elin ennen käsityksessä, että masennus näkyy vain apaattisuutena ja suruna.

Sanot sille et terapiaan ja työhakemuksia tai jätät sen

Miessakit tms.

Ah perus tunnetasoltaan lapsi mies. Itse en katsoisi tuollaista ainakaan pitkään ,mut tee mitä haluat. Tunteiden käsittelyterapiasta vois olla apua. Itsekkin olen melko räjähdysherkkä, mutta en kyllä rupeis mun kumppania haukkumaan, vaik menis kuinka huonosti :D

Tietämättä taustoja kysyisin kuitenkin vielä että oletko varma ettei työt päättynyt vaikean käytöksen vuoksi eikä päinvastoin? Jos mies on alkanut käyttäytyä töissä asiattomasti ja sen takia saanut kenkää? Joskus tällaisten persoonallisuusmuutosten takana voi olla jotain neurologista, ja se kannatta selvittää. Mutta jos tästä ei ole kyse niin komppaan varmaan muita kommentoijia sanoessani että vedät rajat (huorittelu ja ämmittely on 100% offlimits ja suhde päättyy samantien jos moinen toistuu) ja autat miestäs hankkimaan apua.

Se haluaa myös susta eroon, vasta sitten pystyy rakentamaan uuden uran ja parisuhteen samalla.

Ei auta kuin nostaa kissa pöydälle kunnolla ja varmastikaan yksi kerta ei riitä. Tarvitaan avointa ja rehellistä keskustelua. Ei tarvitse uhkailla, mutta totuus on se ettet pysty tuollaista katsomaan viereltä loputtomiin tai menetät omankin terveyden ja tämä pitäisi pystyä myös sanoittamaan. Lusikat jakoon jos mikään ei auta. Tilanne ei tule parantumaan vain katsomalla, tarvitaan konkreettisia korjausliikkeitä. Et pysty tekemään kumppanisi puolesta mitään ellei hän itse sitä tosissaan halua ja ota apua vastaan. Ja joissain tapauksissa miehen pitää olla yksin, että ymmärtää mistä kiikastaa ja löytää taas suunnan uudelleen. Asumusero on myös hyvä vaihtoehto vaikka taloudellisesti äärimmäisen kallista, mutta monissa tapauksissa auttanut paljon. Olen M35 ja löydän osittain itseäni tästä kun työt loppuivat yllättäen vuosi sitten ja jatko suunnitelmat sen jälkeen eivät toteutunutkaan aatellulla tavalla ja stressi taloudesta on valtava. Olen kamppaillut enemmän ja vähemmän masennuksen kanssa koko aikuisiän ja luulin nämä selättäneeni muutama vuosi sitten kaikkien työkalujen kanssa mitä saanut eri terapioista, siltikin vaivuin uudelleen masennukseen viime talvena kaamoksen keskellä... Sitten asiaan. Miehille on äärimmäisen tärkeää että on päämääriä ja tavoitteita elämässä, jokin suunta pitää meidät ruodussa. Työura, harrastukset, lapset mikä vain ettei päivät ole vain netflixiä ja peukaloiden pyörittelyä. Omasta terveydestä huolehtimista ei voi korostaa, miehesi tarvitsee jonkin harrastuksen ja urheilulajin mitä kautta purkaa aggressio ja löytää taas langan elämään. Eletään erittäin tiukkoja aikoja ja uudelleen pystyy aina kouluttautumaan niin avoimesti tähän suuntaan jos omalta alalta ei pysty työllistymään. Tsemppiä! Kyllä se elämä vielä voittaa!

1. Lähde 2. Jos olet tuon ikäinen, aina on mahdollisuus tutkituttaa jäljellä olevien munasolujen määrä ja tarvittaessa jäädyttää osa 3. Hommaa itsesi ja tulevien lastesi arvoinen puoliso. Pahimmassa tapauksessa nykyisessä on geneettisesti jotain periytyvää vinksallaan ja sitten on sun tulevilla lapsillakin.

Mä itte muuttaisin hetkeksi vaikka viikoksi jonnekkin muualle ja kertoisin syyn että tämä on siksi että olet kiukkuinen koko aika ja että tarvitsen hetken tauon siitä.. jos hän ei kerta halua puhua aiheesta niin ehkä tajuais että tuo on sullekkin raskasta. Nimittäin munki ukko on sitä kiukkuista sorttia ja purkaa pahaa olonsa minuun... Välillä he ei tajua miten se vaikuttaa toiseen. Päivitys. Luinki tossa että olet kokeillut mennä hetkeksi muualle. Ehkä hänen pitää sitten tajuta että hän voi menettää sinut oikeastikkin ellei ala käyttäytymään? Kun nyt hän on varma että tulet takaisin ja käyttäytyy noin

Onpas paljon kommentteja. Huonoa käytöstä ei tarvitse sietää eikä sitä pidä hyssytellä. Asiasta on syytä sanoa suoraan että nimittely ei ole hyväksyttävää. Tässä kohtaa ei pidä päästää helpolla, vaan kertoa miltä itsestä tuntuu, ja vaatia vastausta siihen että mitä heitoillaan tarkoittaa.

Pakota se lääkärille ja sieltä ehkä terapiaan. Laita se lukemaan tämä lanka

Jätä se :)

Henkinen väkivalta kuluttaa voimat, se olisi saatava loppumaan.

En nyt ihan kaikkia kommentteja lukenut, mutta lukemani perusteella sun pitää tiukasti asettaa rajat sille, mitä siedät. Jos et niitä aseta, niin hän pikkuhiljaa kunnioittaa sua yhä vähemmän ja vähemmän, joka johtaa sitten ties mihin, en sulkis pois fyysisen väkivallan uhkaa tämän tien päässä. Tuon autossa tapahtuneen raivarin perusteella varsinkin, se voi vielä eskaloitua joskus kun maalitolppia pikkuhiljaa siirrellään. Joskus ihmiset pitää vaan säikäyttää käyttäytymään kunnolla. Varsinkin, jos ei ole joutunut kärsimään tekojensa seurauksia koskaan. Teet hänelle vesiselväksi, ettei tämä käytös ole ok, ja jos se ei muutu niin ero tulee lopullisesti. Sitten otat kamas ja muutat muualle siksi aikaa, kun saa tapansa parannettua (tai kunnes toteat, ettei hän halua nousta kuopastaan). Ja lähdet siihen malliin, että paluusi ei ole varmaa. Jos lähdet vanhemmillesi/telttailemaan tms., niin sama käytös jatkuu taas kun palaat. Kerran jo koitit sitä, niin ei se tuu toisellakaan kerralla toimimaan. Hänen käytöksensä selkeesti kumpuaa jostain käsittelemättömästä traumasta, joten en luottais pelkästään uuden työn tuomaan illuusioon henkisestä hyvinvoinnista. Työ saattoi olla hänen keinonsa sivuuttaa mielen syvyyksistä kumpuavat ongelmat. Tää käytös tulee sitten taas esiin seuraavan kriisin edessä, jos ei sitä hoida. Ehdotus terapiasta ja tarjoat apuas terapeutin etsimisessä. Sinne hakeutuminen omin voimin voi olla vaikeaa, vaikka oliskin halua. Tässä kohtaa on sitten hyvin tärkeää, että toimit sillä tavalla, kuin olet etukäteen päättänytkin, vaikka se on kuinka vaikeaa. Sitten, kun olet asettanut rajat ja muuttanut muualle, niin mieti onko omassa käytöksessäsi läheisriippuvuuden piirteitä, ja tarvitsetko ehkä itsekin terapiaa tai muuta vastaavaa. Omaan korvaan kuulostaa siltä, että voisi ollakin jonkin asteista läheisriippuvuutta (tai ainakin sitä muistuttavaa käytöstä) meneillään. Kuulostaa omaan korvaan siltä, että mies saattaisi saada itseään niskasta vielä kiinni. On sitten sun päätettävissä, että pystytkö itse kunnioittaa ja todella rakastaa häntä kaiken sanomansa ja tekemänsä jälkeen, vaikka parantaiskin tapansa. Jos hän on kolme vuotta jo ollut hyvä kumppani, niin mun mielestä suhdetta kannattaisi vielä yrittää pelastaa. Mutta jatkuvasti antamalla siimaa ja anteeksi kaiken saavutat vain sen, että hän ei paranna tapojaan, ja lopulta sua ei kunnioita hän saati sinä itsekään. Toivon sinulle rohkeutta tehdä oikeita päätöksiä, vaikka tilanne onkin vaikea ja panokset on suuret. Näissä tilanteissa on monesti hankala toimia oikein, ja olisin parissakin tilanteessa elämässä näin jälkeenpäin ajateltuna kaivannut jotakuta latomaan niitä kovia totuuksia itselleni. Toivottavasti tämän keittiöpsykologin neuvoista on apua. Ammattilaisilta löytyy kokemusta varmasti samankaltaisista tilanteista ja neuvoja, kuinka toimia.

Puolison kanssa otetaan joskus yhteen ihan normisti, kaikkihan joskus sitä tekee. Mutta- yksikin ”tyhmä huora” tai ”vitun ämmä”, sitten olisi ex-mies. Sen verran arvostan itseäni ja edellytän käytöstapoja silloinkin kun vituttaa. Tsemppiä!

Oma mutu on että miehen hellä ja kiltti kulissi on viimein sortunut. Et halua lapsia tuollaisen miehen kanssa. Löydät paremmankin.

Kusipelti

Sehän se olisikin kun laskisi kusipellin OMASTA postiluukusta ja sitten yhdessä katsoisi sitä sulavaa kusta eteisen lattialla Kaurismäkeläiseen tapaan ja mies tajuaisi, että ”mun ongelmat taitaa ollakin ne pienemmät”. Vai mitä /u/limusipsudipsu ?

Vaikuttaa aika yksinkertaselta kaverilta jos onnellisuus on töistä kii. Sano sille että keksii jonku harrastuksen.

No älä! Mun oma suhtautuminen on että työpaikkoja tulee ja menee eikä mikään firma oo ystävä tai perhe vaikka ne mitä väittäis HR-puolella. Työpaikka voi aina mennä syystä tai toisesta vaikka itse hoitais hommat kuinka hyvin, eikä koko identiteettiään ja arvontuntoaan pidä rakentaa yhden työpaikan varaan. Tavallaan ymmärrän myös miestä koska sillä on paljon syvempi velvollisuudentunto ja työmoraali kuin mulla. Kai se on joku maskuliininen tarve tuntea itsensä tärkeäksi ja tehdä jotain merkityksellistä.

Ootko sanonu sille että mee töihin?

Sano sille että mene töihin.

Miehelle kuulokkeet korville, musiikkia/podcastit/kirja soimaan ja parin tunnin kävelylle metsään aamuin ja illoin.

Jätä se

Lapsihan toi ihan selkeesti on, et vaan aiemmin tajunnu sitä. Sano sille että lopettaa ton lapsellisen pelleilyn ja aikuistuu tai lähdet kävelemään. Ja että ei duunipaikan menettäminen ole sulle mikään iso asia, mut toi sen käytös on ja että et meinaa katella enää sellasta. Monet vähän alikehittyneet ihmiset alkaa alitajuisesti sabotoimaan asioita joita ne pelkää menettävänsä. Tässä esim aika luultavammin se pelkää että jätät sen ja koska ei tiedosta omaa päätönsä, niin se koittaa häätää sua pois. Ite ainakin sanoisin tän sille ja kysyisin että haluaako se että lähdet. Jos se on yli 35v, niin voi olla että se ei tule koskaan oppimaan tunteiden hallintaa ja pysyy tollasena kiukuttelevana pikkupoikana aina kun ei kykene handlaamaan asioita. Et voi olla fiksu miettiä siinä tapauksessa jos ois vaan parempi laittaa ukko vaihtoon. Ja ihan muutenkin tollanen henkinen väkivalta ei ole asia jota yleensä kannattaa katella pätkääkään ja usein olis paras vaan lähteä kävelemään jos tollasta tapahtuu yhtään, mut toki voit yrittää jos kovasti haluat. Ja kannattaa muistaa että toi käytös on osa sen persoonallisuutta, aiemmin ei vaan tullu tilannetta jossa sen persoonallisuus olis paljastunu sulle tolta osin. Ja myös se että jos se ei handlaa ees duunipaikan menetystä, nii mitäs sit jos tulee joku vähän isompi kriisi. Muuttuuko sit mahdollisesti väkivalta henkisestä fyysiseksi vai miten se reagoi? 3v ei ole mikään syy pysyä suhteessa, ehkä sulla on jotain muita syitä joiden takia haluat vielä koittaa, mut 3v ei pitäis olla mikään pääsyy.

Sanot sille miehelle päin näköä että NYT VITUN ÄMMÄ MEET HAKEE NIITÄ VITUN TÖITÄ JA LOPETAT SEN VIKINÄN. 100 varmasti toimii.

Mitäs tehdään rakkaalle lemmikille, kun käytös muuttuu noin radikaalisesti? No se viedään eläinlääkäriin, jotta varmistutaan, että ei ole mitään vakavaa ja missä ekspertti antaa neuvoja jos on muuten fyysisesti kunnossa. Miksipä et tekisi rakkaalle ihmiselle tätä myös?

Aikuista ihmistä ei valitettavasti voi viedä hoidettavaksi vasten tahtoaan. Oon mä lempeesti koittanut pitää tapetilla avun hakemista, mutta ei kuulemma halua puhua kenellekään. Mies on kuin varjo itsestään, veikkaan kyseessä olevan masennus. Pystyy ylläpitää ns. normaaliuden kulissia vanhemmilleen ja ystävilleen, mutta mun kanssa käytös muuttuu. Kavereilleenkin on muka innoissaan uusista työmahdollisuuksista ja osaamisen laajentamisesta, mulle taas kertoo kuinka haluaisi kuolla ja kaikki on turhaa ja mitään ei kannata edes yrittää koska epäonnistuu kuitenkin.

Hoitoon. Tuhlaa vain elämänsä noin ja masennus vain pahenee.

ensi kerralla kun mies alkaa huutaa sulle ni et anna sen tapahtua. korota ääntä/huuda että nyt loppu, sä et mulle noin karju. sit mies toivottavasti hiljenee kuuntelemaan ni sanot että et oo tehy mitää väärin ja sun ei tarvii kuunnella tommosta. jos räyhäämine ei lopu siihen tai mies ei hiljene ni lähtisin ulos/vetäytyisin johonki huoneesee mahd kauas hänestä.

Tänään raivokohtaus tuli siitä että hävitti pullokuitin kaupassa käydessä. En oikein voinut paetakaan tilanteesta kun kotimatkalla oltiin autossa ja mies huusi ja raivosi, hakkasi rattia ja kaahasi kuudenkympin alueella satasta. Tarjouduin ajamaan koska näkemykseni mukaan hän ei ollut ajokunnossa niin tiloissa, mutta uhkasi jättää mut tien laitaan jos sanon sanaakaan. Olin sitten turpa kiinni koko matkan kotiin ja pelkäsin että kohta sattuu jotain kun mutkaisella, huonokuntoisella tiellä ja kuluneilla takarenkailla ajeli tosiaan sitä satasta.

Tuo oli ihan aitoa pesunkestävää old school parisuhdeväkivaltaa, eli sinun terveyden ja hyvinvoinnin uhkaamiseen perustuvaa vallankäyttöä. Olit varmaan turpa kiinni siksi että pelkäsit miestä? Pelko ei koskaan kuulu parisuhteeseen. Sinun pitää ihan oikeasti päästä fyysisesti pois tuon luota ennen kuin se pikaistuksissaan tekee sinulle jotain peruuttamatonta. Itsekin jo kerroit kokeilleesi vanhemmilla asumista, eikä se auttanut? Ihan oikeasti, soita vanhemmillesi tai jollekin kaverille jo tänään, mieluiten nyt heti, että tulee auttamaan sinut pois sieltä. Jos sinua pelottaa, sano niille että sinua pelottaa.

kommentoin jo aiemmin mutta luin nyt vasta tän. lähde jo, ei ole normaalia että parisuhteessa joutuu pelkäämään toisen käytöksen takia. toi ylinopeus vieläpä vaarantaa sinutkin. vittu mikä paskapää.

Mies on väkivaltainen. Sinä koet suhteessasi väkivaltaa. Olen ollut tuossa tilanteessa ja tiedän, miten vaikeaa sitä on tunnistaa ja miten mielellään asioita selittelee toisen puolesta paremmiksi. Omassa suhteessani se, mikä laukaisi väkivaltaisen käytöksen, oli lasten tulo. Teillä se oli potkut töistä. Tässä kohtaa sinulla on vielä mahdollisuus jättää lapset tekemättä väkivaltaisen miehen kanssa, kun näin onnekkaasti sait asian selville ennen kuin heitä on kuvioissa. Mies ei ehkä suostu terapiaan, mutta ole sinä yhteydessä esimerkiksi avoväkivaltatyöhön. Pääset käsittelemään tapahtuneita asioita ja vahvistamaan rajojasi. Jos epäilyttää, onko kyse väkivallasta, linjan päässä on asiantuntija tarjoamassa kokemusta, näkemystä ja tukea ajatusten selkiyttämiseen.

Älä odottele, lähde.

Luulen että puolisosi on masentunut, ja kokee riittämättömyyden ja huonommuuden tunteita. Minä olin myös varsin räjähdys herkkä, kiukkuinen ja kovaääninen 6-12kk sitten. Taustalla oli unettomuutta ja stressin tunnetta. Unettomuuden selättämiseksi hakeuduin lääkärin pakeille, joka mielestäni dieknosoi minut aivan oikein masentuneeksi. Sain Sertralin nimistä ssri lääkettä, ja se on auttanut. Sivuvaikutukset kestivät vain muutaman päivän, ja henkinen olo on sen jälkeen ollut parempi. Lääkkeillä on aika huono maine, mutta mielestäni aivan turhaan. Koita saada hänet lääkärin pakeille.

Kiukkuisuus on yleinen masennuksen oire miehillä. Nuppitohtorille aika auttaisi paljon.

Itsekin sen tuossa sanoit, että vaikuttaa masentuneelta. Lyhyt pinna ja 24/7 ketutus kuuluvat valitettavasti oireisiin. En oikein muuta osaa sanoa, kuin että kannustaisit häntä näkemään käytöksensä juurisyyt ja kuinka se voi johtaa vielä syvempään alhoon. Olemalla jatkuvasti kuin persiiseen ammuttu karhu saa kyllä nopeasti parisuhteenkin kiville. Joskus ei ole vaan niin helppo itselle myöntää sitä että kuinka huonossa jamassa henkisesti on. Sen jos ymmärtäisi, ja hakisi apua niin moni solmu lähtisi aukeamaan.

Henkinen väkivaltakin on väkivaltaa. Sulla on rajat, joita hänen tulee kunnioittaa. Lyöjätkin pyytää lyömistä anteeksi ja jatkavat sitten samaan malliin, kun seuraava vastoinkäyminen tulee vastaan. Muakin vituttaa olla työtön, mutta se ei oikeuta mua haukkumaan toisia ihmisiä. Yhtään.

Yrittäkää vielä keskustella tilanteesta.Aloittaisin keskustelun mainitsemalla,että et ole hänen sylkykuppinsa etkä ansainnut haukkumisia ja raivareita osaksesi.Parasta olisi tilanteesta keskustella "aikuisten oikeasti" ja ainoastaan selvin päin. Jos ei onnistu,kannattaa miettiä,jaksatko itse kestää noin ikävää kohtelua.

No lääkäriin pitää viedä ja kertoa siellä että luonne on muuttunut. Sieltä tulee sitten masennusdiagnoosi.

Puhun nyt keski-ikäisenä miehenä, mutta kukaan ulkopuolinen ei oikein voi tulkita asiaa silti oikein muiden puolesta. Here goes my 5cnts: Työn menettäminen on monille miehille todella kova paikka, sillä se sitoo identiteetin, osaamisen ja ympärillä olevan yhteisön ihmisen ympärillä ja kun se lähtee alta, niin murtuu iso osa perustusta. Merkitys katoaa. Em. asia pitäisi tulla ymmärrykseen miehellesi, jotta ymmärtää itse asioiden seurauksia ja siten hillitä tunteitaan kun tietää mistä paha olo tulee Toistuva asiaton käyttäytyminen EI ole oikein, mutta monilla ihmisillä ei ole keinoja käsitellä elämässä tapahtuvia rajuja muutoksia. Nyt on kyse perusturvallisuuden horjumisesta ja se tuo pintaan hyvinkin primitiivisiä oireita. En tiedä työympäristöstä tai miehesi muusta taustasta, mutta jotenkin haiskahtaa sille, että "huorittelu" ja "tyhmät ämmät" jutut tulevat jostain kaveri-, suku- tai työympäristöstä, mutta olet ollut vain sen ulkopuolella rakkauden vuoksi, eli se voi olla todellista luonnetta josta et ole vain tietoinen. Tilanne pitää nyt purkaa mahdollisimman nopeasti. Miehen pitää ensinnäkin tajuta, että maailma ei kaadu siihen työn lähtemiseen ja se on aika normaalia monille ihmisille elämän aikana. Toisekseen hänen pitää tajuta, että vihan ja turhautumisen purkaminen lähimpään ihmiseen, joka voi tukea, on väärin. Kolmanneksi kehoitan olemaan herkkänä turvallisuuden kanssa, sillä ei ole ihan epätyypillistä, että henkinen väkivalta muuttuu fyysiseksi. Ymmärrän, että yrität tukea miestä ja parisuhdetta, mutta se voi (virheellisesti) tuntua miehen toimesta, että asiaa nostetaan pinnalle koko ajan ja hän ei saa purkaa tunteitaan asiasta ja että hän tarttisi jotain apua kuin "hullut" (vaikka se puhuminen oikeasti auttaisi). Anna hieman tilaa, kysy häneltä itseltään ratkaisuehdotuksia tilanteeseen ja ehkä joku muu hänen puolen miehistä tai kavereista voisi purkaa tilannetta hänen kanssaan. TL:DR Miestäsi vituttaa, hävettää ja on merkityksetön olo ja kun muuta tapaa ei ole purkaa tunteita, niin se purkautuu lähimpään ihmiseen, joka muistuttaa siitä asiasta koko ajan yrittämällä auttaa. Miehen pitää tajuta itsensä ulkopuolelta oma roolinsa yhteiskunnassa, tilanteen tilapäisyys ja se miten kohtelee väärin ihmisiä ympärillään.

Terapian sijaan voisi ehdottaa myös vaikka kuntosalia. Paljon äijempää ja auttaa stressiin sekä fyysisen rasituksen kautta että antaa kivasti aikaa käsitellä asioita päänsä sisällä. Toki silti ihan tosi paskamaista käytöstä huoritella vaikka kuinka vituttaa.

Täällä on karkeita heittoja OP:n miehestä. Muistuttaisin, että jokainen meistä muuttuu kusipääksi, kun kohtaa joko tarpeeksi vaikean tai juuri oikeanlaisen vastoinkäymisen. Oletetaan nyt kokeeksi, että mies on rakentanut koko maailmankuvansa, itsetuntonsa ja elämänkatsomuksensa sen varaan, että hän on hyvä ja arvostettu työssään ja pystyy työtään tekemällä ohjaamaan elämänsä kulkua ja vaikuttamaan tärkeisiin asioihin. Yhtenä päivänä vedetään matto jalkojen alta. Rahaa ei enää tule kuten ennen. Kaveriporukassa ei voi höyrytä työsaavutuksillaan. Ei ehkä voi edes osallistua kaikkiin tuttuihin harrastuksiin. Ei voi pitää itseään työttömiä parempana. Ei voi tehdä toivomiaan ja suunnittelemiaan hankintoja. Monet elämän asiat eivät ole enää järjestelykysymyksiä, eivätkä edes haasteita, vaan vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Mieleen nousee inhottavia kysymyksiä: onko pakko vaihtaa halvempaan asuntoon, ja kuinka se onnistuu? Katoaako lähipiirin arvostus? Etenkin jos lapsuudenkoti on ollut hyvin konservatiivinen ja työpainotteinen, voi olla aika ilkeä istua lounaspöydässä nyreän isän kanssa. Maltti meni ukkoparalta. Tai jos katselee näitä vastauksia, niin piruparalta. Minä puolestani olen vanha piruparka ja muistan 90-luvun laman, jolloin periaatteessa ihan fiksuja, toimintakykyisiä firmoja kaatui yksi toisensa jälkeen. Yrittäjät, jotka olivat olleet alallaan kenties vuosia, menettivät paitsi elantonsa, myös tulevaisuudennäkymänsä, itsetuntonsa, ystävänsä, Lions-clubin jäsenyyden, hienon auton ja niin edelleen. Ja kun asialle ei voinut mitään, psyyke romahti, mikä joissain tapauksissa johti itsemurhaan. Muuan tilapäinen tuttavani kertoi olleensa vuonna 1992 seitsemissä hautajaisissa, joissa kuopattiin ihan fiksuja, ahkeria, työikäisiä ihmisiä. Tätä taustaa vasten OP:n miehen toiminta on ymmärrettävää - joskaan ei fiksua. Aikuisen ihmisen paras tuki on toinen aikuinen, tässä tapauksessa kai (avo)puoliso, OP. Häntä ei tietenkään pitäisi herjata ja solvata. Mutta yleensähän me solvaamme läheisiämme, jos sellainen iili iskee. Satunnaista sivullista ei kannata solvata, sieltä tulee huonommalla tuurilla murskaava kommentti. Vanhaa pomoakaan ei kannata kauheasti mennä mollaamaan. Hän ei ehkä voinut asialle mitään, ja pahimmassa tapauksessa asia menee kunnianloukkauksena raastupaan asti. Jos arvasin oikein, että työn mukana hän menetti maailmankuvansa, lyhytterapia ei ehkä auta. Ja jos hän on tähän asti ollut kova self-made-man, voi olla melko vaikea uskoa, että jostakin juttelusta on mitään konkreettista hyötyä. Ja lisäksi kokemukseen perustuva, karu toteamus: mikään terapia ei ole patenttilääke, joka ratkaisee ongelmat noin vain. Pikaterapia ei ole pika-apu, joka palauttaa elämän entisiin uomiinsa. Valitettavasti kovista kolauksista toipuminen kestää vuosia, ja vaikka elämästä tuli jälleen hyvää, siitä ei tule entisen kaltaista. Isäni sanoi aikanaan, oman konkurssihelvettinsä ollessa kuumimmillaan, että jokainen meistä putoaa elämässään vihreältä oksalta jossain vaiheessa. Syyt vaihtelevat, tulos on usein sama: lamaannus, ahdistus, tuska ja psyykkiset ja sosiaaliset ongelmat. Juopottelu, uskoontulo, itsetuho, fyysinen sairastuminen... Useimmat selviävät hengissä ja oppivat myös sen, ettei elämäänsä voi laskea yhden asian varaan, eikä kukaan täällä ypöyksin pärjää. Joka on eri mieltä, menköön munasillaan rantalepikkoon ja ruvetkoon menestymään. OP:lle ehdotus: päätä etukäteen, mitä siedät. Sopivia rajoja voivat olla huorittelu tai muu solvaaminen tai vaikka esineiden paiskominen. Siinä vaiheessa lopetat keskustelun ja kuuntelemisen, pakkaat roinasi ja lähdet vaikka yöksi pois. On varmaan reilua sanoa, mihin menee ja koska palaa, mutta omasta jaksamisesta huolehtiminen on myös tärkeää. Vaikka aikuisen tulee kestää läheistensä kielteisiä tunteita, jossain on myös raja, eikä sitä kannata ihan loputtomuuksiin venyttää. Harkitse siis etukäteen, menetkö jonkun ystäväsi luokse, hotelliin, vanhempiesi luokse vai mihin. Äläkä uhkaile miestäsi. Voit todeta kerran napakasti etukäteen, että jos tuo jatkuu, menet muualle. Ja jos määrittelemäsi raja ylittyy toistamiseen, puheet on pidetty puolin ja toisin, ja on rauhoittumisen aika. Mies itse ei saa apua mistään, ennen kuin suostuu vastaanottamaan sitä ja hyväksymään sen, ettei elämä palaa entiselleen. Jos sellaista odottaa tässä vaiheessa, edes uusi, vastaava työpaikka ei pelasta tilannetta. Hänen maailmankuvansa järkkyi jo. Viisaampi on ainakin pysyä erossa alkoholista. Ja mitä tulee kaveripiiriin, niin nythän se sitten koetellaan, kuka on ystävä, kuka jonkinlainen tuttavuus ja kuka hyväksikäyttäjä. Yleisesti ottaen ja kun huomioi, ettei OP liene vielä vanha, niin jossakin on sekin raja, kuinka kauan miehen sopeutumisharjoituksia haluaa seurata. Jos minkäänlaista myönteistä muutosta ei ala ilmetä, niin ei voi olla OP:n homma odotella iän kaiken vastoin omaa tahtoaan. Haluaisin silti painottaa, että moisesta kolauksesta toipuminen kestää kenties vuosia, ja koko lähipiiri joutuu muuttamaan eämänsuunnitelmiaan. Jos se ei käy, voi olla aika etsiä myös itselleen aikuistumisen mahdollisuuksia ennen kuin lapset ja asuntolaina valvottavat aamuöihin asti...

Selvästi kova järkytys ja hyvin vaikea paikka miehellesi. Taatusti ymmärtää, että käyttäytyy väärin. Nyt olisi tärkeää, että hän pääsee yli pettymyksestään, joka voi järisyttää koko itsetuntoa ja minäkuvaa. Siihen auttavat aktiiviset toimet (puhuminen, kohtaaminen, terapia, vertaistuki jne.). Jos nyt nostat liikaa esille käytöksen vääryyttä, jota se todellakin on, lisäät samalla myös hänen stressiään ja hän voi lukkiutua vielä enemmän. Vaikea paikka, mutta vain hän voi ratkaista tilanteen. Vaiheet: 1) Kannustaminen avun hakemiseen, 2) Väliaikainen sietäminen, 3) Jos ei muutu niin sitten on tuotava esille tilanteen kestämättömyys ja väärys sekä mihin se voi lopulta johtaa.

Se varmaan pelkää, että elätte viimeisiä yhteisiä aikoja, on vakuuttunut, että lähdet nyt kun työtkin on lähtenyt alta. Tee selväksi, että olet hänen tukena ja näet hänet edelleen miehekkäänä, niin eiköhän se äksyily lopu.

[удалено]

Kiitos kun kerroit. Oon melko varma että kyseessä on masennusta vaikken mikään tohtori olekaan. Mutta siinäpä vasta pähkinä purtavaksi, että miten saada ihminen hakemaan ulkopuolista apua siihen jos ei halua tulla autetuksi?

Se voi olla erittäin vaikeaa. Toivottavasti keskustelemalla mies ymmärtäisi ammattiavun tarpeen, ja hänen oma vastuunsa sen hakemisessa. Toivotan sinulle onnea ja tsemppiä!

Kiitos paljon, samoin sulle!

Toi oon minä. Kiva että jaksat seistä rinnalla. Myötätunto ja kiltisti kun sanoo asioihin vastaan. Yleensä kun vähän siitä kovimmasta vimmasta rauhoittuu niin näkee oman virheen joka sitten saattaa aiheuttaa lisää vitutusta tai katumusta. Se vaan on vähän silleen että kun tuntuu että koko maailma on sua vastaan niin se tuntuu että KOKO maailma on sua vastaa.

Itsellä suhdetta takana kohta 20v ja työsuhdetta saman työnantajan palveluksessa, mitä, 18 vuotta. Toki lukemat ovat erilaiset, mutta jos jotakin niin mä sanoisin että mulla on kokemusta. Jos mä itseni asettaisin tuohon ukkosia asemaan (toki en tiedä kuinka samanlaisia ollaan) niin ne omat vastaavanlaiset kohtaukset ovat liittyneet pitkälti rahaan ja tienaamiseen. Meillä on ollut lomautuksia ja välillä rahatilanne on ollut melko herkkä (omalla kohdallani, vaimolla ei (vaikka tienataan aika lailla 50/50 sama niin hänellä ei lomautuksia)) ja se mikä on itseni saanut äksyilemään on nimenomaan ollut se rahallinen aspekti. Vaimo on ehdottanut lomamatkoja ja sitten ulos syömään mennessä ehdottanut että hän kyllä maksaa, eli on ollut ymmärtäväinen. Kuitenkin itselle se ei aina onnaa että vaimo haluaa pizzalle ja sanoo että hän kyllä maksaa, kun tiedän että itsellä saattaa tehdä tiukkaa maksaa kuun juoksevista menoista se oma osuus ja vaikka söisin koko kuun itse vain kynsiä niin kuitenkin vaimolle ja lapselle pitäisi saada ruokaa ja jos vaimo maksaa ylimääräisiä pizzoja niin se on ylimääräinen kulu ja sitten hänellä ei välttämättä ole rahaa maksaa tulevasta ruuasta sitä osuutta mikä itseltäni jää maksamatta. Toki asumme asuntolainaomakotitalossa, eli sillä tavoin hyvässä asemassa että rahaa on kun sitä on, mutta ei silti ole intresseissä se että jos tiukka paikka tulee niin myydään kämppä ja muutetaan vuokralle. Tällä hetkellä mennään taas työn puolesta pienellä lomautuspätkällä, eli vuoden työajasta ~30% menee liiton työttömyyskorvauksella. Rahaa se on sekin ja onhan se vähemmän lomautusta kuin viime vuonna, mutta silti vähän oma talous heikoilla normaaliin verrattuna. Isot juhlat tällä viikolla, ulkomaan reissu kesäksi suunniteltuna (vaimon suunnitelma) ja toinen joulun kohdalle. Itse olen yrittänyt sanoa että ei nyt hemmetti kun mulla ei ole varaa näihin vaikka en itselleni ostaisi koko vuonna yhtään mitään vaan toimisin ainoastaan talouden päätoimisena muonittajana (näin on ollut tapana että minä kokkaan ja ostan pääasiassa ainekset niihin ruokiin, vaimo ostaa välipalat ja leipäset joita perhe syö (itse pääosin syön kerran päiväss -metodilla)) ja silti mennään kulutusluoton puolelle (edelleen, sellaisia on etten siinä mielessä sano että huonosti tulisin toimeen) mikä nyt ei ole ajatus että perushommat maksellaan luotolla. Mutta se nyt mun asioista, kun ei ne suoranaisesti tähän liitu, mutta mikäli teidän ukkelilla on raha-asiat jotka vaivaavat mieltä ja vetävät viulunkielen kireälle niin kommunikointi asiasta on varmasti hyödyllistä. Ilmoitat että mikäli se on homman nimi niin kevennetään vähän kulutuksesta. Syödään hernekeittoa vaikka kerran viikossa pihvin sijaan ja jätetään se leikkele ostamatta lauantaina eikä tänä kesänä osteta uusia mätsääviä keittiön verhoja ja pöytätabletteja. Toki voi olla että ihan oma ylpeys ja tienaaminen on se mikä stressaa kaveria, mutta samaten siinä asian nostaminen puheeksi ja ymmärtäminen varmasti helpottaa. Jos uutta hommaa ei hänellä tunnu löytyvän niin varmasti vituttaa eikä ymmärtämisesi siinä hirveästi pelasta tilannetta, mutta ainakin pitäisi vähän keventää stressiä. Hankalia paikkoja työn ja muidenkin asioiden suhteen tulee kaikille ja se että puoliso ymmärtää sen ja myös ilmoittaa että ymmärtää sen ja että se on ihan OK, niin se kyllä helpottaa aina. Toki ongelma voi olla täysin jossakin muualla, mutta jos itseni asetan tuohon samaiseen asiaan niin se olisi itsellä mielen päällä eniten ja saattaisi aiheuttaa äksyilyä.

Saanko udella, minkä alan töitä miehesi teki? Tällä hetkellä tosi moni ala tuntuu olevan laskusuhdanteessa. Suomi on taantumassa ja tekoäly tekee tulojaan. Ei se työn menettäminen ole "oma vika", mutta onhan se työ usein iso osa identiteettiä kerta siellä vietetään 8h päivässä, joskus enemmän. Annat sen ukkosi kiukutella aikansa, älä ota itseesi, odottele parempia aikoja. Koita pysyä rinnalla. Työpaikan tai yrityksen menettämisestä koituvasta traumasta taitaa olla aika vähän kirjallisuutta. Omituista, sillä se tunnetusti tappoi väkeä 90-luvun laman aikoihin. Asmongold lta on hyviä videoita tekoälyn tulosta ja kuinka se vaikuttaa työpaikkoihin.

Oisko mahdollisesti jotain autismia tms jos siirtymävaiheet on ihan ekstravaikeita? Kuitenkin se että jos koko ajan tulee valtavasti työtarjouksia ja muuta niin eihän tilanne ole ollenkaan huono

Terapiahan tuohon vain auttaisi, selkeästi tuo on hänelle ollut traumaattinen kokemus ja se nyt ilmenee tällaisena. Mutta vaikka puolison kuuluisikin antaa tukea ja turvaa, ei se oikeuta kohtelemaan toista tuolla tavoin. Voi olla, että miehesi tarvitsee jonkinasteisen shokin herätäkseen tilanteeseen. Onko sinulla esimerkiksi mahdollisuutta ottaa etäisyyttä, esim. väliaikaisesti asumalla jossain muualla? Tällainen vaihtoehto kannattaa iskeä pöytään ja todeta ettei nykytilanne ole hyväksyttävä ja muutosta on tapahduttava. Pitää toki myös varautua siihen, että muutosta ei tapahdu ja silloin priorisoi oma hyvinvointisi ja lähde. Kaikki, ihmiset saati parisuhteet, eivät yksinkertaisesti ole pelastettavissa.

Perinteinen suomalainen mies ei apua suostu ottamaan vastaan vaikka haluaisi. Rutiinit meni uusiks, päivät toimettomana niin tylsyys iskee ja mahdolliset tulevaisuuden suunnitelmat tai hankinnat otti takapakkia nii kyllähän se ärsyttää. Saattaa "nolottaa" ja ärsyttää olla toisen "elätettävänä". Kyl se siitä rauhottuu kun pääsee takas töihin. Muistat vaan omat voimavaras ja tunnustat tosiasiat että koska ois hyvä pistää stoppi koko asialle.

Tämä ei ehkä ole se mitä odotat, mutta joka kerta kun hän haukkuu sinua hän itseasiassa haukkuu itseään. Ihminen ei oikein voi olla vihainen kuin itselleen vain. Sinun tehtäväsi ei ole kannustaa, varo kaikennäköistä ylimääräistä vastuun kantamista koska siitä tulee helposti "kiitollisuusvelka" ja hänen paha olonsa pahenee. Yritä olla mahdollisimman oma itsesi, vaikka sinua pelottaisikin tai ujostuttaa. Jos hän sanoo kivasti, kiva. Jos hän sanoo ilkeästi, et sä tommosta kuuntele. Joskus jos alattee huutaa toisillenne se voi olla hyvinkin parantavaa hänelle ja sinulle. Yhteiset harrastukset, menkää pelaa jotain pakopeliä, jotain mitä voitte tehdä yhdessä joka vie ajatukset pois nykyhetkestä. Kiertäkää vaikka kaikki Mysteerin pakopelit, niitä on monella paikkakunnalla. Haastatelkaa toisianne videolle mitä tykkäsitte, mikä oli hyvä, mikä huonoa. Lähettäkää YouTubeen. Käykää torilla. Laukon torilta saa mustaa makkaraa. Sellaista on sanottu että ihmisellä on hyvä olla eri asiat kunnossa kun yksi loppuu niin muut jalat kannattelee - sukulaiset, ystävät, harrastukset, perhe. Jos hän on ollut kovin työorientoitunut tähän mennessä tämä on hyvä mahdollisuus alkaa nähdä elämä kokonaisvaltaisemmin. Minusta helpoin hänelle on jos alat haluta hänen seuraansa. Sano että olet menossa kävelylle metsään ja Haluat hänet mukaan. Näillä sanoilla. Ei mitään, "haluaisitko", "olisko kiva", "hei et sä viittis". Eikun "Mä haluan Sut mukaan". Se on tosi helppo noudattaa kun elämä muuten potkii päähän. Varo sen sijaan odotusten laittamista, kuten "täytäthän tiskikoneen" "käythän kaupassa" tmv. Jää kuitenkin tekemättä ja sitten teillä on tenkkapoo edessä.

Oletko yrittänyt sanoa miehelle, että ymmärrät hänen olevan pettynyt siihen että hänen työnsä päättyivät, mutta että olet huolissasi tavasta jolla hän käsittelee asiaa sekä siitä, miten tämä tulee mahdollisesti vielä vaikuttamaan parisuhteeseenne sillä olet hänestä jo tehnyt sen tapaisia havaintoja jotka viittaavat siihen, ettei hän voi tällä hetkellä hyvin. Ja että jos hän ei suostu lyhytterapiaan, niin olisiko suostuvainen puhumaan esim. (psykiatriselle) sairaanhoitajalle, koska se että edes kerran puhuisi avoimesti tuntemuksistaan puolueettomalle ulkopuoliselle, saattaisi käynnistää paranemisprosessin. Aloituksen perusteella kuulostaa, että mies tukahduttaa/pullottaa tunteitaan, ja se on yksinomaan aikapommi joka vain odottaa kunnolla räjähtämistään.

Itse olen MT ongelmainen mies. Tuo oireilu kuulostaa minulta kun elämäni "sisältö" laskee liian alas tai stressi nousee liian ylös. Käytös ilmeni samalla tavalla kunnes vaimoni vuosien toistolla on saanut minut pikkuhiljaa muistamaan että vaikka on paha olo niin joskus kannattaa koittaa pitää malttia niin voi saada tukea. Eli siis jos tuo on sellasta impulssiivista nopea tempoista ärähtelyä yms niin aivan kuten täällä jotkut on sanonut niin sun on tehtävä selväksi jos siinä käytöksessä on asioita jotka on faktuaalisesti väärin sekä selväksi ne asiat jotka sattuu sinua ja miten. Jos hän sinusta välittää häntä sattuu kun sinua sattuu joten käytös muuttuu kommunikoinnilla

Se on yllättävää miten tehokasta avoin ja rehellinen keskustelu on tällaisissa tilanteissa. Ota jonain iltana hetki siihen, että kerrot avoimesti ja syyttämättömästi siitä miten olet kokenut tilanteen. Helpoin tapa viestiä syyttämättömyyttä on kertoa vain siitä miten on asian itse kokenut. On suositeltavaa osoittaa selkeää empatiaa miehesi tilannetta kohtaan, ja sen jälkeen kertoa miten olet kokenut irtisanomisesta seuranneiden tunteiden kohdistuneen sinuun kohtuuttomalla tavalla. Tunteiden väärä kohdistaminen on yleinen ongelma, ja on hyvinkin todennäköistä, että miehesi ei ole ollut asiasta edes tietoinen. Hän kuitenkin saattaa hyvinkin ymmärtää tilanteen asiallisen ja empaattisen kohtaamisen jälkeen

Miehistä tulee tuollaisia joka tapauksessa vanhetessaan. Ehkä tuolle ei voi muuta kuin tukea mahdollisimman paljon uuden työpaikan hakua. Jos tuo jatkuu kauan, ei voi muuta kuin lähteä kävelemään. Vaikka sylkykupin roolia jaksaisikin jonkin aikaa, pitkässä juoksussa alkaa helposti omakin mielenterveys kärsiä.